Faktatutka: Miten paljon pienempiä ihmisiä oli 1950-luvulla?
Sanotaan, että ihmiset olivat viisikymmentä vuotta sitten pienempiä. Lihavia olivat korkeintaan tehtaanomistajat ja kauppaneuvoksettaret. Toisaalta usein kuulee, että ennen naisilla oli muotoja ja miehillä ruumiillisen työn rakentamat lihakset.
Vanhoissa valokuvissa näkee silti kaikenkokoisia ihmisiä. Olivatko ihmiset silminnähden pienempiä 1950-luvulla?
1900-luvulla länsimaissa keskipituus on kasvanut noin sentin vuosikymmenessä, väestötieteen yliopistonlehtori Karri Silventoinen kertoo. Jos menisi aikakoneella 1950-luvulle, kokoeron huomaisi. 168-senttinen nainen tai 180-senttinen mies ei kuitenkaan erottuisi silmiinpistävästi.
Ravinnon parantuminen kasvatti ihmisten keskikokoa viime vuosisadalla. Ennen 1900-lukua ihmisten koko vaihteli, kun ravintotilanne muuttui kausittain.
Yhteiskuntaluokkien välillä oli isoja eroja. Upseeristo oli pidempää kuin varusmiehet, koska hyväosaisilla oli parempaa ruokaa kuin maanviljelijöillä.
Selkeitä eroja löytyy viime vuosikymmeniin saakka. Vielä 1970-luvulla syntyneiden aikuispituuksissa on parin sentin ero, kun vertaa parempiosaisia ja köyhiä.
Nykyään keskikokoinen ihminen ei siis ollut harvinaisen kookas 1950-luvullakaan. Miksi sitten esineet huonekaluista vaatteisiin ovat niin selkeästi pienempiä?
Käsityötieteen yliopistonlehtori Ritva Koskennurmi-Sivonen vahvistaa eron johtuvan siitä, että ihmiset olivat pienempiä. He olivat myös tottuneet nukkumaan ahtaammin. Vaatteiden leikkaus oli tyköistuva. Korsetit eivät kuitenkaan selitä mekkojen kapeutta. Ihmiset todella olivat lyhyempiä, ja erityisesti keskivartalolihavuutta oli vähemmän.
”Olin itse todistamassa, kun 1950-luvun iltapukua sovitettiin anorektisen laihalle mallille näytöstä varten. Pukua jouduttiin leventämään vyötäröltä, vaikka malli oli laiha”, Koskennurmi-Sivonen sanoo.
