Ohi on! ”Seminaariohjaaja sensuroi otsikosta sanan vittu”
Juho Karisaari kirjoitti kandidaatin tutkielman ja gradun punkkareiden Tampereesta, vaikka hänellä ei ollut entuudestaan lainkaan kosketusta punkiin. Aihevalintaan johdatteli ystävä, vanhan koulukunnan punkkari Irja Lehtonen, jolla oli kattava kokoelma skenestä kertovia lehtiä 70-80 –luvuilta.
”Olin vähän skeptinen, voisinko tehdä uskottavasti tätä tutkimusta. Oma musiikkimakuni on niin kaukana punkista. Mutta Irja sanoi, että ulkopuolisen perspektiiviä juuri tarvitaan.”
Kun kandissa aihetta tarkasteltiin omakustanteisten lehtien kautta, historian gradussa Karisaari otti keskiöön punkkareiden oman muistitiedon. Hän keräsi haastatteluita yhteensä kymmeneltä punkkarilta. Skeptisyys osoittautui turhaksi, sillä punkkarit ottivat skenen ulkopuolelta tulevan graduntekijän kannustavasti vastaan. Jälkikäteen moni haastatelluista on pyytänyt Karisaarelta omaa kopiotaan.
Aikaisempaa akateemista tutkimusta punkista on vähän. Se toisaalta hankaloitti työtä, mutta myös motivoi Karisaarta.
”Ajattelin, että voisin tarjota jälkeeni punkia tutkiville jonkinlaisen perustan.”
”Ja tulihan siinä mieleen sellainenkin, että josko tällä gradulla pääsisi Aviisiin”, hän myöntää.
Karisaaren gradusta ”60% syntyi alakuppilassa, 30% mikroluokassa ja 10% kirjastossa”. Alakuppila toimi kirjoituspaikkana siksi, että siellä viettivät aikaa myös opiskelutoverit. Muiden silmien alla paine saada aikaan oli suurempi.
Karisaaren haastateltavien Tampere oli kaupunki, jossa manserock oli voimissaan, mutta jonka keskustaa kansoittivat useat nuorisokulttuurit. Punkkarit, 50-luvun rokkarit ja skinit elivät rinnakkain, toisinaan sopuisasti, toisinaan yhteen ottaen. Noista ajoista kirjoittaessan Karisaaresta tuntui vaikealta löytää tasapaino oman tutkijaäänensä kanssa.
”Kun puhuttiin esimerkiksi poliiseista ja skineistä, jotka herättivät paljon tunteita, oli kiusaus lähteä herkuttelemaan yksityiskohdilla. Piti kuitenkin pitäytyä analyyttisyydessä.”
Karisaari nautti siitä, että punkkareita siteeratessa sai käyttää tutkimustekstiin muuten sopimatonta kieltä. Yrittipä hän saada otsikkoonkin sanan ”vittu”. Niin paljon akateemisen kielen rajoja ei kuitenkaan sopinut venyttää ja koetella, vaan seminaariohjaaja kehotti häntä poistamaan sitaatissa olleen kirosanan. Moni karkea ilmaisu sai kuitenkin jäädä.
”Tässä on lempisitaattini koko gradussa” Karisaari sanoo, ja kääntää sivulle 10.
Luulin aina, että punkki on sellainen tyyppi, joka tykkää saada melaa hanuriinsa.
GRADU
Punkkarin Tampere – Paikallisuus punkkareiden muistelukerronnassa
Mitkä on mitat? 108 sivua
Kauanko kesti? Puolitoista vuotta
Ottiko koville? Sujui yllättävän helposti. Sosiaalinen verkosto auttoi paljon.
Innostuitko asiasta? Jonkin verran punkia päätyi soittolistalle. Kiinnostus jäi kuitenkin lähinnä akateemiselle tasolle – ei minusta täysveristä punkkaria tullut.