Klassikkoni: Heitä hullulle pallo
Supernaiivi (1998/1996)
Kolme syytä, miksi jokaisen tulisi lukea Erlend Loen romaani Supernaiivi:
1. Kirja saa innostumaan yksinkertaisista asioista, kuten palloista ja listojen kirjoittamisesta.
2. Se auttaa sinua löytämään (mahdollisesti) hukassa olevan elämän tarkoituksen.
3. Se on ehkä piristävin, positiivisin ja sympaattisin teos, mitä on ikinä kirjoitettu.
Teoksen päähenkilö törmää 25-vuotispäivänään epämukavaan yllätykseen: hänen elämällään ei ole mitään tarkoitusta. Havainto ajaa hänet keskeyttämään opintonsa, lopettamaan lehteen kirjoittamisen, irtisanomaan asuntonsa sekä myymään omaisuutensa. Vähän radikaalia, eh?
Jos tarkastelisimme tilannetta kylmän objektiivisesti, saattaisimme ajatella, ettei tällä henkilöllä mitään ongelmia olekaan, ja tyytyä ajattelemaan, että menisi hippi oikeisiin töihin ja lopettaisi sen vinkumisen. Uskon, että emme kuitenkaan ajattele näin, koska tunnistamme hahmosta itsemme liiankin hyvin.
Niin sanotusti helpon elämän kokeminen merkityksettömäksi on yleinen mutta melko itsekeskeinen tunne. Sen ei kuitenkaan pitäisi tehdä siitä vähemmän sympatiaa herättävää. Ilahduttavan ironian avulla Loe tavoittaa teoksessaan tämän sympatian ja saa meidät hymyilemään omille ongelmillemme.
Mutta miten ratkeavat päähenkilön ongelmat? Hän päättää nyky-yhteiskunnan tavallisten ratkaisureittien – terapian ja lääkityksen – sijaan turvautua pallon heittelyyn ja listojen tekoon. Jos tämä kuulostaa sinun korvaasi edelleen omituiselta, suosittelen hankkimaan pallon. Ehkä sukupolvemme tunnuspiirteenä pidettävään haahuiluun onkin ratkaisu.