Kolumnit
22.8.2014

Tervetuloa Tampereelle, uusi opiskelija!

Anna-Kaisa Ikonen, teksti

Opiskelija, tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta! Ja erityisesti uudet opiskelijat – tervetuloa Tampereelle.

Me tässä kaupungissa olemme erityisen ylpeitä oppilaitoksistamme ja alueemme osaamisesta. Monipuolinen ja laadukas koulutustarjontamme on tärkeimpiä tekijöitä, minkä vuoksi suomalaiset valitsevat vuosi vuoden jälkeen Tampereen houkuttelevimmaksi muuttokohteeksi. Kun kysymme yrityksiltä, miksi he sijoittuvat Tampereen seudulle, on heidän ensisijainen kriteerinsä alueella tarjolla oleva osaava työvoima. Tampere on osaajien kaupunki.

Tampereen menestys nojaa paitsi osaamiseen, myös elinkeinoelämän uudistumiseen, uudistumiskykyyn ja erityisesti uudistumishaluun. Tämän uudistumisen vahvana dynamona ovat kaikki alueemme korkeakoulut. Niiden rooli on ollut ja tulee jatkossakin olemaan merkittävä kaupungin kehityksessä – täällä on synnytetty maailmanluokan innovaatioita älykkäistä koneista bioteknologiaan. Tampere on innovaatiokaupunki. Myös julkinen sektori on hyötynyt alueen yhteiskunta- ja hallintotieteen osaajista.

 

Olemme myös kehittyvä kaupunki. Olemme aloittaneet rantaväylämme yli kahden kilometrin pituisen pätkän rakentamisen maan alle, jotta rantamaisemat saadaan asumiskäyttöön. Olemme kehittämässä asemanseutuamme vahvasti, samoin korkeakoulujen kampusalueet kehittyvät tulevina vuosina monipuolisiksi innovaatiokeskittymiksi. Myös kaupunkiraitiotietä suunnitellaan.

Paitsi koulutus, meille asukkaita ja vierailijoita houkuttelee laaja kulttuuritarjontamme. Olemme kulttuuri- ja tapahtumakaupunki. Löydätte opiskelukaupungistanne laajan kirjon teattereita, museoita ja reippaasti niin suuria kuin pieniäkin tapahtumia musiikissa, kulttuurissa ja urheilussa. Ja kun haluatte hetkeksi hengähtää, meiltä löytyy myös kaunista kaupunkiluontoa. Kahden kauniin ison järven, Pyhäjärven ja Näsijärven välistä löydätte upeita metsiä ja kaupunkipuistoja.

Tutustukaa kaikkeen tarjontaamme: uskon, että löydätte oman suosikkinne.

 

Olemme opiskelijoiden kaupunki. Yli 50 000 opiskelijaa tuo mukavaa nuorekkuutta katukuvaamme. Meillä kasvatetaan monenlaisia maistereita, insinöörejä, rakentajia, kokkeja, poliiseja, lääkäreitä ja hoitajia ja paljon muita – alansa rautaisia ammattilaisia.

Tämäkin alkava syksy olisi kovin erinäköinen ilman kaikkia teitä tutustumassa uuteen opiskelukaupunkiinne.

Te opiskelijat olette meille tärkeitä ja haluamme, että viihdytte hyvin Tampereella. Olemmekin kevään aikana valmistelleet Suomen opiskelijaystävällisin kaupunki -tavoiteohjelmaa yhteistyössä opiskelijajärjestöjen, oppilaitosten ja keskeisten sidosryhmien kanssa. Ohjelman avulla ha­luamme varmistaa, että teemme jatkossa asioita, jotka lisäävät opiskelijoiden viihtymistä ja sujuvaa arkea.

Ohjelma on vielä elokuun loppuun asti kommenttikierroksella, ja se valmistuu syyskuun lopussa.

Uskon, että pääsemme toteuttamaan asioita heti ensi vuoden aikana.

 

Haluamme kuulla entistä enemmän asukkaittemme ajatuksia. Tampere on yhdessä tekemisen kaupunki. Me arvostamme asukkaidemme mielipiteitä ja olemme kehittämässä uusia tapoja saada kuntalaisia mukaan palvelujen ja kaupungin kehittämiseen. Toivon, että myös te opiskelijat otatte rohkeasti asioita esiin, olette yhteydessä kaupunkimme päättäjiin ja virkamiehiin ja olette mukana kehittämässä tulevaisuuden Tamperetta.

Toivotan teille erinomaisen hyvää alkavaa syksyä ja uutta lukuvuotta. Toivon, että kotiudutte hyvin Tampereelle ja viihdytte täällä pitkään.

 

Kirjoittaja on Tampereen pormestari, joka kirjoitti Aviisiin vierailijakolumnin.