Reportaasit
4.2.2016

Fani vaatii vilauttelua

Emmi Nieminen

Japani on seksuaalisesti konservatiivinen yhteiskunta, jossa julkiset hellyydenosoitukset ovat harvinaisia. Animeteollisuus noudattaa kuitenkin omia sääntöjään katsojien toiveiden toteuttamiseksi.

“Animen avulla pystytään näyttämään asioita, jotka eivät ole yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä. Esimerkiksi animen naiskatsojat voivat pitää suurien rintojen ja avarien kaula-aukkojen näyttämistä voimauttavana, kun taas miesten kohdalla kyse on usein seksuaalisesta nautinnosta”, O’Reilly sanoo.

Hahmojen ulkonäkö ei perustu ainoastaan piirtäjien päätöksiin ja taiteelliseen tulkintaan. Animen kuluttajilla on yllättävän paljon vaikutusvaltaa niin sarjojen sisältöön kuin hahmojen ulkonäköön ja ruutuaikaan.

Suurin syy rintojen painovoimaa uhmaavaan liikkeeseen onkin taloudellinen. Japanilaisen animaation yhdistyksen mukaan japanilaiset ostivat vuonna 2013 animen oheistuotteita vajaan 5 miljardin euron edestä. Animen katseluun rahaa syydettiin puolet vähemmän, vain reilut 2 miljardia.

“Anime itsessään on aina ollut tappiota tekevää liiketoimintaa, ja isot rahat kääritään myymällä oheistuotteita,” O’Reilly sanoo.

Isot rinnat tai niiden erikoinen liike yhdessä hahmon muun ulkonäön kanssa ovat keinoja, joilla piirtäjät pyrkivät tekemään hahmosta mahdollisimman myyvän ja erottamaan sen tuhansista muista samankaltaisista hahmoista.

“On parempi tehdä jotain todella liioiteltua, jotta hahmo saa huomiota. Isoilla rinnoilla on sama vaikutus kuin oudon värisillä hiuksilla tai kasvoissa olevilla arvilla. Katsojat muistavat, että ‘hei tämä on se isotissinen kaveri’.”

ruutu-(1)web

Kuvitus: Emmi Nieminen

Isoilla rinnoilla myydään myös oheistuotteita. Niitä ostavat sekä rintojen koosta kiinnostuneet fanit että ne, jotka eivät voisi asiasta vähempää välittää. He voivat keskittyä fanittamaan muita asioita, kuten animointityyliä, juonta tai muita hahmojen ulkonäköön liittyviä piirteitä.

Animesarjoista tehtyjä oheistuotteita löytyy mukeista avaimenperiin ja keräilyhahmoihin, mutta niiden lisäksi teollisuus tuottaa myös esimerkiksi ihmisen muotoisia, pitkulaisia vartalotyynyjä, joiden päällisessä on hahmon kuva.

“Fanit halailevat ja kuhertelevat tyynyjen kanssa ja saattavat tehdä ties mitä muutakin. Tällaisten tuotteiden avulla jopa hahmot, joita ei sarjassa esitetä hyperseksuaalisina, saadaan seksualisoitua”, O’Reilly sanoo.

Suosituista hahmoista valmistetaan myös esimerkiksi puhallettavia seksinukkeja. Toiset nuket puolestaan ehdottelevat omistajalleen tuhmia.

“On olemassa paljon miesfaneja, jotka ovat puhtaan seksuaalisesti kiinnostuneita naispuolisista animehahmoista. Tosin on myös monia animen suurkuluttajia, jotka kiistävät tämän tulkinnan. Heidän mukaansa kyse ei ole seksuaalisesta nautinnosta vaan mielihyvästä, joka syntyy hahmon erilaisista visuaalisista elementeistä. Esimerkiksi kissan korvat naisella näyttävät olevan tällä hetkellä kova juttu.”

”Osa faneista vie pakkomielteensä täysin oudoille tasoille.”

Kaikki eivät katso animea tissien tai alushousujen vilauttelun takia, eivätkä kaikki sarjat ole ylitsevuotavan seksualisoituja. Animen ansaintalogiikan takia monet suosion saavuttaneet sarjat kuitenkin hiljalleen kehittyvät suuntaan, jossa viattomasti esitettyä seksualisointia on runsaasti.

Hahmoihin hurahtaneita faneja löytyy kuitenkin tarpeeksi, jotta esimerkiksi seksilelumarkkinat pysyvät pystyssä.

