Tampere 3
14.3.2017

Tampere 3 nostettiin Pirkanmaan edunvalvonnan kärkeen

Aino Heikkonen

Pirkanmaan liitto on nostanut Tampere 3 -hankkeen edunvalvontatavoitteidensa kärkeen. Tampereen yliopiston, teknillisen yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhdistävän korkeakoulukonsernin on tarkoitus aloittaa vuoden 2019 alusta.

Tampere 3:n lisäksi liitoon tavoitteiden kärjessä on liikenneratkaisuja, kuten kolmannen raiteen rakentaminen Tampereen ja Helsingin välille.

Liitto perustelee kärkitavoitteitaan sillä, että niillä pyritään parantamaan työllisyyttä, laaja-alaistamaan ja täydentämään osaamista sekä parantamaan kilpailukykyä lisääviä liikenneolosuhteita.

Edunvalvontatavoitteet hyväksyi maakuntahallitus, ja tavoitteita pyritään viemään läpi esimerkiksi hallitusohjelman puolivälitarkastelussa ja valtion ensi vuoden talousarviota laadittaessa.

Liitto tiedotti tavoitteistaan maanantaina 13. maaliskuuta.

Keskustele twitterissä:

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"