Kulttuuri
16.6.2016

Tampereen kulttuuri esiin

Jenna Keto-Tokoi
Alt agency & Managementin Esa Tontilla ja Antti Hietalalla on pitkä tausta Tampereen musiikkipiireissä. Tontti on tehnyt pitkään Valoa-festivaalia ja Hietala on järjestänyt Monsters of popia.

Freedom Festival seuraa Flow’n, H2Ö:n ja Sidewaysin kintereillä. Se tahtoo kuitenkin olla erilainen.

JENNA KETO-TOKOI teksti ja kuva

Freedom Festival ei ole näyttäytymispaikka hipstereille vaan festivaali musafaneille ja kaupunkikulttuuria eläville ihmisille. Näin tapahtumaa kuvailee Antti Hietala, yksi tapahtuman järjestäjistä. Hän sanoo kuitenkin, että pukeutumista saa myös suunnitella.

”Jos joku haluaa pukeutua lampunvarjostimeen, se on ihan ok. Jos se jotakuta häiritsee, se on oma ongelma.”

Tampereen festivaalitarjontaan Freedom on oiva lisä, sillä vastaavaa festivaalia ei Tampereella ole näkynyt. Alkunsa festivaali sai viime lokakuussa, kun tamperelaiset tapahtumanjärjestäjät Alt agency & managementista ja 03 Crewistä päättivät perustaa Tampereelle kokonaan uuden ulkoilmafestivaalin.

Freedom Festival seuraakin muutaman vuoden perästä menestyksekkäiden kaupunkifestivaalien Flow’n, H2Ö:n ja Sidewaysin kintereillä.

”Ei Tampereella esimerkiksi ostella satasen pulloja festivaalialueen sampanjabaarista kuten Flow’ssa.”

Festivaalin artistikattaus on kiinnostava. Ohjelmasta löytyy räppiä, punkia ja indietä. Esimerkiksi Plutonium 74 esittää siellä yhden kesän ainoista festarikeikoistaan. Muita tuttuja nimiä ovat muun muassa Scandinavian music group, Iisa, Saimaa ja Risto. Ulkomaisista erityisesti mystinen Uz, artisti jonka henkilöllisyys tai kansallisuus ei ole selvillä, on Suomeen odotettu artisti.

Hietala sanoo, että festivaalilla on tilaa uusille tulokkaille. Näistä hän nostaa esiin Villa Nah -yhtyeen, joka tekee paluun festivaalilavoille. Muita näkemisen arvoisia ovat View ja Lake Jons, joilla Hietala uskoo olevan kansainvälisiäkin mahdollisuuksia menestyä.

Freedomin tarkoitus ei ole olla Tampereen Flow. Festivaali pyrkii erottumaan muista suurista kaupunkifestivaaleista. Ehkäpä myös sen takia, että  festivaalikulttuuri eroaa esimerkiksi Tampereella ja Helsingissä suuresti.

”Ei Tampereella esimerkiksi ostella satasen pulloja festivaalialueen sampanjabaarista kuten Flow’ssa”, sanoo Hietala.

Hietala uskoo, että tapahtuman erityislaatuinen tunnelma huokuu miljööstä, joka on erilainen muihin kaupunkifestivaaleihin verrattuna. Ratina ja vesi varmasti tuovatkin raikkaan tuulahduksen tapahtumaan.

Tänä vuonna yleisöksi odotetaan kahta tuhatta ihmistä päivälle. Festivaali on siis varsin pieni verrattuna muihin suuriin kaupunkifestivaaleihin. Esimerkiksi Flow’ssa kävijämäärä on päivässä kymmenkertainen.

Vaikka festivaaleja tulee ja menee, Freedomin järjestäjät uskovat, että Suomen festariskeneen mahtuu vielä hyvä kaupunkifestari. Järjestäjien tarkoitus onkin luoda Freedomista uusi vuosittainen perinne Tampereen kesään.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"