Tiede
26.5.2016

Faktatutka: Voiko huuhaasta olla hyötyä?

Aino heikkonen

Aamulehti kertoi uutisessaan huhtikuussa tohtorikaksosten väittävän, että parantumattomasta sairaudesta voi parantua ajatuksen voimalla. Myöhemmin lehti poisti uutisen sivultaan ja julkaisi oikaisun: ”Tällaiset väitteet ovat huuhaata.”

Huuhaalla on negatiivinen kaiku, mutta entä, jos siihen uskoo – miten uskomus voi vaikuttaa ihmisen elämään?

Psykologi, psykoterapeutti ja filosofian tohtori Annamari Heikkilä sanoo, että uskomuksen vaikutus riippuu tilanteesta: lääketieteen näkökulmasta uskomushoidot saattavat olla hengenvaarallisia.

”Samaan aikaan länsimainen lääketiede ei kiistä uskomusten vaikutusta ihmisen hyvinvointiin. Tiedetään esimerkiksi, että plasebo-polvileikkauksella saadaan yhtä hyviä tai jopa parempia tuloksia kuin todellisella polvileikkauksella.”

Suomalaistutkimuksessa vertailtiin polvileikkauksia lumeleikkauksiin. Tulokset julkaistiin vertaisarvioidussa The New England Journal of Medicine -lehdessä 2013.

Heikkilän mukaan huuhaan takana on uskomuksia, joita ei ole tieteellisesti todistettu. Tavallisessa arkiajattelussakin uskomuksia on paljon.

”Emmehän me suinkaan koko ajan arvioi ajattelumme pätevyyttä, vaan toimimme erilaisten arkiajatusten ja peukalosääntöjen pohjalta.”

Heikkilän ja yrittäjä, kirjailija Saku Tuomisen kirjassa Uskonko (Otava 2016) tuodaan esiin useita arkiuskomuksia sampoon vaahdon puhdistustehosta täysikuun unettomuuteen. Heikkilä sanoo, että faktatietoon perustumaton uskomus ei välttämättä ole vaarallinen.

”Psykologiassa tiedetään, että lievästi positiivinen ’harhaisuus’ on yhteydessä hyvinvointiin. Ihmiset, jotka ajattelevat itsestään positiivisemmin kuin ehkä tiukasti näyttöön perustuen olisi syytä, voivat paremmin. Käsite illusorinen optimismi kuvaa ilmiötä. Tämä on ihmisille varsin tyypillistä.”

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"

Lukijoiden kommentit

    1. Ikuinen opiskelija (17.12.2016 kello: 04:45)

      Käsite ”faktatieto” on tietoteoreettista naivismia. Me elämme Platonin luolassa.