Meemit kiihdyttävät haalarimerkkikulttuuria
Intohimoisimmat keräilijät ompelevat opiskelijahaalarinsa täyteen merkkejä, jotka ovat 1990-luvulta alkaen olleet kiinteä osa opiskelijaelämää. Internetin ansiosta merkkien suosio on jopa lisääntynyt, sillä meemit ruokkivat merkkikulttuuria.
Kun Masi Kajander istahtaa vanhempiensa vanhan ompelukoneen ääreen ja painaa poljinta, jää haalarikankaaseen siisti ommel. Valurautapohjainen Singer jaksaa edelleen nakuttaa useamman päällekkäisen merkin läpi, vaikka hommia sillä on riittänyt: Kajander omistaa 633 haalarimerkkiä.
”Merkkejä ei saa koneella kovin helposti kiinni, ja se vaatii opettelua. Jos viitsisin, ompelisin merkkejä sitä mukaa kuin niitä hankin. Usein kuitenkin ompelen monta merkkiä kerralla”, tietotekniikkaa Tampereen teknillisessä yliopistossa opiskeleva Kajander kertoo.
Monen sadan merkin haalareissa on jatkuvasti pientä korjattavaa, vaikka Kajander kertookin ompelevansa merkit kiinni niin hyvin kuin mahdollista.
”Jos sormi mahtuu jonkin merkin alle, kirjaan vihkoon, että muistan korjata kyseisen merkin.”
”N:nen vuoden opiskelijaksi” itseään tituleeraavan Kajanderin haalarimerkki-innostus sai alkunsa fuksivuonna, kun hän näki oman kiltansa vanhemmilla opiskelijoilla hienoja haalareita ja päätti ostaa merkkejä valmiiksi tulevia haalareitaan varten. Tarkoitus oli alun perin hankkia sopivasti hyviä merkkejä.
”Haalarit tulivat sitten melkein täyteen jo ensimmäisten vuosien aikana. Varsinkin viimeisten viiden vuoden ajan olen hankkinut merkkejä vähemmän”, hän kuvailee.
Tällä hetkellä Kajanderin projektina on haalarimerkeistä tehty liivi.
Kajanderin piti alun perin päättää haalarimerkkien keräily, kun 512 merkkiä on koossa. Syy kyseisen luvun valikoitumiseen oli puhtaasti insinöörimäinen:
”512 on pyöreä luku, 2 potenssiin 9”, Kajander opastaa. Merkkien keräily kuitenkin jatkui, ja tällä hetkellä Kajanderin projektina on haalarimerkeistä tehty liivi.
Tuomas Lehtinen Turun Haalarimerkki Oy:stä eli Merkillisestä muistuttaa heti alkuun, että haalarimerkki on nimenomaan opiskelijoiden haalareihin liittyvä termi.
”Muut instituutiot eivät juurikaan puhu haalarimerkeistä vaan esimerkiksi kangasmerkeistä. Armeijassa käytetään nimitystä arvomerkki tai tunnus. Haalarimerkki-sana kertoo kohdeyleisön jo itsessään.”
Merkillinen on yksi Suomen suosituimpia haalarimerkkivalmistajia. Vuodesta 2004 haalarimerkkibisneksessä mukana ollut Lehtinen pohtii, ettei haalarimerkkien suosio ole ainakaan vähenemään päin.
”Internet on pikemminkin ruokkinut ilmiötä kuin vähentänyt.”
Yritys sai alkunsa, kun Lehtinen oli vielä itse opiskelija. Alun perin hän tilasi muutaman ystävänsä kanssa merkkejä omiin tarpeisiin.
”Internet on pikemminkin ruokkinut ilmiötä kuin vähentänyt.”
”Sitten ihmiset alkoivat kysellä merkkien perään, mistä syntyi idea alkaa valmistaa merkkejä itse.”
Nykyään haalarimerkkiharrastajat pitävät yrityksen ajan tasalla tämän hetken trendeistä.
”Haalarimerkit elävät vahvasti ajassa. Tässä hommassa ei tarvitse erikseen nettimeemejä mennä katsomaan. Samoista merkeistä tilataan usein eri variaatioita. ”
Yhdeksi esimerkiksi Lehtinen nostaa viime vuosien kuha-vitsit. Humoristisia merkkejä tuleekin vastaan hänen mukaansa jatkuvasti. Myös sarjakuvat voivat olla haalarimerkkien aiheena.
