Kaupunki on meidän
Naistenpäivän aikaan kaunis ruusukuvioinen neulegraffiti Kalevan puistotiellä julisti, että tasa-arvoisuuden päivä on joka päivä. Pehmeä kannanotto ilahdutti montaa ohikulkijaa ilman, että elävää puuta olisi vahingoitettu tai kenenkään omaisuutta tärvelty.
Viime kesänä seurasin, miten VR:n työntekijöiden entinen terveysasema heräsi henkiin Vellamonkadulla. Pitkään tyhjillään ollut talo sai päivä päivältä lisää kirkkaankeltaista maalipintaa. Iltaisin sisältä kuului musiikkia.
Eteläpuiston alueella kulkiessani huomioni on jo pitkään kiinnittänyt entisen kulkutautiparantolan kortteli. Papinkadun puoleista puuaitaa ovat koristaneet muun muassa kravatit.
Aidan takaa on alkanut pilkottaa kuvataiteilija Mika Pettissalon teoksia, kuten isokokoinen robotti. Viime syksynä sisäpihalle ilmestyi kymmenien metrien pituinen punainen matto johdattamaan ihmisiä kierrätysastialle.
Neulegraffiti, Keltainen talo ja Mika Pettissalon työ ovat kaikki osoituksia siitä, kuinka kaupunkitilaa on mahdollista ottaa haltuun omin ehdoin – joko pienin teoin tai isoin projektein.
Pettissalo sanoo, että hänen mielestään kaupunkitilasta keskusteleminen on liian usein valitusta siitä, kuinka kaupungissa ei saa tehdä mitään. Hänen työnsä todistaa päinvastaista. Hän on vuodesta 2008 saakka saanut rakentaa omaa universumiaan sairaalan vanhaan pesularakennukseen.
Pettissalon ei ole tarvinnut vallata tai rähistä. Sopiminen, luvan kysyminen ja keskustelu ovat riittäneet.
Apua on ollut siitä, että Eteläpuiston alueen kaupunkisuunnittelutyö on ollut pitkään kesken. Samankaltaisessa tilanteessa on toimittu Keltaisessa talossa rautatieaseman tienoolla: kun uudet kaavoitussuunnitelmat ovat edenneet hitaasti ja tarinaan on kietoutunut muistutuksia, adresseja ja kansanliike, luovuus on saanut rauhassa kukkia.
Sekä Keltaisen talon että kulkutautiparantolan alueet ovat esimerkkejä urbaaneista kesannoista. Nämä kaupunkirakenteen tilat ovat poistuneet alkuperäisistä käyttötarkoituksistaan ja ovat joutilaina. Samalla ne mahdollistavat luovan toiminnan.
Aiemmin urbaaneja kesantoja on pidetty kaupunkitilan turhakkeina. Onneksi niiden arvoon osana kaupunkikulttuuria on herätty. Tampereella kaupunki palkitsi Keltaisen talon vuoden 2014 kulttuuritekona. Vuonna 2012 sama palkinto jaettiin Hukkatila ry:lle, joka perusti Näsijärven rannalle Aspinniemeen Kesäsiirtolan kahviloineen ja ilmaistapahtumineen.
Jo edesmennyt Tampereen teknillisen yliopiston emeritaprofessori Terttu Pakarinen sanoi Luova Tampere -ohjelman loppuraportissa (2011), että kaupunkikehitykselle ei saa asettaa liikaa sääntöjä eikä reunaehtoja.
”Kehitys on parhaimmillaan itseohjautuvaa.”
Kun otamme kaupunkitilan haltuun pehmein keinoin ja järki päässä, voimme vapautua passiivisen seuraajan roolista ja tehdä Tampereesta juuri sellaisen paikan kuin itse haluamme.
Kirjoittaja on Aviisin päätoimittaja.