Tiede
12.3.2017

Ohi on! ”Työttömyys voi miehille olla pahempi paikka”

Milja Keinänen, teksti ja kuva

Anna Lainesalo löysi graduaiheensa lähipiirin kokemuksista: ystävä valmistui filosofian maisteriksi ja Lainesalo seurasi vierestä, kuinka kielitaitoinen ja osaava korkeakoulutettu ei millään meinannut löytää töitä. Heräsi kysymys siitä, mistä ilmiössä oikein on kyse.

”Alun perin ajatuksena oli tehdä kyselytutkimus nuorille ja korkeakoulutetuille työttömille. Lähestymistapa kuitenkin vaihtui matkan varrella.”

Lainesalo opiskeli kansanterveystiedettä, joten hyvinvointi tuntui luonnolliselta näkökulmalta työttömyyteen. Ajatuksen kyselytutkimuksesta Lainesalo hylkäsi, kun hän löysi sopivan valmiin aineiston. European social survey -tutkimuksessa, jossa myös Suomi on mukana, on kysytty sekä työttömyyttä että hyvinvointia määrittäviä kysymyksiä.

Valmiin aineiston ansiosta tutkimukseen sai ajallisen jatkumon: Lainesalo tutki työttömyyden ja hyvinvoinnin yhteyksiä vuosina 2002–2012.

”Tämä on aihe, josta on ristiriitaista tutkimustietoa. Toisten tutkimusten mukaan nuorten työttömyys ei vaikuta negatiivisesti hyvinvointiin, toisten mukaan vaikuttaa.”

Kiinnostavaksi osoittautuivat erot sukupuolten välillä: Lainesalon aineiston mukaan miesten hyvinvointi kärsii nuoruuden aikaisesta työttömyydestä naisten hyvinvointia enemmän.

 

On spekuloitu, että stereotyyppiset sukupuoliroolit voivat vaikuttaa eroihin.

”Perinteisesti työ on ollut tärkeämpää miehille ja naiset taas muutenkin ovat olleet enemmän kotona. Siksi työttömyys voi miehille olla pahempi paikka. ”

Lainesalon gradu ei syntynyt ilman hankaluuksia. Omat haasteensa asetti ohjaajan siirtyminen toiseen yliopistoon, kokopäivätyöt ja se, että tutkimusta olisi pitänyt saada edistettyä kotoa Hämeenlinnasta käsin. Kotisohvalla ei ole aina kaikkein helpointa tarttua toimeen. Lopulta Lainesalo piti puolentoista kuukauden opintovapaan, jotta sai kursittua gradun kasaan.

Lainesalo ei gradun tekemisen vuoksi täysin väsynyt seuraamaan keskustelua työttömyydestä. Erityisesti korkeakoulutettujen työttömyys kiinnostaa oman elämän ja tulevaisuuden kannalta.

”Vaikka itsellä on nyt työpaikka, niin ikinä ei tiedä, mitä tapahtuu.”

Tällä hetkellä Lainesalo tekee töitä rekrytoinnin parissa. Tulevaisuudessa hän voisi kuvitella itsensä työtehtävissä, joissa pyritään ehkäisemään työttömyyttä, kuten opinto-ohjaajana. Sen piirissä voitaisiin jo varhaisessa vaiheessa vaikuttaa nuoren opintopolkuun ja sitä kautta työttömyyteen.

 

Gradu

Suomalaisten 19–30-vuotiaiden nuorten työttömyys ja sen yhteydet hyvinvointiin

Mitkä on mitat? 91 sivua.

Kauanko kesti? Kaksi vuotta.

Ottiko koville? Otti. Olin yllättynyt, että gradu jäi niin pitkäksi aikaa roikkumaan. Yleensä teen kaiken nopeammalla aikataululla.

Innostuitko asiasta? Innostuin. Erityisesti korkeakoulutettujen työttömyys jaksaa edelleen kiinnostaa.