”On ollut mukava huomata, kuinka sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarla on suhtautunut positiivisesti opiskelijoiden harrastukseen. Eräs opiskelijajärjestö tilasi Fingerporin sarjakuvaruudusta haalarimerkin. Se, että Jarla antoi luvan juuri siihen merkkiin, kertoo haalarimerkkien positiivisuudesta”, Lehtinen pohtii.
Merkkien teemoissa trendit vaihtuvat, mutta määrät pysyvät: opiskelijat tilaavat Merkilliseltä tuhansia erilaisia merkkejä vuodessa. Suurimmat sesongit ovat lukukauden alku ja vappu, kesä- ja joulukuu ovat rauhallisempia.
Haalarimerkki syntyy, kun yksittäinen opiskelija tai opiskelijajärjestö ottaa yhteyttä haalarimerkkiyritykseen mielessään idea haluamastaan haalarimerkistä. Käsin piirretyt kuvat piirretään tietokoneella puhtaaksi ennen varsinaista merkkien valmistamisen aloittamista.
Haalarimerkit syntyvät useimmiten brodeerauksella. Tällöin merkit tehdään pohjakankaalle, jonka päälle koristeommellaan eli brodeerataan asiakkaan toivoma kuvio erivärisillä langoilla. Brodeerauskonetta ohjaa tietokone, jonka ohjelmassa näkyy jokainen langan pisto.
”Brodeerauksen aikana työntekijän tehtävänä on huolehtia, että kone brodeeraa oikein ja ettei esimerkiksi lanka katkea.”
Tämän jälkeen iso kangas laitetaan laserpöydälle, josta kone leikkaa merkit irti. Reunus tehdään vielä lopuksi erikseen.
”Monet eivät hoksaa, että etenkin suunnittelu vaatii myös ihmiseltä osaamista ja taitoa. Laatueron saa aikaan siinä, kuinka taitava henkilö tietokoneohjelmaa käyttää”, Lehtinen sanoo.
Merkkien valmistamiseen kuluva aika riippuu pitkälti merkin monimutkaisuudesta. Langan värin vaihtamisen tai monimutkaisten kuvioiden vuoksi yhteen merkkiin voi koneelta kulua kymmenenkin minuuttia.
”Mitään ’Paina print ja saat valmiin brodeeratun haalarimerkin’ -toimintoa ei ole olemassakaan”, Lehtinen naurahtaa.
Masi Kajander ei ole törmännyt Tampereella muihin, joilla olisi yhtä paljon haalarimerkkejä kuin hänellä.
”Vähän ihmetyttää, että täällä ei oikein keräillä yhtä intohimoisesti merkkejä kuin esimerkiksi Turussa. Joillain Turun teekkareilla on seitsemänsataa merkkiä”, Kajander kertoo.
Hän on huomannut, että haalarimerkkejä on nykyään huomattavasti enemmän saatavilla kuin hänen aloittaessaan opinnot, sillä mitä erilaisimmat organisaatiot teetättävät merkkejä.
”Täällä ei oikein keräillä yhtä intohimoisesti merkkejä kuin esimerkiksi Turussa.”
Kajanderin mukaan merkeillä onkin erilaisia merkityksiä: suurten yleisötapahtumien yhteydessä jaettavat yritysten ilmaismerkit eivät ole yhtä tärkeitä kuin harvinaisemmat haalarimerkit, kuten vuosijuhlien merkit, joita on saatavilla vain rajattu määrä.
Haalarimerkkejä Kajander hankkii pääasiassa muilta opiskelijoilta ostamalla tai vaihtamalla. Aktiivisimpina merkkivuosinaan hänellä oli paljon vaihtomerkkejä mukana käydessään eri tapahtumissa.
”Yleensä merkkien vaihtajat tunnistaa siitä, että heillä on itsellään paljon merkkejä haalareissa. En siis ompele kaikkia merkkejä kiinni haalareihin, vaan osan vaihdan eteenpäin”, Kajander kertoo.
Haalarimerkkien hommaaminen on ollut Kajanderin mukaan ”pieni reikä taskun pohjalla kaiken aikaa”. Tarkemmin hän ei ole merkkeihin kuluneita rahoja laskenut, sillä rahaa on tullut myös takaisin merkkejä myymällä. Netistä Kajander ei juurikaan merkkejä osta niiden kalliin hinnan vuoksi.
”Haalarimerkin hinta on 2 euroa – siinäkin on jo katetta parisataa prosenttia. Jos merkki on hieno ja siitä näkee, että se on ollut kallis tehdä, niin kai siitä 2,5 euroakin voi maksaa”, Kajander kiteyttää.
