Painostusta joukkohautojen äärellä

Joulukuussa 1942 Iso-Britannian ulkoministeri Anthony Eden tuomitsi Saksan suorittaman juutalaisten järjestelmällisen hävittämisen. Tällä oli Iso-Britannian hallitukselle odottamaton seuraus: sitä vaadittiin ottamaan vastaan kansanmurhaa pakenevia juutalaisia.

Hallituksen pakolaiskomitean ensimmäisessä kokouksessa sisäministeri Herbert Morrison ilmoitti, että Iso-Britannia voisi ottaa vastaan korkeintaan 1 000–2 000 juutalaista. Ulkoministeriössä puhallettiin samaan hiileen: kun ilmeni, että Romania saattaisi päästää 70 000 juutalaista pakoon, tätä kuvailtiin ”pelottavaksi mahdollisuudeksi”.

Ministeriössä myös vastustettiin Maailman juutalaiskongressin ehdotusta siitä, että liittoutuneet painostaisivat natseja vapauttamaan juutalaisia lapsia, kuolemanleireille viemisen sijaan perustelemalla seuraavasti: ”emme voi ottaa sitä riskiä, että saksalaiset katsovat bluffimme”.

Juutalaisvastaisuudella oli varmasti osansa. Mutta se, että pakolaisista aiheutuva vaiva painaa vaakakupissa enemmän kuin heidän henkensä, on laajempi ongelma.

Eurooppaan pyrkii kymmeniätuhansia pakolaisia vuosittain. Välimerestä on tullut joukkohauta, kun epätoivoiset ihmiset ovat yrittäneet ylitystä, usein rikollisten armoilla. Vuodesta 2000 heitä on hukkunut yli 24 000, tänä vuonna jo yli 1 700.

Huhtikuussa sattui pakolaishistorian pahin hukkumistapaus, jossa kuoli yli 800 ihmistä. Sen jälkeen EU ilmoitti uusista toimenpiteistä, joita Amnestyn Euroopan ja Keski-Aasian johtaja John Dalhuisen kuvaili sanoilla ”kasvojen pelastus, ei henkien pelastus”.

Yksi ongelma on se, että EU:n laivat pitäytyvät 30 merimailin päässä Euroopan rannikosta, vaikka suurin osa hukkumisista on kauempana. Tämä olisi järjetöntä, jos tavoitteena olisi pakolaisten pelastaminen, mutta tärkeämpää on estää heidän pääsynsä Eurooppaan.

Tällainen pakolaisvastaisuus on epäinhimillistä, vaikka Eurooppa olisi pakolaisuuden synnystä irrallaan. Euroopalla on kuitenkin tässä iso rooli – eikä vain sotimalla itse, kuten Irakissa.

Suurin osa veneillä tulleista on sisällissotaa pakenevia syyrialaisia. EU-maat tukevat Syyrian kapinallisia, jotka karkottavat ja murhaavat shiioja, alaviitteja ja kristittyjä. Toisella puolella on Syyrian diktatuuri, jota Eurooppa aseisti ennen sisällissodan alkua.

Toinen pysäyttävä esimerkki on Gaza. EU tukee Israelin apartheid-hallintoa, joka pitää Gazaa saarron alla. Lisäksi EU-maat, myös Suomi, ostavat aseita joita Israel testaa tappamalla siviilejä Gazassa. Kun pommituksia pakenevat gazalaiset hukkuvat matkalla Eurooppaan, kuten viime syyskuussa kävi, on ironian tuolla puolen, että EU ehdottaa pakolaisongelman ratkaisuksi pakolaisveneiden tuhoamista pommeilla.

Tämänhetkisten pakolaisten kuoleman voi estää vain tarjoamalla turvallisen pakoreitin: ovien sulkeminen ei pelasta ketään. EU:n työnjakoa pitäisi myös muuttaa, nyt etelän maat kantavat velvollisuudestamme kohtuuttoman osan.

Pidemmällä aikavälillä paras tapa auttaa on pakolai­suutta aiheuttavien diktatuurien, apartheidin ja kapinallisten tukemisen lopettaminen. Tämä tarkoittaisi vain EU:n kirjattujen periaatteiden noudattamista, mutta käytännössä se olisi täyskäännös nykyiseen valtapeliin.

1940-luvulla Iso-Britannian hallitus lopulta taipui kansalaispaineen alla, vaikka suurempi määrä juutalaisia olisikin voitu pelastaa. Nykyäänkin hallitusten linja muuttuu vain, jos me vaadimme sitä. Suomessa ensimmäiset askeleet ovat turvaa hakevien vastaanottamisen laajentaminen ja asekaupan lopettaminen Israelin, Saudi-Arabian ja muiden vainovaltojen kanssa.

Kirjoittaja on kansalaisaktivisti.