Hyvinvoiva ja motivoitu nuori äänestää

Kun puhutaan nuorista ja vaaleihin osallistumisesta, julkinen keskustelu painottuu pitkälti ”sohvalla makoilijoiden” patisteluun. Tämä on ongelmallista monesta syystä.

Äänestystodennäköisyys on suurinta keski-ikäisillä ja yleisesti ottaen hyväosaisilla äänioikeutetuilla. Myös uskonnollisuus, puoluesamastuminen ja kiinnostus politiikkaa kohtaan lisäävät osallistumista. Myös käytössä oleva vaalijärjestelmä, puolueiden jäsentyminen erilaisten yhteiskuntaryhmien mukaan ja vaalien alla politisoituvien asiakysymysten puhuttelevuus vaikuttavat siihen, kiinnostavatko vaalit äänestäjiä.

Käsitys laiskoista äänestäjistä näyttää välittyneen nuorten käsityksiin itsestään poliittisina toimijoina, mikä näkyy myös toiminnassa. Kun laimea äänestysinto leimataan pelkästään yksilön vähäisestä kiinnostuksesta johtuvaksi ongelmaksi, ei huomata, että äänestämättä jättäminen voi johtua osallistumista tukevien resurssien puutteesta. Kuten koulutus tai varallisuus, äänestäminen näyttää periytyvän.

Nuorten terveyserot ovat kasvaneet selvästi ja ovat yhä vahvemmin yhteydessä perheen taloudelliseen tilanteeseen. Vaikka sosiaalinen media onkin madaltanut kynnystä yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen, se myös kärjistää jakoa verkostojen keskiössä ja reunoilla sijaitseviin nuoriin.

Yksinkertaistetusti kyse on siitä, että kun nuori voi hyvin, hän myös äänestää. Kun taas hyvinvointierot kasvavat, ne nakertavat yhdenvertaisia osallistumismahdollisuuksia.
Motivoinnillakin on vaikutusta. Vaalikeskusteluissa nuorille tarjottu rooli voi vaikuttaa sangen nihkeältä. Nuoret asemoituvat usein huoltosuhteen vastuunottajiksi, kiihtyvän velkaantumisen maksumiehiksi ja talouden sopeuttamistoimien kärkikohteeksi.

Huoltosuhteen korjaamiseen, kestävyysvajeen kaventamiseen ja talouden tasapainottamiseen vaadittavat toimenpiteet ja leikkaukset osuvat monesti juuri nuoriin. Työvoiman tarjonnan lisääminen merkitsee painetta lyhentää opiskeluaikoja ja kiristää opintotuen ehtoja. Kustannuskilpailukyvyn turvaamiseksi esitetään keinoja, kuten paikallista sopimista, pidempiä koeaikoja ja nollatyösopimuksia, jotka kirpaisevat eniten työmarkkinoilla haavoittuvimmassa asemassa olevia, siis usein nuoria.

Huoltosuhteen kannalta pidetään välttämättömänä, että nuoret saadaan aiemmin töihin ja pysymään siellä pidempään. Samalla keskustelu työelämän kurjistumisesta johtamisongelmineen käy kuumana. Joillekin paine synnyttää halun kamppailla oikeuksiensa puolesta, mutta monelle käy kuitenkin päinvastoin.

Osa vaalikeskusteluissa käytetyistä kehyksistä on kovin byrokraattisia tai kaukana nuorten arkitodellisuudesta. Vuoden 2013 nuorisobarometrin mukaan kaksi kolmasosaa 15–29-vuotiaista pitää terveyttä hyvin tärkeänä asiana. Tuoreimman nuorisobarometrin mukaan jo lievienkin viikoittaisten terveysvaivojen kokeminen heikentää luottamusta perusturvan riittävyyteen. Terveyttä ei pitäisikään nähdä vain väestön ikääntymiseen liittyvänä asiana, vaan sitä koskevien teemojen politisoitumiseen lienee myös nuorilla selvä tilaus.

Tätä potentiaalia on vaikea saada käyttöön puhumalla sote-uudistuksen kehyksen rakenteista. Helpommin avautuvat kulmat keskittyvät arvoihin ja yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen. Kenellä on oikeus julkisesti rahoitettuihin terveyspalveluihin? Miten palvelut rahoitetaan?

Monet politiikan agendalla olevat asiat ovat nuorten kannalta keskeisiä, mutta niiden kehys on joko suorastaan masentava tai ainakin vaikeasti lähestyttävä.

Nuorten osallistumisen kannalta on tärkeää, että ongelmanratkaisukeinot ovat rohkaisevia, esillä olevat asiat liittyvät elämäntilanteeseen ja käsitys omista vaikutusmahdollisuuksista on kannustava.

Äänestämiseen liittyy vahvasti tapa: mikäli nuori kokee osallistumisen mielekkääksi muutamissa ensimmäisissä täysi-ikäistymisen jälkeisissä vaaleissa, äänestää hän todennäköisesti jatkossakin.

Kolumnin kirjoittivat akatemiatutkija Hanna Wass ja Suomen Akatemian tohtorikoulutettava Hannu Lahtinen.