Kuukautisia ei enää hävetä, niistä kuuluu voimaantua! Mutta onko itseään aina pakko rakastaa?
Luulitko, että kuukautiset ovat yksityisasia? Eivät enää! Menkkoja ei enää hävetä, niistä kuuluu voimaantua. Mutta onko itseään aina pakko rakastaa, kun joskus sietäminenkin on vaikeaa?
”LUULIN TAAS, että haluan tappaa itseni, mutta mulla alkoikin vain menkat”, tekstasi ystäväni.
Eikä hän liioitellut, vaikka molempia nauratti.
Kärsimyksistä ja eritteistä ei ole tapana huudella kylillä. Menkkateollisuuskin on vältellyt verta kaikin mahdollisin keinoin.
Siteisiin kaadetaan sinistä vettä, ja aikuisvaipasta voimautunut mainosmalli tekee gasellimaisia loikkia valkoisissa housuissa.
Nyt tämä kuvasto murtuu ja sillä on oma hashtag, #bloodnormal.
SIEVISTELLYN MENKKAKUVASTON luoneet firmat kysyvät nyt itse, miksi veri on tabu. Libressen mainoksessa naiset bailaavat ihmisen kokoisten terveyssiteiden kanssa.
Kaikki kohderyhmään kuuluvat eivät kuitenkaan iloitse. Oksettavaa. Yksityisasia. Joku on myös liittänyt miespuolisen kaverini sivun tykkääjäksi. Läppä läppä. Kampanja kuitenkin toimii. Törmään Libressen mainokseen joka paikassa, missä tiedostavat naiset keskustelevat.
Ovathan NE vähän ällö asia, ruumiintoiminto kuitenkin. Kaikki kakkaavat, mutta ei siitä puhuta kahvipöydässä niin kuin kuukautisista nyt. Miksi sitten Täti Punainen on kaikkien huulilla?
KUUKAUTISTEN TABUT kytkeytyvät niiden naiserityisyyteen. Harva säpsähtää nähdessään tv-sarjassa tai sanomalehdessä runneltuja ruumiita. Halloweenin aikaan läträtään tekoverellä, mutta sitä ei todellakaan loiskita haaroihin.
Mutta kun runoilija Rupi Kaur laittoi Instagramiin kuvan, jossa hänen housujensa takamuksessa oli pieni veritahra, poistettiin kuva kahdesti.
Samoin kävi Harley Weirdsin i-D-lehteen ottamille kuville, joissa näkyy kuukautisverta reisillä.
Muiden ruumiinosien kohdalla veriestetiikka on Instagramille ok. Väärä reikä, spekuloi Nyt.fi.
Historiallinen painolasti on valtava.
Uskonnollisissa käsityksissä kuukautiset tekevät naisista epäpuhtaita. Se tarttuu kaikkiin ja kaikkeen, mihin nainen koskee. Menstruoiva nainen saattaa myrkyttää jopa kasvin!
Kun pseudotiede ei enää vahvista kohdun vaeltamista, on keksittävä uusia olkiukkoja.
Donald Trumpin kannattajat uskoivat, että 69-vuotias Hillary Clinton voisi laukoa ydinkärkiä piinaviikon hormonihuuruissa. Suomessa työelämässä on edelleen vahva sukupuolisegregaatio, eikä johtajan pallilla näy montaa naista.
1960-LUVULLA ALKANUT toisen aallon feminismi painotti sitä, että naiset pärjäävät yhtä hyvin kuin miehet. Altavastaajan ei kannata tunnustaa heikkouksiaan, vaan piilottaa ja poistaa ne.
Uudenlainen puhe kertoo voimautumisesta. Pärjäämme jo paremmin, joten voimme olla kokonaisia, inhimillisiä ihmisiä. Kun henkilökohtaisista asioista tulee puheenaiheita, niistä tulee ideaalitilanteessa myös poliittisia. Ruumiillisuus ja kokemukset ovat aktivismin ytimessä.
Kuukautisaktivismia edelsi kehopositiivisuus. Akateeminen maailma käsittelee samoja asioita omalla tavallaan, fenomenologian ja uusmateriaalisuuden käsitteillä. Queerteoria on valtavirtaistunut, ja tietyissä piireissä puhutaan jo rutiinilla transihmisten kuukautisista.
