Hei, me uudistetaan!
Sana uudistaminen kalskahtaa korvaani hallinnolta, byrokratialta ja ennen kaikkea – säästöiltä.
Kerronpa heti esimerkin, miksi. Ylioppilaslehdessä kun olemme, voimme aloittaa läheltä. Opetus- ja kulttuuriministeriö uutisoi lokakuussa, että ministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on pyytänyt professori Roope Uusitaloa selvittämään korkeakouluopiskelijoiden opintotuen uudistamisen vaihtoehtoja. Ehdot on saneltu valmiiksi: työssä tulee ottaa huomioon se, että opintotuesta pitää säästää 70 miljoonaa euroa vuoteen 2019 mennessä ja ajan mittaan 150 miljoonaa euroa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö ei ole ainut, joka on herännyt uudistamaan hallituksen miljardisäästöjen alla.
Juha Sipilän (kesk.) hallitusohjelmasta hakusana ”uudist” tuottaa 116 osumaa. Katkaistu muoto löytää myös sanan eri taivutusmuodot. Vertailun vuoksi: hakusana ”säästö” tuottaa 61 tulosta ja leikkaukset esiin kaivava ”leikkau” vain kolme hakutulosta. Niistäkin yhdessä puhutaan tekonivel-, aivo- ja syöpäleikkauksista.
Olisihan se ikävää puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Suomi onkin hallitusohjelman vision mukaan vuonna 2025 uudistuva, välittävä ja turvallinen maa, jossa jokainen meistä voi kokea olevansa tärkeä. Yhteiskunnassamme vallitsee hallitusohjelman mukaan luottamus.
Nyt tätä luottamusta rakennetaan viemällä niin lapsilta, vanhuksilta kuin työttömiltäkin. Muun muassa varhaiskasvatusta uudistetaan vähentämällä sen julkista rahoitusta miljoonatolkulla vuoteen 2019 mennessä.
Voisi luulla, että uudistaminen tavoittelisi laadun parantamista. Julkisella puolella se merkitsee kuitenkin budjetin höyläämistä ja lakkautuksia. Tampereen yliopistossakin mietitään nyt kuumeisesti, miten valtionrahoituksen pienenemisen aiheuttama 7,5 miljoonan euron monttu budjetissa paikataan ensi vuonna. Toivottavasti yliopisto ei ainakaan ota mallia valtiolta ja perusta uudistusohjelmaa säästöjen toteuttamiseksi.
Rahapulan sanelemat muutokset ovat inhimillisestä näkökulmasta vaikeita: pomojen ahdistusta miettiessä, kuka hyvistä työntekijöistä jää ilman jatkosopimusta, työntekijöiden kyyneliä irtisanomisilmoitus kourassa sekä epäonnistumisen ja ahdistuksen tunteita sossun luukulla.
Sovitaanko siis niin, että puhutaan jatkossa asioista niiden oikeilla nimillä? Säästöistä säästöinä ja leikkauksista leikkauksina. Rahan riittämättömyydestä. Jätetään samalla sana uudistaminen aidosti tuoreiden asioiden luomiselle, ilman pakkoa, laadukkaasti.
Kirjoittaja on Aviisin päätoimittaja.