”Ihmiset auttavat ja pitävät kirppiksen hyvänä paikkana”
Facebookin kirpputoriryhmä ilman yksityiskohtaisia sääntöjä ja kärppänä kyttääviä moderaattoreita kuulostaa otolliselta paikalta sekasorrolle.
Salla Niemellä on päinvastainen kokemus. Hän on toinen ylläpitäjä Tampereen yliopiston opiskelijoiden ja henkilökunnan FB-kirppiksellä, jossa on yli 2 300 jäsentä.
Idea opiskelijoiden omasta kirpputoriryhmästä tuli opiskelukaverin kanssa pari vuotta sitten. Sen jälkeen jäsenmäärä on kasvanut tasaisesti ja yllättänyt perustajansa.
”Emme ajatelleet, että tästä tulisi ihan näin iso.”
Ihmisten keskinäinen kaupanteko käy Niemen mukaan sujuvasti. Isoimmat ongelmat syntyvät roskapostia lähettävien valeprofiilien tunnistamisesta.
”Kun joku ryhmäläinen oli kerran kirjotellut epäasiallisuuksia, meihin otettiin yhteyttä ja kysyttiin, pitäisikö tuo poistaa. Ihmiset kyllä auttavat ja pitävät kirppiksen hyvänä paikkana.”
Työläintä ylläpitäjän tehtävässä on Niemen mukaan ollut itse ryhmän perustaminen. Hän arvioi käyttävänsä kirpputoriryhmän ylläpitämiseen korkeintaan 20 minuuttia viikossa.
”Ei tässä itseään miksikään hyväntekijäksi tunne, mutta on kiva, jos joku kokee ryhmän hyödylliseksi.”
Niemi kuvaa ylläpitäjien otetta rennoksi: ilmoituksia ei lajitella kansioihin ja säännötkin olivat pari vuotta päivittämättä. Myös satunnaiset kysymykset esimerkiksi edullisista partureista saavat jäädä ryhmään, sillä Niemi uskoo, että ne voivat hyödyttää muitakin kuin kysyjää.
Ylläpitäjällä on myös epäilys, että ryhmässä olisi jäseniä yliopiston ulkopuolelta. Heidänkin on annettu jäädä. Kaupanteko on ryhmässä helppoa, koska tapaamiset voidaan sopia yliopistolle.
Niemen mukaan yliopisto-opiskelijoiden kirpputoriryhmä eroaa muista ryhmistä sillä, että valtaosa sen jäsenistä on samassa elämänvaiheessa. Tämä näkyy myös myytävissä tavaroissa, kun vaatteiden lisäksi vuokrataan salijäsenyyksiä ja myydään sarjalippuja.
Elokuun alussa ryhmä koki historiansa isoimmat muutokset. Tuolloin säännöt käännettiin englanniksi. Nyt ne aukeavat esimerkiksi talvitakkia tai huonekaluja etsiville vaihto-opiskelijoille. Samalla ryhmä avattiin opiskelijoiden lisäksi myös yliopiston henkilökunnalle. Idea tuli eräältä henkilökunnan edustajalta, joka lähestyi ylläpitäjiä pyyntönsä kanssa keväällä.
”Tuskin se ketään kauhistuttaa, jos ryhmä on myös henkilökunnalle. En usko, että heitä tulisi yhtä paljon kuin opiskelijoita.”
Salla Niemi
24-vuotias viidennen vuoden elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen opiskelija.
Kotoisin Saarijärveltä. Opiskellut vuoden Jyväskylän yliopistossa yhteiskuntapolitiikkaa.
Harrastaa harmooninsoittoa ja kirpputoreja.
On ostanut tavaroita omasta kirpputoriryhmästään, mutta ei ole koskaan myynyt siellä.