Populaarimpaa otetta edustaa esimerkiksi tänä vuonna julkaistu Rosa Meriläisen ja Sanna Seiko Salon teos nimeltä Ne – kuukautiskirja.
Kirjan punasävyiset sivut purskahtelevat faktaa ja kauhukokemuksia, joihin minäkin voin samastua.
Jokin kirjassa silti epäilytti jo ennen sen julkaisua.
SAIN KESÄLLÄ 2016 kutsun kirjoittajien järjestämään illanviettoon, jossa askarreltiin tamponeista jotain ja keskusteltiin kuukautiskokemuksista. Suuntasimme kaverini kanssa kohti tapahtumapaikkaa. Teki mieli tavata tehofeministejä solidaarisessa hengessä. Tai sitten se oli vain velvollisuudentuntoa.
Viime hetkellä muutimme kuitenkin suunnitelmia ja menimme ihan vain kaljalle.
“En mä vaan koe, että mulla olisi yhtään minkäänlaista tarvetta keskustella mun menkoista muiden kanssa”, sanoi kaverini.
Koska emme kokeneet erityistä menkkahäpeää, tuntui turhalta jauhaa asiasta. Tämä taitaa sukupolvikysymys, summasimme.
Kun äitini oli nuori, ei hänen perheellään ollut edes suihkua. Saunassa käytiin kerran viikossa perheen kanssa. Siteet olivat nyrkin paksuisia, ja jotkut ompelivat niitä itse.
Ysärillä oli erilaista. Koteihin lähetettiin menkkaesitteitä. Kirjastossa oli monta rentoa ja valistavaa opasta nuorille. Kaapissa odotti siteitä kaiken varalta. Ennen niiden alkamista asia oli jännittävä. Mutta kun ne tulivat, oli myös kamalaa.
11-vuotiaana menkat yllättivät kyläreissulla ja jätin pysyvän tahran isotätini vesisänkyyn. Keräsin paniikissa tahran päälle tyynyasetelman, enkä uskaltanut sanoa kenellekään mitään.
Bestiksen äiti tuli huutamaan meille vessaan jääneestä verilöylystä.
Yläasteella kaivoin koviksena tupakka-askia esille röökiringissä, mutta nostin vahingossa esille tamponiboksin.
Luokkakaverin siteeseen tuli ohivuoto, ja pojat luulivat hänen paskoneen housuunsa.
Ne hetket olivat enemmän kuin noloja. Ne olivat nöyryyttäviä.
ONNEKSI AIKUISTUESSA itselleen oppii nauramaan. Mokia kertyy niin paljon, että niihin on pakko suhtautua lempeästi. Ja aikuisena tietää, että muut ovat kokeneet saman.
Tilanne on lapselle erilainen. Monen kuukautiset alkavat jo ennen koulussa viidennellä luokalla annettavaa valistusta. Jos kotona ei ole kerrottu asiasta mitään, voi luulla olevansa kuolemansairas. Ja se iso kuukautiskeskustelu voi mennä päin vittua, enkä nyt tarkoita sillä hyvällä tavalla.
Kuukautiskirjan kirjoittaneiden Meriläisen ja Salon mukaan pahin tapa mokata kuukautiskeskustelu on kieltää lapselta tiedon saaminen ja jopa moittia kysymisestä. Harmittomampi, mutta yhtä lailla hyödytön keino on aikuisen pitämä Suuri Kuukautismonologi, josta muistetaan jälkikäteen vain sen kiusallisuus eikä sisältöä.
Paras tapa hoitaa asia olisi luoda turvallinen ilmapiiri. Silloin lapset kyselisivät omaan tahtiinsa asioista. Kysymyksiin voisi vastata suoraan ja lyhyesti sitä mukaa, kun niitä esitetään. Mutta miten tämä tehdään, ja missä ne keinot ovat?
Selaan teosta ja löydän kuukautisjuhlat ja menkkaräpin.
Joo, ei.
Sain harjoitella mikrovalistamista, kun viisivuotias sukulaislapsi löysi vessasta tamponin. “Mikä tää on?”, lapsi kysyi. “Sellainen aikuisten juttu”, vastasin. Se siitä. Jatkoimme leikkimistä.
Mutta se oli vasta ensimmäinen keskustelu. Seuraavilla kerroilla pitäisi itsekin muistaa, mitä keltarauhashormoni tekee, ja missä munarakkula piileskelee. Saatavilla kaikki maailman tieto, ja silti aikuisillakin perusasiat ovat hakusessa.
