Opiskelija, puhumme sinunkin äänelläsi

Veera Jokipalo, teksti

Juostessani erilaisissa kokouksissa ja palavereissa päivästä toiseen olen vähän väliä joutunut pohtimaan, miksi ihmeessä vaivaudun. Usein unelmoin siitä, mitä luppoajalla tekisin: kävisin rauhassa kuntosalilla, menisin elokuviin tai lukisin kirjan. Enemmän tai vähemmän salaa kadehdin ihmisiä, jotka osaavat huolehtia vain omista asioistaan ja jo muutaman vuoden olenkin vakuuttanut itselleni, että ensi keväänä on sitten helpompaa.

Tänä keväänä päädyin Tamyn hallitukseen. Hups.

Jos tahdot välttyä samanlaiselta kohtalolta, osaan aktiivisuusaddiktiostani huolimatta kuitenkin antaa pari vinkkiä yliopistomaailmaan liittyen.

Ensinnäkin, pysy erossa kaikesta aktiivisuutta muistuttavasta toiminnasta, kuten pienistäkin ainejärjestöistä ja harrasteyhdistyksistä. Niissä nimittäin tapaa liikkua ihmisiä, jotka tekevät asioita, ja heillä on kierot keinonsa vetää sinut mukanaan tekemisen kierteeseen. Vältä parhaasi mukaan myös keskustelemasta tällaisten ihmisten kanssa asioista, joihin haluaisit muutosta, jottet vain pääsisi vaikuttamisen makuun. Samasta syystä jätä äänestämättä kaikissa mahdollisissa vaaleissa.

Sinua yritetään houkutella mukaan erinäisiin toimielimiin pitkin vuotta myös suoraan Tamyn puolelta. Varo erityisesti kaikkia tiedotteita, joissa mainitaan esimerkiksi sanat “avoin valiokunnan kokous” tai “haetaan opiskelijaedustajaa”. Moni on jäänyt sille tielleen, kun jatkaminen luottamustehtävästä toiseen tuntuu petollisen helpolta.

Muista porttiteoria – CV-merkinnöillä on tunnetusti tapana kasautua! Jos olet jo luovuttanut sen kuuluisan pikkusormen, suosittelen, että laiminlyöt vastuutehtäväsi mahdollisimman huolellisesti. Näin sinua ei ehkä suostutella jatkamaan.

Miksi en siis noudata omaa neuvoani ja jättäydy taka-alalle vaikuttamisesta? Lopulta syy on selvä: ääntäni käytetään, annoin sitä eteenpäin tai en. 20 prosentin äänestysaktiivisuus ei laske edustajiston toimivaltaa viidennekseen, eikä hallitustyöskentelyn merkittävyys vähene, vaikka ehdokkaita oli yhtä paljon kuin paikkojakin. Kun itse katsot vaikkapa näiden toimielinten kokoonpanoa, oletko tyytyväinen? Kannatitko pöytäjalkapalloa ja perustuloa? Käytetäänkö sinun ääntäsi oikein?

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"