Haaroväli ratkaisee
Saapumiserä se ja se on jälleen astunut palvelukseen. Uutisiin nousee kuvia vihreänkirjavista maastokuvioisista puvuista.
Kliseiset otot punkan petaamisesta tuvassa ja munkin syömisestä sotkussa vilisevät kuvavirrassa. Puhutaan varusmiesten kunnosta.
Puolivuosittain maassamme uutisoidaan täysin luonnollisena asiana miesten armeijaan astumisesta, joka todellisuudessa on yksi räikeimmistä tasa-arvo-ongelmistamme.
Kun miehet opettelevat selviytymistaitoja metsäleirillä, naiset opiskelevat jo täysillä – tai bilettävät välivuottaan Kaakkois-Aasian rantakohteissa. Tekevät, mitä lystäävät.
Varusmiespalveluksen aloittaa Suomessa noin 26 000 miestä joka vuosi. Sen sijaan naisista vain noin 400 käy intin vapaaehtoisesti.
Tiedotuspäällikkö Eero Karhuvaara puolustusvoimista ennakoi, että 1 000 on naisten enimmäismäärä asevelvollisina.
Norjassa asevelvollisuutta rajoittamisen sijaan laajennetaan. Viime lokakuussa Norjassa hyväksyttiin laki, jonka mukaan asevelvollisuus koskee koko ikäluokkaa vuonna 1997 tai sen jälkeen syntyneistä. Kaikki eivät kuitenkaan hyppää harmaisiin, vaan mukaan valitaan vain parhaiten armeijaan soveltuvat henkilöt.
Puolustusministeri Ine Eriksen Søreide kommentoi Norjan päätöstä tuoreeltaan historialliseksi. Sukupuolineutraalista asevelvollisuudesta ollaan ylpeitä.
Oma keskustelunsa on, onko pakolliselle asepalvelukselle ylipäätään tarvetta. Ottamatta siihen kantaa voi todeta, että sukupuolineutraali asevelvollisuus on tasapuolinen. Armeija saa palvelukseensa motivoituneimmat ja hyväkuntoisimmat henkilöt. Vaikka en itse ole käynyt armeijaa, väittäisin, että siellä menestymisessä korvien väli ratkaisee enemmän kuin haarojen väli.
Suomessakin on edellytyksiä sukupuolineutraaliin asepalvelukseen. Jo nyt koulutuksen sisältö on sekä miehille että vapaaehtoisille naisille samanlainen, eikä sotilastehtäviä jaeta sukupuolen mukaan.
Vaatimukset ovat yhtäläiset, ja soveltuvuus ratkaisee.
Näin on myös Ruotsissa, jossa yleisestä asevelvollisuudesta on siirrytty ammattiarmeijaan. Muutosta perusteltiin muiden muassa tasa-arvosyillä.
Suomessa asevelvollisuuden muutoksista keskustelemiseen tasavertaisuuden näkökulmasta ei juuri käytetä aikaa. On ilmeisesti ihan ookoo, että kokonaisen ikäluokan tasa-arvolla pyyhitään pöytää joka vuosi. Perinteitä kunnioittaen.
Kirjoittaja on Aviisin päätoimittaja.
Hyvin kirjoitettu Aino Heikkonen. Olisin kumminkin ollut kiinnostunut enemmän näkemään kantaasi vielä siitä, että miksi armeijaan eivät naiset itsessään halua. Suurin osahan puolustaa armeijaan menemättömyyttä kuukautisilla ja lauseella: ”Ei miestenkään oo pakko synnyttää!” vaikkaa tietääkseni Suomessa ei ole mikään PAKKO kenenkään synnyttää saatikka sitten raskaaksi hankiutua ja lapsestakin pääsee monin tavoin eroon vielä senkin jälkeen kun se on jo maailmaan asunut, tai ainakin nainen pääsee… – http://www.miesasia.fi/2014/11/pyha-aborttioikeus-ja-lapsen-hylkaaminen.html
Ensimmäiselle kommentoijalle täytyy kyllä vastata, että kuntotestien tulokset vaikuttavat hyvin vähän ainakaan aliupseerikouluun pääsemiseen. Nykyään ongelmana taitaa enemmän olla se, että halukkaista on jopa pulaa. Korvien välistä löytyy ne ratkaisevat tekijät. Fyysisiä ominaisuuksia on helpompi kehittää intissä kuin henkisiä.
Kiitos vastauksesta. Vaatimukset ja mahdollisuudet ovat tosiaan eri asiat. Armeijassa on pyritty luomaan naisille ja miehille yhtäläiset mahdollisuudet aliupseerikurssille tai reserviupseerikurssille. Jotta tätä kohti on päästy, on asetettu erilaiset vaatimukset liikuntasuoritusten osalta. Koulutus on sama, mutta suoritusvaatimukset ovat sukupuolesta riippuen erilaiset, ja samalla myös valintakriteerit aliupseerikouluun ja reservinupseerikouluun ovat naisilla ja miehillä erilaiset, jotta mahdollisuudet koulutukseen pääsemiseen olisivat tasavertaisemmat naisten ja miesten kesken. Käytännössä naisista itse asiassa kai prosentuaalisesti selvästi isompi osa käy nykyisin aliupseerikurssin tai reservinupseerikurssin kuin varusmiespalvelusta suorittavista miehistä.
