Tiede
29.11.2017

Leivästä autismi, kissat koiria

Niko Kettunen, teksti

KIRJOITIN EDELLISESSÄ kolumnissani siitä, kuinka tutkijakaksikko onnistui huijaamaan erästä yhteiskuntatieteellistä julkaisua hatusta vedetyllä tutkimusartikkelilla.

Huolestuttavampaa on kuitenkin se, kun suuressa tiedejulkaisussa ilmestyy omituista höttöä kerta toisensa perään.

Olen viime aikoina seurannut mielenkiinnolla sveitsiläislähtöisen Frontiersin toimintaa. Frontiers on huomattavan suuri julkaisija, jonka sateenvarjon alla on jo 52 tiedejournaalia. Usealla niistä on aivan kohtalainen vaikuttavuuskerroin eli impact factor, joka toimii yhtenä signaalina journaalin merkittävyydestä.

Se on myös ensimmäinen asia, joka kannattaa tarkistaa, jos epäilee julkaisun luotettavuutta.

 

SILTI EDESSÄNI on nyt Frontiers in Human Neuroscience -lehdessä (impact factor 3.209) julkaistu tutkimus, jossa kaksi psykologia esittää leivän ja maidon aiheuttavan autismia ja skitsofreniaa.

Mietin lukiessani psykologien pätevyyttä arvioida suolistosairauksien vaikutusmekanismeja ja sitäkin, että yhdellä artikkelin vertaisarvioijalla on rahallisia kytköksiä gluteenitonta dieettiä markkinoiviin tahoihin.

Toinen, Frontiers in Public Health -lehteen (if 2.11) kelvannut tutkimus puolestaan vihjaa lentokoneiden kemikaalivanojen myrkyttävän ihmisiä.
Kolmas kieltää hi-viruksen aiheuttavan aidsia. Kemikaalivana-artikkeli on sittemmin todettu roskaksi ja vedetty pois, mutta hiv-artikkeli on yhä esillä, se on vain muutettu ”mielipidekirjoitukseksi”.

Frontiers in Physiology (if 4.031) puolestaan muistetaan Valkee-yrityksen kyseenalaisen korvavalotutkimuksen julkaisijana.

 

FRONTIERSIN LEHDISSÄ ilmestyy vuosittain tuhansia ja tuhansia tutkimuksia. Kolumnin tarkoitus ei ole leimata niitä kaikkia roskaksi.

Vertaisarviointikäytäntöjen notkahdus kuitenkin huolestuttaa.

Jos näin ilmiselvä roskatiede menee seulan läpi, mikä muu jää huomaamatta?

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"