Reportaasit
7.12.2017

Suomi 100:n tilinpäätös: pyörtyviä partiolaisia, heinäpaaleja kaatosateessa ja 1 692 istutettua juhlapuuta

VANESSA VALKAMA, teksti

ANTTI YRJÖNEN, kuvitus

 

Suomen suuresta syntymäpäivästä piti tulla merkittävä taitekohta, joka piirtyy kansakunnan muistiin. Tulikin sinivalkoinen perunaleimasin, jolla lätkittiin isänmaallisuutta minne sattuu.

 

SUOMEN LIPPUA kannatteleva partiopoika huojuu puolelta toiselle. Silmät lupsuvat kiinni, mutta katse pysyy tiukasti aukion punertavassa sorassa.

Toukokuuksi epätavallisen helteisenä päivänä herra kaupunginjohtaja pitää puhetta, jossa vilahtelevat Martti Luther, meidän pojat ja talvisodan henki. Kirkkoherra nyökyttelee vieressä.

Partiopojan huojuminen kiihtyy.

Aurinko paahtaa niskaan.

Kaupunginjohtajan puhe ei lopu.

Kops.

Maassa makaavat pyörtynyt partiopoika ja Suomen lippu. Joku yleisöstä tulee ja raahaa pojan sivummalle. Toinen, vielä tajuissaan oleva mutta kyllästyneen näköinen partiopoika nostaa hiekkaisen lipun maasta.

Kaupunginjohtajan puhe ei taukoa sekunniksikaan.

Nieleskelen myötähäpeää samalla, kun yritän pidätellä naurua jälleen yhdessä surkuhupaisassa Suomi 100 -tapahtumassa.

Tällä kertaa istutetaan juhlapuuta.

Vuoden aikana sinivalkoiset lapiot on isketty juhlallisesti 100-vuotiaan Suomen maaperään jo 1 692 kertaa. Niin monta itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi istutettua puuta on ainakin rekisteröity Puutarhaliiton verkkosivuille.

 

PASKOILLE SUOMI 100 -tuotteille on naureskeltu läpi vuoden. Mikä nostaisikaan kansallisylpeyttä paremmin kuin WC-pöntön kuuraaminen Suomi 100 -vessaharjalla? Todellisen isänmaan ystävän voi lopulta haudata Suomi 100 -arkussa.

Juhlavuoden ankea ohjelmakin voisi naurattaa, ellei sitä olisi niin paljon. Valinnanvaraa on liikaa.

Toimittajana olen tottunut osallistumaan jos jonkinlaisiin kissanristiäisiin naama peruslukemilla. Tänä vuonna se on ollut tavallista vaikeampaa.

Karhupukuiset itäsuomalaiset houkuttelivat minua katsomaan, kuinka puupölkyistä veistetään mesikämmeniä. Joutsentanssia hypähdellyt kaksimetrinen mies ajatteli, että sulavat liikkeet saavat ihmiset innostumaan Kouvolasta.

Suomi 100 on sinivalkoinen perunaleimasin, jolla on lätkitty sokeasti ympäriinsä. Joskus osuu, usein ei.

Usko alkoi loppua viimeistään heinäkuisessa kaatosateessa, keskellä hämäläistä peltoa. Suomen itsenäisyyden juhlavuotta juhlistettiin tuunaamalla pyöröpaaleja.

Siellä sitten rämmin harmaan tihkun läpi kohti valkoisten muovimöhkäleiden rivistöä. Vinoon lyyhistyneen ladon taakse oli jäänyt kisailuun osallistuneiden joukkueiden jäljiltä heinäpaaleja, joihin sudittu maali valui iloisesti pois sateen mukana. Ainoa yli vartin ahertanut joukkue kasasi vielä paalinsa päälle heinää, kun saavuin paikalle.

”Saimme idean, että tämä on kivaa yhteistä tekemistä. Itsenäisyys on myös tärkeä asia”, paikallisen pankin viestintähenkilö selitti, ja asetteli heinän päälle vielä tekokukkia.

Niinpä.

Joka ikinen kyläjuhla ja tanhuesitys on ollut nyt jotenkin erityisempi kuin yleensä, koska se on ollut osa Suomi 100 -ohjelmistoa. Myös jo vuosia järjestettyjä tapahtumia on juhlittu Suomi 100 -nimellä.

Juhlavuoden varjolla maakuntien pikkutapahtumat ovat saaneet näkyvyyttä, jota kiva yhteinen puuhastelu ei välttämättä oikeasti ansaitsisi.

