Reportaasit
16.11.2015

Sivu­duuneissa

Teppo Nieminen
Anni Paavilainen
Taru Rokka

Taru Rokka

”Ei lainaa tonnitolkulla”

Taru Rokka
Journalismi, työskentelee liikennemyymälässä

 

Taru Rokka, 26, on työskennellyt liikennemyymälätyöntekijänä tammikuusta 2010. Hän on tehnyt töitä pääasiassa koko opiskeluajan.  Työsopimus on 30 tuntia kolmessa viikossa. Rokka opiskelee Tampereen yliopistossa journalismia.

”Kesällä olen tehnyt töitä täysipäiväisesti. Työtunteja on tuolloin noin 25–30 viikossa. Opiskelujen ohella on mahdollista tehdä esimerkiksi arki-iltavuoro tai viikonloppuisin pari vuoroa. Opiskelu on kuitenkin se ykkösjuttu.”

Rokka kertoo, että useampi työkavereista on hänen tapaansa opiskelija.  Hän itse tekee töitä rahan ja työkokemuksen takia. Pelkällä opintotuella ja lainalla eläminen voisi olla melko tiukkaa. Hän sanoo, ettei opintolainaa kannata nostaa tonnitolkulla.

”En halua, että valmistumisen jälkeen minulla on kymppitonneja lainaa. Toisaalta opintotuen tulorajat ovat niin matalat, etteivät ne kannusta työntekoon.”

Työnteon ja opintojen yhdistäminen ei ole haitannut opiskelua.

”Ongelmat ovat tulleet enimmäkseen siitä, että kursseilla on ollut läsnäolopakkoja ja päällekkäisyyksiä.”

Joskus vapaa-ajan menemisistä on joutunut tinkimään.

”Jos on lauantaina aamuvuoro, niin perjantaina ei oikein voi lähteä kavereiden kanssa baariin.”

Työn tekemisen Rokka kokee tärkeäksi tulevaisuuden kannalta. Hän ajattelee, että monet uudet työnantajat arvostavat usean vuoden työkokemusta saman työnantajan palveluksessa.

 

Naiset ahkerimpia työssäkävijöitä

Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksen mukaan 48 prosenttia korkeakouluopiskelijoista työskentelee opintojen ohella.  Korkeakouluopiskelijoista naiset ovat miehiä ahkerampia työssäkävijöitä. Yleisimmin työllistytään kaupan, myynnin tai hoitotyön aloille.

Yhä useampi opiskelija käy mieluummin töissä kuin nostaa opintolainaa. Töitä tehdään, jotta rahaa riittäisi muuhunkin kuin välttämättömiin menoihin. Työnantajat arvostavat laajaa ja monipuolista työkokemusta. Luodut verkostot edistävät työnsaantia myös valmistumisen jälkeen.

Opiskelijoiden toimeentulo muodostuu monesta eri lähteestä, kuten opintotuesta, palkkatuloista sekä vanhempien taloudellisesta tuesta. Suurin osa tuloista menee asumisen kuluihin. Yksin asuvan keskimääräinen tulo oli 800 euroa kuussa vuonna 2013.

Tampereen yliopiston työelämäpalveluista kerrotaan, että yliopiston opiskelijat työskentelevät lähes yhtä yleisesti opintojen ohessa kuin maassa keskimäärin. Opintojen ohessa työskenteli noin kolme neljäsosaa opiskelijoista. Alle kolmannes työskentelee lomien ja reilu kolmannes sekä opintojen että lomien aikana. Oman alan töissä on noin joka toinen. Yleisintä tämä on lääketieteen opiskelijoilla.

Edellinen sivu


Sivu: 1 2