Mahdollisuuksien samanlaisuuden osalta poikkeuksena ovat tosiaan lentäjän, sukeltajan ja laskuvarjojääkärin kaltaiset erikoiskoulutukset, joissa ei ole käytössä tasoituspisteytystä suoritusten arvioinnissa, ja joissa vaatimukset ovat siis naisilla ja miehillä liikuntasuoritusten osalta muista tehtävistä poiketen samat. Suomen Kuvalehden (24.1.2013) mukaan vuoden 2013 alkuun mennessä yhteensä yksi nainen oli suorittanut laskuvarjojääkärikoulutuksen, ja lentoreserviupseerikurssin suorittaneita naisia historia tunsi siihen mennessä yhteensä 6. Naisia on ollut myös sukeltajakoulutuksen pääsykokeissa, mutta yksikään nainen ei ole vielä läpäissyt sukeltajakoulutuksen pääsykoetta, eikä myöskään sukeltajan koulutusta. Pääsykokeen tehtäväluettelo on tässä: http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/ff88b98047955fe6a3f9ffac1c0f1db4/sukeltajakoulun+fyys.kokeet.pdf?MOD=AJPERES . Sukeltajakoulutuksen fyysisiä kuntovaatimuksia pidetään armeijan vaativimpina.
Hei! Kiitoksia kommentista! Lauseella yhtäläisistä vaatimuksista viitataan edelliseen lauseeseen, jossa puhutaan muun muassa sotilastehtävistä. Lähteenä ovat puolustusvoimien verkkosivut, joissa todetaan muun muassa näin: ”Eri tehtäviin määrääminen ratkaistaan niiden asettamien vaatimusten ja soveltuvuuden perusteella. Saamasi koulutuksen sisältö on sama kuin miehillä. Myös lentäjän, sukeltajan tai laskuvarjojääkärin kaltaisissa erikoistehtävissä naisille ja miehille asetetaan samat vaatimukset. Naisilla ja miehillä on yhtäläinen mahdollisuus päästä aliupseerikurssille tai reserviupseerikurssille sekä myöhemmin sotilasuralle.” Tässä linkki: http://bit.ly/1eavwGW
Pääkirjoituksessa jostain syystä väitetään, että armeijassa vaatimukset olisivat samat miehille ja naisille:
”Suomessakin on edellytyksiä sukupuolineutraaliin asepalvelukseen. Jo nyt koulutuksen sisältö on sekä miehille että vapaaehtoisille naisille samanlainen, eikä sotilastehtäviä jaeta sukupuolen mukaan. Vaatimukset ovat yhtäläiset, ja soveltuvuus ratkaisee.”
Väite ei pidä paikkaansa. Vaatimukset armeijassa nimenomaan eivät ole miehille ja naisille yhtäläiset. Etenkin kuntolajeissa on iso ero vaatimuksissa sen osalta, onko suorittaja mies vai nainen. Armeija mittaa kestävyyttä 12 minuutin juoksulla (ns. Cooperin testi), vauhdittomalla pituushypyllä, etunojapunnerruksilla ja istumaan nousuilla. Näistä kaikissa on eri tulostaulukot miehille ja naisille. Esim. Cooperissa nainen saa saman kuntoluokitukseen kuin mies, jos pääsee 200 metriä alle miehen juokseman tuloksen. Vauhdittomassa pituushypyssä ero on vielä rajumpi. Nainen saa kuntotaulukoissa tuloksen ”erinomainen” (paras mahdollinen kuntoluokitus) saman mittaisella hypyllä kuin mistä miehet saavat tuloksekseen ”tyydyttävä”. Välissä ovat luokat kiitettävä ja hyvä, eli ääritapauksessa samalla tuloksella voi olla kolmen arvosanan ero riippuen siitä, onko suorittaja mies vai nainen. Kuntoluokkien arviointitaulukot löytyvät netistä esimerkiksi dokumentista ”Kuntotestaajan käsikirja 2011”.
Kuntotestien tulosten pohjalta tehdään armeijassa valintoja siitä, ketkä jatkavat esimieskoulutukseen ja ketkä päätyvät armeijassa tekemään muutenkin mitäkin. Naisten ja miesten toisistaan eroavat vaatimustasot luotiin aikoinaan, koska naisten ja miesten fyysinen kunto eroaa keskimäärin niin paljon toisistaan, ja jotta naisilla olisi hyvät mahdollisuudet päästä aliupseeri- ja reservinupseerikouluun. Metsä ei niin sanotusti anna samalla tavoin tasoitusta kuin kuntoluokitustaulukot, vaan huonokuntoisimmat jäävät konkreettisesti jälkeen, ja muu porukka joutuu odottamaan tai kantamaan varusteita toisenkin edestä, ja jos pitäisi hypätä vaikkapa ojan yli, eikä hyppyvoima riitä, niin ojaanhan sitä kulkija voi tupsahtaa. Sukupuolineutraalisuutta erilliset vaatimustasot eivät edusta millään tavalla, vaan päinvastoin tasa-arvoa, joka on ihan eri asia. Tasa-arvoa miesten ja naisten erilaiset vaatimustasot armeijassa edustavat tuoden esiin naisen ja miehen fyysisten ominaisuuksien erilaisuutta, ja pyrkiessään siihen, että kunkin kunto-ominaisuuksia mitataan sitten tämän omassa ”sarjassa”.