20 + 1 kysymystä

Pubivisoja järjestetään useissa Suomen kaupungeissa, mutta Tampereella visailukulttuuri elää erityisen vahvana. Jokaisena viikonpäivänä vähintään muutamasta kaupungin baarista tai ravintolasta löytyy halukkaille pähkäiltävää.

Pitkään Tampereen visoissa mukana ollut Jari-Pekka Vuorela kertoo, että ensimmäisestä tamperelaisesta visailubaarista kiistellään. Monen alan tuntijan mielestä visailuperinne alkoi Kalkun Pubista vuonna 1993. Keskustassa ensimmäisenä visoja järjestettiin tiettävästi Salhojankadun Pubissa. Pubivisat houkuttelivat Vuorelan mukaan erityisesti opiskelijoita.

”Dartsilla, biljardilla ja karaokella on kannattajansa, mutta visailuun ei tarvita erityistä tilaa. Jos pöytiin ei mahdu, voi seistä baaritiskillä. Opiskelija ja älykkö sanovat mieluummin menevänsä tietokilpailuun kuin dokaamaan tai heittämään tikkaa.”

Kun Tampereen visallisten pubien määrä alkoi lähestyä sataa 2000-luvun alkupuolella, monissa baareissa ryhdyttiin järjestämään teemavisoja. Urheiluvisat, musiikkivisat ja elokuvavisat ovat löytäneet kävijäkuntansa.

”Tamperehan on tunnettu wingseistä ja visoista”, naurahtaa Karhu.

Pubivisojen suosion kasvaessa Suomeen perustettiin myös visailuharrastajien yhdistyksiä. Turkuun perustettiin vuonna 2008 Turun tietokilpailuyhdistys, joka pyrkii edistämään visailukulttuuria länsirannikolla. Koko maan kattavaa visailusivustoa ylläpitää vuonna 2005 perustettu Suomen Tietokilpailuyhdistys ry.

Visailukulttuuri on levinnyt Tampereelta myös muualle Suomeen. Perinteisiin visoihin voi osallistua monessa kuppilassa muun muassa Helsingissä ja Oulussa. Visailu on baareille ja ravintoloille kannattava bisnes. Pähkinöitä purtaviksi tarjotaan nykyään ketjuravintoloissakin.

”Osallistuimme Ylvan kanssa visaan Kouvolan Amarillossa. Huomasin siellä, että visoista on tullut ketjutavaraa. Visan vetäjä ei ollut itse tehnyt kysymyksiä, vaan saimme valmiiksi tulostetut lomakkeet. Vastausvaihtoehdoista sai merkitä mielestään oikean. Vaikka yksikään arvauksistamme ei osunut oikeaan, voitimme. Kyllä se sydäntä lämmitti”.

Karhun mukaan valmiita visailupohjia voidaan tehdä etukäteen, ja jakaa sitten samat kysymykset moneen paikkaan. Kun kysymykset tulevat muualta, niiden monitulkintaisuus kärsii. Oikeista vastauksista ei voi neuvotella vetäjän kanssa.

O’Connell’sin visaan Karhu keksii kysymykset itse. Parhaat ideat tulevat arkipäiväisestä elämästä. Toisinaan tietoa täytyy etsiä, mutta valmiita kysymyksiä Karhu ei halua käyttää. Välillä kysymyksien teossa sattuu myös virheitä.

”Kysyin taannoin, että missä maassa juodaan jakinmaitoteetä. Kun luettelin oikeat vastaukset, niin nopeasti kyllä tultiin kertomaan, että Tiibet on osa Kiinaa”.

Lämmittelykysymyksen keksiminen on Karhun mukaan vaikeinta. Perinteisesti O’Connell’sissa ensimmäinen kysymys on ollut helpompi kuin muut.

”Jokin aika sitten kysyin ensimmäiseksi, että mitä termiä käytetään ihmisestä, joka ei syö mitään kemiallisia yhdisteitä sisältävää ruokaa. Tätä kompakysymystä ei vastaanotettu kovin hyvin. Oikea vastaus oli kuollut.”

Kysymysten keksimisessä Karhulla on apuna Ylva-vaimo. Pariskuntaa yhdistää rakkaus visailuun ja erityisesti Trivial Pursuitiin.

”Tapasin Ylvan ystävien mökkireissulla juhannuksena 2011. Siellä tuli kaivettua visavihko esiin ja kyseltyä vanhoja kysymyksiä. Ylva vastasi melkein aina oikein.”

Välillä O’Connell’sin vakiovisailijat yrittävät jopa arvailla, kumpi pariskunnasta on tietyn kysymyksen takana.

Kysymyksiin vaikuttavat väistämättä vetäjän omat kiinnostuksen kohteet. Jouni Karhukin on saanut palautetta siitä, että visaan on joskus lipsahtanut
liian monta elokuva-aiheista kysymystä.  Muutaman kuukauden välein visassa vilahtavat Manowar-yhtyeen kappaleet tai Highlander-elokuva.

”Visastani tuli paljon tasapainoisempi, kun tapasin Ylvan”, Karhu myöntää.