Uutiset
11.4.2016

Tampereen yliopisto aloittaa yt-neuvottelut

Teppo Nieminen / Aviisin arkisto

Jenna Keto-Tokoi

Tampereen yliopiston hallitus päätti viime perjantaina, että yliopistolla aloitetaan yhteistoimintaneuvottelut. Tampereen yliopiston tavoitteena on vähentää kustannuksia noin kaksi miljoonaa vuoden 2016 aikana. Yt-neuvotteluilla haetaan myös pysyviä säästöjä vuosille 2017–2018. Uusi yliopistokonserni aloittaa 1.1.2018.

Yliopiston tiedotteessa sanotaan, että yhteistoimintaneuvotteluissa ei käsitellä henkilöstön irtisanomista, lomauttamista tai osa-aikaistamista. Tiedotteen mukaan neuvotteluissa ovat esillä muun muassa yksikkörakenteen kehittämisen vaikutukset, rekrytoinnin rajoittaminen, tilojen käytön tehostaminen, ostopalveluiden karsiminen sekä työntekijöiden vapaaehtoiset palkattomat vapaat ja lomarahojen vaihto.

Tampereen yliopiston rehtori Liisa Laakso sanoo, että säästötoimista oli päätetty yliopiston hallituksessa jo viime vuoden lokakuussa.

”Aloitamme keskustelun siitä, kuinka taloutta voidaan tasapainottaa. Yhteistoimintaneuvotteluissa käsittelemme työntekijöihin vaikuttavat muutokset. Suunnitelman pitäisi olla valmiina toukokuun puolessa välissä”, toteaa Laakso.

Laakso sanoo, että vaikka henkilöstöä ei irtisanota tai lomauteta, yt-neuvottelut vaikuttavat henkilöstön työhön.

”Todennäköisesti työtehtävät laajenevat ja sijaisten palkkaaminen vaikeutuu.”

Säästöjä haetaan myös, kun yksiköiden määrää vähennetään yhdeksästä kuuteen. Samalla yksiköt muuttuvat tiedekunniksi. Uudet tiedekunnat ovat johtamiskorkeakoulu, kasvatustieteiden tiedekunta, lääke- ja biotieteiden tiedekunta, yhteiskuntatieteiden tiedekunta ja viestintätieteiden tiedekunta. Lisäksi perustetaan luonnontieteiden tiedekunta, joka yhdistyy myöhemmin Tampereen teknillisen yliopiston luonnontieteiden tiedekuntaan.

”Yliopiston ei ole tarkoitus lamaantua tai ainoastaan leikata, meillä on myös uusia avauksia ja yritämme uudistaa toimintoja. Ennen kaikkea opetus ja tutkimus pyritään turvaamaan. Haemme myös rahoitusta opetuksen ja Tampere 3 -hankkeen kehittämiseen. Opetusministeriöltä on myös tulossa rahaa digitalisoitumisen kehittämiseen. Emme vielä tosin tiedä, miten rahat jaetaan”, sanoo Laakso.

Yliopiston henkilökunnalle järjestetään keskustelutilaisuus tänään maanantaina kello 13.00. Keskustelutilaisuutta voi seurata suoran verkkolähetyksen kautta yliopiston intrassa.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"

Lukijoiden kommentit

    1. Pian valmis (11.4.2016 kello: 13:03)

      Johan niitä yksiköitä jo neljä vuotta katseltiinkin.

      Kukaan tutkinto-ohjelmissa (ainakaan LTL:ssä) ei halua jatkuvia tutkinto- ja rakenneuudistuksia, ei halunnut 2012-muutoksiakaan – mutta ylhäältä säädetään toisin ja niin opetuksen taso ja opintojen sujuminen heikkenevät kiihtyvää vauhtia. Ensin kieli- ja käännöstieteet yhdistettiin erillisistä pääaineista yhteiseksi tutkinto-ohjelmaksi, pian LTL on enää JKK:n ja tietojenkäsittelytieteiden kieliahjo.

      Onneksi aikani tässä talossa on pian ohi!