Tietämättömyyden seurauksena voi olla uusi elämä. Pitäisi muistaa, että huonolla tuurilla raskaaksi voi tulla kuukautisten aikana, ja että vuodot voivat jatkua raskaudesta huolimatta.
ILMAN PARISUHTEITA moni cis-mies ei tietäisi kuukautisista paljoakaan. Suhtautuminen on nytkin kahtalaista. Ärsyttävintä on inho tai kyseenalaistava vieroksunta:
“Voiko se muka oikeasti sattua noin paljon?”
”Mulle nauretaan, jos ostan sulle kaupasta tamponeja!”.
Osa kykenee onneksi empatiaan.
Harva menee kuitenkaan niin pitkälle kuin Skamin William ja artisti Ariel Pink, jotka molemmat ainakin vitsillä sanoivat antavansa heiloilleen suuseksiä myös kuukautisten aikana.
Mutta tämä kaikki on osa yksityistä piiriä. Hilloviikot ovat olemassa myös työ- ja opiskeluarjessa, vaikka asiasta yritetään tehdä näkymätöntä. Juvenes-kioskin kuoltua Tampereen yliopistolla ei enää myydä kuukautissuojia pyynnöistä huolimatta edes vessa-automaateista, vaikka yli puolet ylioppilaskunnasta menstruoi, yliopiston henkilökunnasta puhumattakaan. Tasa-arvo muistetaan juhlapuheissa, mutta käytäntö puuttuu.
MENKAT OVAT tehneet monista biohakkereita.
E-pillerit, lämpötyyny ja suklaa kuuluvat menstruoivan vakiovaruisteisiin.
Kramppaavaa kohtua voi kurittaa synnytyksissä käytettävillä sähköimpulssilaitteilla, ja ibuprofeiinia ja parasetamolia voi syödä yhtä aikaa.
Kiertoa voi seurata mobiilisovelluksilla ja menkat siirtää hormonivalmisteilla.
PMS laitetaan kuriin mielialalääkkeillä. Jos herätyskello muistuttaa yöllä tamponin vaihtamisesta, voi nukkua ilman pelkoa toksisesta sokkioireyhtymästä.
Kaikki tämä vaivannäkö vaatii aikaa ja rahaa. Salailu on lopulta aika työlästä, eikä se aina onnistu – aikuisiltakaan.
Suojat voivat pettää pahimmilla hetkillä.
Kun kohtu lähtee losottamaan kesken kehityskeskustelun, ovat vitsit vähissä. Paitsi tietenkin jälkikäteen, kun kokemus jalostetaan kaveripiirissä kerrottavaksi tarinaksi, jossa pieni Japanin lippu pikkuhousuissa muuttui Hohto-elokuvan kohtaukseksi, jossa hissin ovista purkautuu verinen tsunami.
Lyhyt matka kauppaan on via dolorosa, kun perse on veressä ja pato tilkitty karkealla vessapaperilla.
Onneksi kaupassa riittää valikoimaa. Liikaakin. Kuka neropatti keksi avokadolta tuoksuvat pikkuhousunsuojat, ja miksi kukaan kannatti koko ideaa?
KAUPPA KANNATTAA. Iltalehden siteeraaman brittitutkimuksen mukaan kuukautiskuluihin voi mennä elämän aikana jopa 25 000 euroa, joista suurin osa kuluu suojiin ja lääkkeisiin.
Sukupuolinäkökulmasta tämä on epätasa-arvoa tuottavaa talouspolitiikkaa. Yksi ratkaisu olisi vaihtaa 24 prosentin arvonlisävero kymmeneen prosenttiin, joka on käytössä muilla lääkkeiden kaltaisilla välttämättömyystuotteilla.
Kanadassa veroa ei peritä enää ollenkaan.
Edellä esitetty summa on kuitenkin harhaanjohtavan suuri. Mukaan on laskettu esimerkiksipilalle menneiden alusvaatteiden korvaaminen uusilla ja jopa napostelukulut.
Samalla kun maksamme itsemme kipeiksi, kärsimme kivuista, joiden vuoksi ei ole soveliasta ottaa sairaslomaa. Ei, vaikka oksennus lentää ja krampit vetävät vartalon linkkariksi.