”Se on kumma, että heti kun menee Hervannasta keskustaan, merkin hinta voi pompata euron. Toisaalta ymmärrän, että keskustan yliopistolla on pienempiä toimijoita, joiden toiminnalle haalarimerkkien myynti on tärkeää.”
Tampereen yliopiston suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestö Kopula on yksi niistä järjestöistä, joka saa suuren osan tuloistaan haalarimerkkejä myymällä.
”Haalarimerkkien myynnistä saatava tulo kattaa noin puolet Kopulan budjetista. Niiden sekä paitojemme myyntitulot lienevät ainejärjestön ainoita säännöllisiä tuloja. Viime kevään aikana merkkimyynti toi Kopulan kassaan useita satoja euroja”, ainejärjestön haalarimerkkivastaavat Vilma Häkkinen ja Ella Toiviainen kertovat.
Pääasiassa Kopula hankkii haalarimerkkinsä tilaamalla ne suoraan valmistajilta. Merkkejä tilataan tai vaihdetaan myös muiden suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestöjen kanssa.
Kopulan merkit kustantavat kolme euroa kappaleelta, neljä saa kympillä. Suosion taustalla kaksikko arvelee olevan kekseliäät sanaleikit. Järjestön merkkejä ovat esimerkiksi hehkulampun muotoinen En etsi valtaa loistoa, olen humanisti -merkki ja pilkun muotoinen merkki tekstillä ”vakipano”.
”Osa merkeistä aukeaa vain niille, jotka tietävät lingvistisiä termejä. Muistan, kun pohdin omalla fuksiviikollani nainen (potentiaali) -merkin pointtia. Merkin juju valkeni vasta pienen pohdinnan jälkeen”, Häkkinen muistelee.
Kopula myy merkkejään muun muassa omilla päiväkahveillaan ja fuksitapahtumissaan. Muiden ainejärjestöjen opiskelijoille merkkejä on myyty esimerkiksi TTY:n merkkimarkkinoilla vapun alla.
Haalarimerkkivastaavina Häkkiselle ja Toiviaiselle on itselleenkin kertynyt monia merkkejä.
”Meillä molemmilla on melkein kaikki Kopulan merkit ja niiden lisäksi paljon esimerkiksi approilta tai vappuhulinoista saatuja merkkejä. Osa on kylläkin vielä ompelematta…”
Masi Kajanderin haalareissa kokonaisia merkkejä ei juurikaan ole näkyvillä. Merkkien intohimoinen keräilijä pitää kuitenkin huolen siitä, ettei merkin teksti tai idea häviä, vaikka merkit joutuu ompelemaan päällekkäin.
”Hyvä haalarimerkki ei ole liian iso, jotta se mahtuu haalareihin. Merkin pitää olla joko nätti tai hauska. Haalareideni hihoissa on vielä jonkin verran tilaa. Keräilenkin nyt pieniä merkkejä”, Kajander kertoo.
Merkkiharrastaja on teettänyt myös itse merkkejä, mutta toiminta on ollut pienimuotoista.
”Haalarimerkkien tilaaminen on yleensä vähän sellaista, että design varastetaan jostakin. Ei melkein kellään ole omia grafiikoita merkeissä.”
Haalarimerkkien suuri määrä on ollut ihmisille helppo keskustelunavaus. Toisaalta Kajanderin mukaan Etelä-Suomen suunnalla opiskelijahaalarit ovat yleinen näky katukuvassa, ja ihmiset ovat tottuneita niihin.
”Haalarit eivät ole mikään pellen asu automaattisesti.”
Yksi asia Kajanderia itseään ihmetyttää haalareissa: haalarit solmitaan usein vyötäisille ikään kuin housuiksi. Alun perin haalareita on pidetty nimensäkin mukaisesti kokohaalareina myös ylävartalon peittona.
”Itselläni on merkkejä niin paljon, etten pysty käyttämään haalareita vyötäisillä. Hihoja en ole pystynyt sitomaan vuosiin. Henkselit ovat ehdottomat haalareideni kanssa, koska haalarit painavat niin paljon”, Kajander kertoo.
Haalarit ja haalarimerkit ovat olleet tärkeä osa Kajanderin opiskeluaikaa. Hän kertoo haluavansa edustaa Tietoteekkarikiltaa, ja on siksi jättänyt haalareiden selkäpuolelle killan logon esiin.
Kajanderilla on jo suunnitelma valmiina opiskelujen jälkeiselle ajalle.
”Sitten en haalareita enää käytä. Tampereen Teekkarimuseo varmasti saattaa haluta lahjoituksia, eli ehkä haalarit päätyvät sinne. Vähintäänkin haalarini jäävät omaan kaappiin muistoksi.”