Jääkö tiede työelämän jalkoihin?

Yliopistossamme puhutaan paljon työelämärelevantista asiantuntijuudesta. Jo opintojen alkuvaiheessa opiskelijoille painotetaan sen kehittämisen ensisijaista tärkeyttä.
Tällaisen asiantuntijuuden korostaminen tieteellistä tutkimusta ja korkeinta tieteellistä opetusta antavassa instituutiossa on kuitenkin ongelmallista.

Tieteenteon lähtökohtana ei ole hierarkkinen asiantuntijuus. Paras tutkija ei kanna hartioillaan suurinta määrää valmiiksi paketoitua tietoa. Päinvastoin: asiaintilojen tuntemuksen puute ajaa tiedettä eteenpäin.

Tiedollisten rajoitteiden tunnustaminen mahdollistaa uuden tiedon tuottamisen. Hyvässä tutkimuksessa tarvitaan tieteen tekemisen tuntemusta: kriittisyyttä ja argumentaation taitoja, tutkimusmenetelmien hallintaa ja teoreettista valveutuneisuutta, lukemista, kirjoittamista ja avointa keskustelemista. Nämä tekijät pääsevät kehittymään vain elävässä tiedeyhteisössä. Kysymys on tutkijan yhteisöllisistä hyveistä eikä markkinoitavissa olevasta yksilön asiantuntijuudesta.

Työelämätaidoista ja asiantuntemuksesta puhuttaessa pyritäänkin tuskin edistämään tieteellistä tutkimusta ja sivistystä. Paremminkin voisi puhua itsensä brändäämisen kulttuurista.

Tampereelta väitellyt Katariina Mäkinen on tutkinut sitä, kuinka nykyään ihmiset joutuvat kasvavissa määrin muovaamaan itseään myytäväksi työvoimaksi. Itsensä brändääjän suhde itseensä, toisiin ja ajatteluun muuntuu hyötyä tavoittelevaksi ja välineelliseksi.

Työelämärelevanssista puhuessamme näemme mielestäni yliopiston lähinnä työurien rakentamisen välineenä. Asiantuntijuus on tästä näkökulmasta muovattu osa itseä.

Entäs sitten? Yliopistomme strategiassa sanotaan, että Tampereen yliopisto on “yhteiskunnallisesti vaikuttava sivistysyhteisö, joka kouluttaa maailmaa ymmärtäviä maailman muuttajia”. Tämä on kunnianhimoinen tavoite.

Jos haluamme kouluttaa yhteiskunnan uudistajia, emme saa lukittautua asiantuntijuuteen ja työelämätaitoihin. Yhteiskunnan muuttaminen ei tarkoita saumatonta sopeutumista yhteiskunnan instituutioihin. Se vaatii kriittisyyttä.

Nyky-yhteiskunta rakentuu olennaisesti palkkatyöinstituution varaan, ja ymmärränkin, että tulevaisuuden taloudellisesta toimeentulosta ollaan kiinnostuneita ja jopa huolissaan.

Yliopiston toimintaa määrittävinä tekijöinä näitä huolia mobilisoivat näkemykset voivat kuitenkin muuntua tieteellisen toiminnan periaatteita nakertaviksi. Itse asia häviää asiantuntijuudelle.

Kirjoittaja on Tamyn edustajiston 1. varapuheenjohtaja.