Pienlevykaupat eivät pärjää valtavirtapopilla

Levykauppiaalle fyysinen äänilevy on kuningas, vaikka yhä useampi peruskuluttaja hankkii musiikkinsa nollina ja ykkösinä. Mitä kolmelle tamperelaiselle pienlevykaupalle kuuluu?

Aino Heikkonen, teksti & kuvat

Aikakone on tarjonnut tamperelaisten levysoittimiin pyöritettävää jo pitkään. Mika Tamminen perusti kaupan alun perin Kyttälänkadulle vuonna 1997. Tiedotusoppia lukenut yhteiskuntatieteiden maisteri valmistui aikana, jolloin toimittajille oli huonosti töitä. Kun jotakin piti ryhtyä tekemään, harrastus suli ammatiksi ja kirja- ja levyvarastot muuttuivat antikvariaatiksi. Levyille oli alusta saakka kirjoja enemmän kysyntää, joten niiden määrä on kasvanut alati Aikakoneessa.

Muutos olikin luonteva, kun Mika Tamminen päätti jättää kirjat pois Aikakoneen valikoimasta samalla, kun kauppa muutti Kyttälänkadulta Itsenäisyydenkadulle viime vuonna.
Musiikkituottajat IFPI Finlandin mukaan fyysisten äänitteiden myynti laski 34 prosenttia vuonna 2014. Tampereella muutos on näkynyt esimerkiksi kuuluisan Epe’s-levykaupan lakkauttamisena viime vuonna.

Käytettyjen levyjen kaupassa notkahdus ei Mika Tammisen mukaan ole näkynyt yhtä dramaattisesti kuin uusissa levyissä. Tamminen keskittyy valikoimassaan pääosin 1950-, -60- ja -70-lukujen rockiin sekä bluesiin, souliin ja jazziin. Asiakkaista suurin osa on keräilijöitä, joille albumin ostaminen digitaalisena ei riitä. Keräilijä voi ajaa vaikka satoja kilometrejä tai ottaa yhteyttä ulkomailta saadakseen haluamansa levyn Aikakoneesta.

Cd-levyt eivät kuitenkaan myy enää samaan tahtiin kuin ennen: niiden hankkimisessa on oltava entistä tarkempi. Harvinaisuudet ja hyvien levymerkkien uudelleenjulkaisut käyvät kaupaksi, mutta valtavirta-artistien peruslevyt eivät. Levykeräilijöiden into on pitänyt Aikakoneen pystyssä 18 vuotta, mutta leipä on kapea.

”Tilikausi kerrallaan mennään eteenpäin.”

Aikakone, Itsenäisyydenkatu 12–14

Vuosi 2014 vei Tampereelta Epe’sin mutta toi Sammakan, joka sijaitsee vain muutaman askeleen päässä Aikakoneesta.

Sammakka-Popin logossa virnuilee vihreä loikkija, ja hauskalta kuulostava nimi onkin tamperelainen murresana sammakosta. Levykaupan perustivat veljekset Lauri ja Olli Oravirta.

Sammakka on erikoistunut käytettyihin vinyylilevyihin ja vinyylisoittimiin. Soitinten myymistä pidettiin itsestäänselvyytenä alusta saakka, sillä ne ovat oleellinen osa levyharrastusta.

”On merkillinen homma, että Tampereella ei ole edulliseen hifiin erikoistunutta kauppaa. Perustason soitinta on ollut vaikea löytää”, Lauri Oravirta kertoo.

Musiikin puolella käytettyjen levyjen lisäksi Sammakan valikoimaan kuuluu jonkin verran myös uutuuksia. Musiikkituottajat IFPI Finlandin mukaan uusien vinyylien myynti kasvoi 14 prosenttia vuonna 2014. Lauri Oravirta pohtii, että monille vinyyli on niin vahva musiikin kuuntelemisen formaatti, että siihen on haluttu palata: ääni on elävämpi kuin cd-levyllä.

Sammakan ovi on käynyt tiuhaan. Veljekset pohtivat ensin, onko kyse alkuhuumasta, mutta sama tahti on jatkunut pian vuoden päivät. Kaupaksi käyvät etenkin kotimainen rock, proge, laadukas metallimusiikki sekä hard rockin klassikot.

Kultakaivokseksi ei Sammakkaa voi kutsua, mutta veljekset ovat tulleet levykaupan tuotolla toimeen. Lauri ei ole ikävöinyt töihin ravintolan keittiöön eikä Olli putkimieheksi. Etukäteen moni ulkopuolinen piti ajatusta levykaupan perustamisesta täysin älyttömänä, mutta kauppiaiden näkökulmasta pitkäaikaisen haaveen toteuttaminen on ollut vaivan arvoista.

Sammakka-Pop, Itsenäisyydenkatu 8