Yliopistodemokratia meni roskiin?
Kun kaksi oppiaineensa katoamisesta huolestunutta opiskelijaa tulevat luokseni hätääntyneinä ja alkavat kertoa, mitä viron kielen ja kulttuurin kokonaisuudelle on tapahtumassa Tampereen yliopistossa, päässäni alkaa surista.
Yliopistodemokratia on hajalla, ajattelen.
Opiskelijat kertovat kuulleensa oppiainekokonaisuutensa typistämisestä vasta, kun päätös supistaa opinnot 65 opintopisteestä 15 opintopisteeseen on jo tehty.
En pääse yli kysymyksestä, miten näin voi päästä käymään yhteisössä, joka lain nojalla on kolmikantainen. Päätöksenteossa ovat edustettuina myös opiskelijat ja henkilökunta.
Osittain viron kielen kohdalla kyse on epäonnisesta tapahtumaketjusta, johon kietoutuu inhimillisiä tekijöitä, satojen sivujen kokousmateriaaleja ja opiskelijaedustajien kokouspoissaoloja. Opiskelijavaikuttamisen näkökulmasta iso ongelma on se, että viron opintokokonaisuudella ei ole omaa ainejärjestöään. Opiskelijat ovat hajanainen joukko eri pääaineiden opiskelijoita.
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön opiskelijaedustajista kukaan ei itse opiskele viroa, jolloin suuri muutos on mahdollista sivuuttaa epähuomiossa tai kuitata olankohautuksella: ei koske meitä.
Huonoimmillaan opiskelijavaikuttaminen voi olla vain oman tontin valvomista.
Samaan aikaan yliopistolla voidaan sujauttaa päätettävien asioiden joukkoon isoja muutoksia ilman, että ainuttakaan kyseisen oppiaineen opiskelijaa kuullaan.
On helppo pistää pää pensaaseen ja sanoa, että opiskelijaedustajat ovat olleet kokouksissa läsnä ja että heillä on ollut mahdollisuus tutustua asiaan liittyviin materiaaleihin jo pitkään. Ei sillä ole niin väliä, vaikka satojen sivujen mittaisen uuden opetussuunnitelman vertaaminen kohta kohdalta vanhaan vastaavaan olisi kohtuuton tehtävä tavalliselle riviopiskelijalle. Teknisesti ottaen kolmikanta on ollut päättämässä asiasta.
Opetussuunnitelman kaltaisia möhkäleitä esittelevillä asiantuntijoilla on suuri valta siihen, mitkä aiheet nousevat yleiseen keskusteluun.
Keskustelu taas on pelottavan helppo vaientaa – ennen kuin sitä on edes ehditty käydä – jättämällä asioita kertomatta niille, joita asia oikeasti koskettaa.
Samalla yksi vaikuttamisen peruskivistä rutistetaan mytyksi ja viskataan roskakoriin. Ilman avointa keskustelua ei ole demokratiaa.
Ei näin yliopisto, huokaan.
Kirjoittaja on Aviisin päätoimittaja.