Kulttuuri
2.12.2016

Pekka Tuomen esikoislevy syntyi eron jälkeen – ”Rakkauteenhan kaikki pohjaa”

Tamperelainen muusikko ja tuottaja Pekka Tuomi teki levyn erottuaan pitkästä parisuhteesta.

Aino Heikkonen, teksti ja kuvat

Eron jälkeen tekstiä alkoi putoilla. Muusikko ja tuottaja Pekka Tuomi kertoo, että uudessa elämäntilanteessa noin puolitoista vuotta sitten oli aikaa pyöritellä asioita.

”Jossain vaiheessa tajusin, että hitto, näistähän voisi saada lauluja.”

Tuomi on tamperelainen tuottaja, säveltäjä, runoilija ja lauluntekijä. Aiemmin hän on soittanut esimerkiksi Moses Hazy ja Bird Cherry -yhtyeissä. Soittimista Tuomi taitaa muun muassa saksofonin ja kitaran. Esikoissooloalbuminsa hän julkaisi lokakuun lopussa.

Levystä ei sisällöllisesti tullut erolevyä. Esimerkiksi Tähti joka valaisee minut -kappale on puhdasverinen rakkauslaulu. Etenkin yksi säe toteaa lohdullisesti: aika on toivoton mutta toivo ajaton meissä.

”Tässä ei välttämättä tarkoiteta yksittäistä henkilöä, vaan ’meidän’ ainaista olemassaoloa. Aina on olemassa me. Ajattelen rakkaudesta muutenkin niin, että se pohjaa ennen kaikkea ystävyyteen ja luottamukseen, jota kautta syntyy oikea rakkaus. Se on sitä, ettei tarvitse alentaa itseään tai pelätä. Voi olla oma itsensä ja aidosti kohdata ihmisiä.”

 

Albumin sanoituksissa lauletaan muun muassa prinsessasta, tähdistä, auringosta ja kohtalosta. Myös levyn kuulokuva on runsas, ja siinä on pyritty kauneuteen. Pekka Tuomi sanookin mitä suurimmassa määrin olevansa romantikko. Mistä romanttisuus sitten kumpuaa?

”Jos sattuu silloin tällöin pysähtymään ja miettimään, kuinka ihmeellistä on olla ja elää, se herättää romanttisuuden tunteen.”

”Jos sattuu silloin tällöin pysähtymään ja miettimään, kuinka ihmeellistä on olla ja elää, se herättää romanttisuuden tunteen. Mahdollisuuksien kirjo on loputon: mitä kaikkea elämässä voi tehdä. Sitä kautta syntyvät haaveet.”

Rakkaus on ikiaikainen, kulunutkin laulujen aihe. Tuomi ei silti pelkää tarttua siihen. Hän pyrkii välttämään sellaista ajatusmallia, että jotakin aihetta pitäisi taiteilijana vältellä. Mieluummin hän miettii aiheeseen itselle mielekkään näkökulman.

”Minusta ei ole kiinnostavaa kertoa rakkaudesta niin, että ’heiluta peppuas, lähdetään meille’. Vaikka tuoreessa rakkaudessa kiihko on tärkeää, niin pepunheilutus ei ole näkökulma, josta minä haluan kertoa.”

Tuomi näkee rakkauden perustavanlaatuisena asiana, joka ulottuu paljon laajemmalle kuin vain parisuhteeseen. Hän kiteyttää myös syyn, miksi rakkaus on niin monen laulun aihe.

”Rakkauteenhan kaikki pohjaa. Ei elämässä ole muuten mitään tarkoitusta.”

 

Pekka Tuomen esikoisalbumi ilmestyi Luova Recordsin kautta 28. lokakuuta 2016.

Keskustele twitterissä:

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"