 

SUOMI 100:n piti olla sukupolvemme merkittävin juhlavuosi. Sen oli tarkoitus näyttäytyä ”yhtenäisenä ja tunnistettavana”. Siitä on pitänyt huolta Suomi 100 -sihteeristö, joka vastaa kokonaisuuden rakentamisesta, kuten ohjelmatyön ohjaamisesta.

Suomen 100-vuotiaan itsenäisyyden juhlaohjelma on ollut suomalaisten itsensä järjestämää. Teema on yhdessä, tillsammans, eli kaikki on kutsuttu mukaan. Kuka tahansa saattoi hakea osaksi virallista Suomi 100 -ohjelmaa.

Ja siltä se kyllä näyttääkin.

Erään keskisuuren kaupungin Suomi 100 -yhteyshenkilön mukaan alueen tapahtumista mentiin sekaisin jo viime vuoden kesällä. Juhlavuoteen liittyviä virallisia ja epävirallisia tapahtumia oli niin paljon, että kaupungin oli mahdoton koordinoida niitä saman katon alle.

Juhlavuosi on karannut käsistä, sen myöntävät kaikki. Myös ohjelmapäällikkö Suvi Innilä Suomi 100 -sihteeristöstä.

“Suomi 100 -ohjelma on ylittänyt kaikki odotuksemme sekä laajuudessaan että monipuolisuudessaan. Olemme joskus todenneet, että juhlavuosi lähti lapasesta ja mahtavaa niin!” Innilä sanoo.

”On selvästi niin, että satavuotisjuhlavuosi on innoittanut suomalaisia ja Suomen ystäviä, kuten myös juhlavuoden yhdessä-pääteema.”

Sitä ei voi kiistää. Satavuotisjuhlavuoden ohjelman rakentamiseen osallistui tuoreimpien tietojen mukaan yli 600 000 suomalaista. Määrä vastaa noin kolmen Tampereen väkilukua.

 

 

VIRALLISESTI SUOMI 100 -ohjelmaan liitetyistä hankkeista noin 5 000 toteutui. Tapahtumia hankkeissa oli kymmeniä tuhansia.

Osa hyväksytyistä hankkeista peruuntui kokonaan tai ne eivät toteutuneetkaan juhlavuoden aikana. Lisäksi reilu 700 hakemusta hylättiin, koska ne eivät täyttäneet ohjelman edellytyksiä.

Hanke ei päässyt osaksi virallista ohjelmaa, jollei sillä ollut erityistä yhteyttä juhlavuoteen tai yhdessä-teeman toteuttamiseen. Hyväksytyn hankkeen piti ilmentää joko Suomen 100:aa vuotta, Suomea vuonna 2017 tai Suomen tulevaisuutta.

Vaikka kriteereitä on asetettu sivutolkulla, lopulta lähes mikä vain on voinut olla Suomi 100. Vai millaisen kuvan kansakunnan tulevaisuudesta piirtää Suomi 100 -tuolijumppa?

Juhlavuodella on ratsastettu myös epävirallisesti, ilman sihteeristön siunausta.

”Kyllä näin on havaittu”, Innilä vahvistaa.

 

SUOMI 100:AAN on virallisesti ladattu paljon odotuksia. Esimerkiksi Suomi 100 -opas kunnille keväältä 2016 julistaa, että juhlavuodesta syntyy “kansallisesti merkittävä taitekohta”, joka “vie Suomea eteenpäin” ja “jättää kestävän muistijäljen”. Onko näin?

“No ei tietenkään ole”, sanoo Suomen historian dosentti Tuomas Tepora Helsingin yliopistosta.

Tepora on tutkinut nationalismia, tunteiden kulttuurihistoriaa ja kansallisia symboleita aina siniristilipusta Mannerheimiin.

Hänen mukaansa Suomen sadan itsenäisen vuoden täyttyminen ei ole itsessään mikään taitekohta. Ikimuistoisia hetkiä ei voi kehittää tyhjästä.

“Ei kansallisia tai muita isoja kollektiivisia ryhmiä koskevia tarinoita synnyttämällä synnytetä. Juhlavuodet eivät sinänsä jää mieliin vaan ne asiat, joita juhlistetaan. Ei Suomi 100:sta tarvitsekaan jäädä pysyvää muistijälkeä.”

Teporan mielestä on älytön ajatus, että Suomi edes olisi 100-vuotias.

