Klassikkoni: Sehän rimmaa!
Kirjoittaja sai nimensä Hannu Mäkelän kirjasta Herra Huu.
Minulla on erikoinen nimi ja tiedän sen. Ja kyllä, tiedän, että se rimmaa. Suonette anteeksi, jos en kuole nauruun joka kerta, kun kuulen tuon vitsin.
En jaksa edes laskea niitä kertoja, kun minulta on kysytty, onko se oikea nimeni. Seuraava kommentti on yleensä, että onpa erikoinen nimi. Tähän vastaan yleensä, että vanhemmillani on kieroutunut huumorintaju, joka on muuten sukuvika. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa selitys nimelleni.
Nimeni tulee Hannu Mäkelän kirjasta Herra Huu. Herra Huu on kummitus, joka yrittää kovasti olla pelottava, mutta ei oikein onnistu siinä. Niinpä Herra Huu päätyy vain ihmettelemään outoa maailman menoa omalla nasevalla tyylillään. Kirjassa on myös pieni tyttö nimeltä Rimma, joka ei pelkää kummituksia. En voi kuvitella sopivampaa nimeä itselleni ottaen huomioon viehtymykseni kauhutarinoihin. Herää kysymys, onko nimi enne.
Tosin rakas sisareni tapasi piikitellä minua siitä, että minulla on hevosen nimi. Muistattehan toki Veljeni Leijonamielen, jossa on hevoset Fjalar ja Rimma? Kieroutunut huumorintaju, todellakin.
Rakastin lapsena näitä molempia kirjoja ja rakastan edelleen. Aina en ole kuitenkaan suhtautunut nimeeni yhtä varauksettoman ihastuneesti. Ihmettelin monesti, miksi juuri minun vanhempani normaaleine nimineen eivät osaa keksiä tavallista nimeä. Mikä siinä on niin vaikeaa?
Kesti kauan tajuta, että lähes kaikki vanhemmat osaavat antaa lapselleen normaalin nimen – mutta kaikki eivät osaa antaa yhtä tarkkanäköistä nimeä, josta voi kirjoittaa lehteen.