Karibialainen korkeakoulu: vaihto Jamaikalla opetti sietämään torakoita ja sanomaan ”no problem”

Reggaen, rommin ja pikajuoksijoiden luvatussa maassa Jamaikalla oppii asumaan torakoiden kanssa ja sanomaan ”no problem”.

Riikka Kämppi, teksti & kuvat

Avaan oven. Kuumuus ja tunkkaisuus jysähtävät kasvoilleni: ilma on pysähtynyt, on vaikea hengittää, ja edellisestä siivouskerrasta täytyy olla aikaa.

”Älä avaa ikkunoita, etteivät denguekuumehyttyset pääse sisään”, oppaana toiminut tyttö sanoo ennen kuin jättää minut yksin matkalaukkuni ja hämmennykseni kanssa.

Kolmenkymmenen tunnin matkustamisen jälkeen kykenen vain laittamaan lakanat sänkyyn ja suihkuttamaan sekavana itseni täyteen punkkikarkoitetta, jonka kyljestä luen seuraavana päivänä: ”Älä levitä laajoille ihoalueille.”

En tiedä, että nukahdan kuolleiden torakoiden päälle – löydän ne patjani ja sänkyni alta vasta viikon kuluttua. Olen saapunut Jamaikalle.

The University of the West Indiesilla on kolme kampusta Karibialla. Jamaikan toimipiste, Mona, vastaa opiskelijamäärältään Tampereen yliopistoa. Vanhan sokeriplantaasin alueelle rakennettu kampus on kuitenkin kuin pieni kaupunki asuntoloineen ja palveluineen.

Ennen yliopiston perustamista vuonna 1948 alueella toimi toisen maailmansodan aikana ”Gibraltar Campina” tunnettu leiri Britannian lähettämille pakolaisille Gibraltarin alueelta. Nykyään historiasta muistuttavat lähinnä ruohoa kasvavat kiviset pesualtaat ympäri kampusta.

Valitsen syksyksi neljä erilaista viestinnän kurssia. Yksi kurssi sisältää viikossa kahden tunnin luennon ja yhden tunnin tutorialin eli vanhemman opiskelijan vetämän käytännönläheisen kertaustunnin esitelmineen ja keskusteluineen.

Jamaikalaisten äidinkieli, patois, aiheuttaa ymmärtämisvaikeuksia tottumattomalle, mutta luennoitsijat käyttävät pääasiassa englantia. Muutamat opiskelijat ovat kiinnostuneita kotimaastani ja tulevat rohkeasti juttelemaan. Nopeakin juttutuokio saa vaihtarin tuntemaan olonsa tervetulleeksi.

Luennot täyttyvät opiskelijoiden välillä äänekkäistäkin puheenvuoroista, ja luennoitsijat ovat omia eläväisiä persooniaan. Lukukauden mittaan huomaan, että suomalainen yliopisto-opetus on välillä turhan jäykkää ja asiallista.
Toisaalta Suomen yliopistojärjestelmän hyvät puolet korostuvat, kun olen ilman niitä: opiskelijoilta vaaditaan akateemista otetta, ruoka on terveellistä ja halpaa, ja kirjastopalvelutkin toimivat kuin rasvattu.

Jamaikalla ei kirjastoon saa viedä laukkua tai vesipulloa, ja suurin osa lainoista on kolmen tunnin lyhytlainoja, joita saa lukea vain kirjastossa. Myös sanomalehtiä lukeakseen täytyy täyttää lainauskaavake.

Opetuksen taso ei ole kaikilta osin kovin korkea. Eräässä luentodiassa on Iso-Britannian kartta ja isolla fontilla kysymys: ”Did you know that Great Britan is an island?”

Monassa on myös paljon opiskelijoita muilta Karibian saarilta. Trinidadista kotoisin oleva Alpha Obika tekee tohtorin tutkintoa Monan media-instituutissa.

”Opiskelen täällä, koska Mona on ainoa kampus, joka tarjoaa viestinnän tohtoriopintoja. Pidän jamaikalaisesta kulttuurista, kielestä ja musiikista. Olen kuitenkin huomannut, että jotkut ovat aggressiivisia.”

Jamaikan väestö on pääosin afrikkalaisperäistä, koska 1600-luvulta 1800-luvulle eurooppalaiset kuljettivat orjia Afrikasta työskentelemään esimerkiksi sokeriplantaaseille. Historiasta johtuen monella on edelleen ennakkoluuloja valkoihoisia kohtaan.

Monet tuijottavat ja kommentoivat ihonväriäni välillä ilkeästikin, mikä on itselleni uutta. Opin, miltä tuntuu edustaa vähemmistöä.