FAKTATUTKA: Intiassa, Nepalissa ja Bangladeshissa tulvii, mutta johtuuko se ilmastonmuutoksesta?

TIINA HEIKKILÄ, teksti
123RF, kuva
YLI 1200 IHMISTÄ ON kuollut Intiassa, Nepalissa ja Bangladeshissä tulvien takia. Yhdysvalloissa riehui tuhoisimpaan kärkeen päässyt Harvey-myrsky ja Teksasissa tulvii. Johtuvatko toistuvat sään ääri-ilmiöt ilmastonmuutoksesta?
”Ei voida sanoa, että yksittäinen myrsky johtuu ilmastonmuutoksesta. Tiedämme silti, että ilmaston vaihtelevuuden ilmiöt saattavat voimistua ilmastonmuutoksen vuoksi”, sanoo trooppisen metsätieteen professori, hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n jäsen Markku Kanninen.
”Hurrikaaneja syntyy helpommin, kun ilmasto on lämpimämpi. Meren pintakerroksen on oltava 30 metrin syvyyteen asti vähintään 26 celsiusastetta lämmin, jotta hurrikaani voi syntyä. IPCC:n arvion mukaan tällaisten tilanteiden todennäköisyys kasvaa”, Kanninen sanoo.
”Joidenkin Itä-Aasian tulvien kohdalla on esitetty, että Himalajan vuoriston lämpeneminen sulattaa jäämassoja, joka voi lisätä vettä jokien valuma-alueilla.”
IPCC korostaa, että ihmiskunnan haavoittuvuus ilmastonmuutoksen aiheuttamille riskeille on kasvanut. Yhä suurempi osa väestöstä asuu ja viljelee alueilla, jotka ovat alttiina ilmastoriskeille.
TULVIA JA HURRIKAANEJA on ollut aina. Nyt ongelmana on, että hurrikaaneille alttiilla alueilla asuu miljoonia ihmisiä. Niillä sijaitsee iso osa öljynporauslautoista ja suurista rannikoiden kaupungeista. Olemme itse maankäytön suunnittelun puutteella aiheuttaneet sen, että ilmastoriskeistä kärsivien ihmisten määrä kasvaa koko ajan.
Suurin osa tulvien tuhoista johtuu siitä, ettei yhteiskunta ole varautunut riskeihin.
”Asiat todennäköisesti muuttuvat yhä pahemmiksi ilmastonmuutoksen myötä. Me puhumme Teksasin tulvista luonnonkatastrofina vaikka meidän pitäisi puhua niistä ihmisen katastrofina.”