Kymmenen prosenttia kärsii kivuliaasta endometrioosista, joka voi johtaa lapsettomuuteen. Diagnoosia on silti vaikea saada, koska se voidaan käytännössä todeta vasta leikkauspöydällä. On myös tehtävä valinta: hoidetaanko kipua vai lapsettomuutta.
Sitä vasten on omituista seurata luomuilijoita, joiden mielestä epiduraalit ja särkylääkkeet vievät jotakin pois “aidosta kokemuksesta”.
Joillekin ihmisille kuukautiset ovat mystinen asia, naiseuden alkulähde. Taiteilija Hanni Haapaniemi pakastaa vuodetun kuukautisveren ja maalaa sillä tauluja. Muusikko Giran Gandhi juoksi maratonin ilman kuukautissuojaa.
Mutta onko se stigmaa purkavaa aktivismia vai ongelmia trivialisoivaa ja etuoikeutettua puuhastelua?
ON PAIKKOJA, joissa kuukautiset ovat terveysriski, kuten Intian Rajastan. Myös Tamy tekee siellä kehitysyhteistyötä sanitaation parissa. Kuukautisissa itsessään ei ole mitään likaista, mutta epäpuhtaat olosuhteet voivat tehdä menstruoimisesta vaaralllista.
Improbaturin mukaan Bangladeshissa likaiset kuukautissuojien korvikkeet aiheuttavat emätintulehduksia, jotka pitävät tekstiilitehtaiden naistyöntekijät palkattomalla sairaslomalla noin kuusi päivää kuukaudessa.
Voimauttajat tuskin tyrkyttäisivät ideologiaansa tytöille, joiden koulutie katkeaa ensimmäiseen vuotoon. Sellainen asia vaikuttaa koko kehittyvän valtion talouteen, sillä koulutus poistaa köyhyyttä.
Länsimaissa kuukautissuojista kertyy valtava jätevuori, kun maailma muutenkin hukkuu mikromuoviin. E-pillereiden hormonit valuvat vesistöön ja vaikuttavat kalakantoihin.
Ja silti me puhumme koko ajan lähinnä itsestämme emmekä globaalista skaalasta.
Se vaivaa minua. Otan yhteyden kuukautisaktivisti Rosa Meriläiseen. On aika vaatia vastauksia.
OLEN MUKA ristiretkellä, mutta lähestymiseni on aika sovitteleva. Siihen vaikuttaa ehkä se, että Meriläinen vaikuttaa olevan ideoilleni avoin – ja pohjattoman lempeä.
Meriläisen mukaan kehopositiivisuudessa ei ole kyse vain ulkonäöstä, vaan koko kropasta kaikkine toimintoineen.
Mietin silti, onko itseään pakko aina rakastaa. Kivuliaana päivänä itsensä sietämisessä on tarpeeksi tekemistä. Mutta kyse ei ole vain minusta.
“Joillekin kuukautiset ovat iso juttu, koska ne oikeasti ovat runsaat ja kivuliaat. Miten voisimme kohdata tasa-arvoisina, jos toisten elämän iso asia ohitetaan vaieten?”, sanoo Meriläinen.
Tätä juttua kirjoittaessani koirallani alkaa juoksu. Se muuttuu oikukkaaksi ja hellyydenkipeäksi, ja joudun kirjoittamaan yhdellä kädellä. Toinen on varattu silittelyyn.
Osaisinpa olla itselleni yhtä mukava.
Meriläisen mukaan huumori on hyvä väline oman häpeän selättämisen. Eikä häpeä ole vain omassa päässä, vaan se on kulttuuriin rakennettua hyssyttelyä, vittuilua ja vähättelyä.
Kolme päivää myöhemmin näen saamani haastatteluvastaukset Ne-kirjan promotilaisuuden puffissa. Ne ovat identtisiä, sanasta sanaan.
Se siitä “kohtaamisesta”.
Pitäisikö vitun voima siis keskittää kehittyvien maiden auttamiseen ja lopettaa puuhastelu?
No ei.
Kukaan ei jaksa olla ryppyotsainen tosikko vuorokauden ympäri. Yhden asian ajaminen ei estä sitä, että osallistuu myös muilla tavoilla.
Okei, ehkä olen ollut vähän nihkeä.
Mutta en silti skoolaisi kuukupista.