”Osa faneista vie pakkomielteensä täysin oudoille tasoille ja käyttää tuhansia dollareita vuodessa esimerkiksi nukkeihin ja niiden pukemiseen,” O’Reilly sanoo ja levittelee käsiään.

Osa vannoutuneista ihailijoista kertoo löytäneensä niin syvän yhteyden fiktiivisen hahmon kanssa, että on valmis viemään kaksiulotteisen kumppaninsa vihille.

Esimerkiksi vuonna 2008 Japanissa kerättiin nimiä vetoomukseen, jossa vaadittiin ihmisten ja kuvitteellisten olioiden, kuten anime-, manga- tai videopelihahmojen, välisten avioliittojen sallimista. Vuotta myöhemmin uutisoitiin, että japanilainen mies vei vihille Nintendo DS:n deittisimulaatiopelissä tapaamansa hahmon. Kyseinen avioliitto ei ole lainvoimainen.

Näiden avioliittojen puolustajat sanovat, että kyseessä on posthumaaninen kannanotto ja videopelihahmon naiminen on täysin normaalia. Toistaiseksi liittoja ei ole kuitenkaan Japanissa tunnustettu.

Uraauurtavien parisuhteiden, kissankorvien ja hulvattomien tissiliikkeiden lisäksi animen trendeistä löytyy myös synkempi puoli. Isorintaisten neitokaisten haastajiksi ovat nousseet rinnattomat pikkutyttömäiset hahmot.

“Tällä hetkellä suosiossa on ehdottomasti lolitakompleksi, eli hyvin nuoren näköisten naishahmojen seksualisoiminen”, O’Reilly kertoo.

Seksualisointi tapahtuu muun muassa mieshahmojen seksuaalissävytteisenä suhtautumisena naishahmoihin sekä nuorten naishahmojen suihku-, kylpy- ja vaatteidenvaihtokohtauksina.

“Trendi näyttää kääntyneen pois visuaalisesta seksuaalisuudesta. Sen sijaan keskitytään seksualisoimaan jotain sellaista, joka ei ole seksikästä, kuten nuoria tyttöjä. Tätä ihmiset kuitenkin katsovat.”

 

Kauniit pojat valtasivat ruudut ja todellisuuden

Animessa seksualisointi ei kohdistu ainoastaan naisiin, vaan myös mieshahmot luodaan usein miellyttämään naiskatsojia.

”Todellisuus ruokkii animea ja anime ruokkii todellisuutta.”

Hyvä esimerkki ovat tiettyihin urheilulajeihin, kuten pyöräilyyn tai uintiin keskittyvät animesarjat Free! Eternal Summer ja Yowamushi Pedal, jotka seuraavat lähinnä pojista koostuvien joukkueiden urheilusuorituksia.

Tällöin sarjaan voidaan helposti liittää naiskatsojille suunnattua fanipalvelua, kuten pukuhuonekohtauksia, lihasten esittelyä ja poikien välisiä hellyydenosoituksia.

Syystä tai toisesta miesten nännit jätetään usein piirtämättä, ellei kyse ole miesten välisiin romansseihin ja seksisuhteisiin keskittyvästä yaoi-genrestä. Esimerkiksi Free!-sarjan hahmoilla vatsa- ja rintalihakset on piirretty, mutta nännit uupuvat.

Miesten seksualisoinnissa hypermaskuliinisuus on hylätty, ja ruudun ovat vallanneet kauniit pojat. Tällaiset hahmot piirretään usein pitkiksi, solakoiksi ja kauniskasvoisiksi. Kampauksella on tärkeä rooli, ja jokaisessa sarjassa vähintään yhdellä mieshahmolla hiukset roikkuvat mystisesti toisen silmän edessä.

Idea kauniista pojista on valloittanut myös japanilaisen yhteiskunnan. Menestynyt mies on nykyään kaunis nuori mies. Tämä on havaittavissa esimerkiksi japanilaisten miesartistien ja -näyttelijöiden ulkonäöstä.

“Miehet käyvät nypityttämässä kulmakarvojaan ja se on ihan ok. Samoin hiustyyleihin kiinnitetään paljon huomiota. Tällaiset trendit ohjaavat animen tuotantoa, mutta toisaalta nämä ilmiöt myös kumpuavat animesta. Todellisuus ruokkii animea ja anime ruokkii todellisuutta,”  Akitan kansainvälisen yliopiston professori Sean O’Reilly toteaa.

Edellinen sivu


Sivu: 1 2

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"