“Itsenäisyydestä on tietenkin sata vuotta. Suomi 100 on silti rajattu aika erikoisesti ja keinotekoisen oloisesti sadan vuoden aikajänteeksi, joka on tietysti täysin epähistoriallista ajattelua.”

Teporan mukaan Suomi modernina konstruktiona voidaan laskea paljon vanhemmaksi, ainakin 150 vuotta vanhaksi.

”Jos nyt haluaa jotain tällaisia lukuja esittää. Se on aika älytöntä.”

 

VALTIONEUVOSTON KANSLIAN Suomi 100 -hankkeen 19 miljoonan euron budjetista noin 7 miljoonaa euroa on varattu valtakunnallisiin valtionavustuksiin. Lisäksi alueverkoston kautta on kanavoitu alueellisille hankkeille avustuksia noin 1,9 miljoonaa euroa.

Valtaosa mittavasta ohjelmasillisalaatista on silti toteutettu ilman valtion rahaa.

Avustusta on saanut vain noin yksi viidestä hankkeesta. Valtakunnallista avustusta on myönnetty noin 160 hankkeelle, kun alueellista tukea on saanut noin 750. Suomi 100 -sihteeristö on myös korostanut, ettei yksikään hanke ole toteutunut täysin avustusten turvin.
Ei siis ihme, että Suomi 100 -vetojuhdat ovat tyytyväisiä.

Rahaa on mennyt vain murto-osaan koko ohjelmistosta, kun suurimman vaivan ovat nähneet lukemattomat vapaaehtoiset.
Tilastokeskuksen seurannan mukaan 98 prosenttia suomalaisista on tietoinen juhlavuodesta.

Hei te jäljelle jääneet 2 prosenttia:

Miten vitussa?

Suomi 100 -juhlavuosiohjelmasta tuli lopulta kaikkien aikojen suurin. Ohjelman avoimuus ja laajuus ovat ”ainutlaatuisia myös kansainvälisesti”.

Suomi 100 -juhlavuoden pääsihteeri Pekka Timonen iloitsi tiedotteessa, kuinka lukemattomin eri tavoin upean aktiiviset suomalaiset halusivat juhlia maataan. Ohjelmapäällikkö Suvi Innilä on samoilla linjoilla.

”Näen, että tällainen toteutustapa kunnioittaa jo itsessään suomalaista kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiaa”, Innilä toteaa.

 

JUHLAVUODEN ONNISTUMISTA voi arvioida Tuomas Teporan mielestä vasta jälkeenpäin. Hän arvelee, että sekavan ohjelman taustalla on moniäänisyyden hakeminen.

“Luulen, että tässä on tietoisesti yritetty purkaa monien mielissä luutunutta käsitystä siitä, miten tällaista merkkipäivää pitäisi juhlia. Erilaisia yhteiskunta- ja intressiryhmiä on haettu saman katon alle ihan tarkoituksella.”

Mitä Suomi 100:n sitten olisi pitänyt olla? Vaikea sanoa.

“Ihmisillä on kauheasti erilaisia näkökulmia. Onhan sitä kritisoitu, että juhliminen on sirpaloitunutta, eikä erityistä linjaa ole. En ole ainakaan itse kokenut, että Suomi 100 olisi vyörynyt päälle. Se on pikemminkin leima, joka on lyöty moneen asiaan”, Tepora sanoo.

Kritiikkiä on tullut myös siitä, että valtion rahoja eivät ole saaneet erityisesti itsenäisyyteen liittyvät tapahtumat tai hankkeet.

Sen sijaan valtio on avustanut Suomi 100:aan liittyen esimerkiksi maahanmuuttajien työllistämistä Startup Refugees -verkostolla ja toukokuussa Porvoossa järjestettyä ”politiikan Slushia”.

”Suomessa tulee varmaan selkäytimestä, että pitäisi keskittyä virallisempaan tai konservatiivisempaan juhlintaan, pönötykseen tietyssä mielessä. En usko, että se on kadonnut tästä mihinkään. H-hetkeen varmasti kuuluvat perinteisetkin muodot vahvasti”, Tepora uskoo.

Positiivista on ollut Teporan mielestä se, että historia on ollut juhlavuoden myötä niin paljon esillä – myös sisällissota esimerkiksi Tampereen Työväenmuseo Werstaan Vapaus -näyttelyssä.

”Kun merkkivuosi jatkuu vuoden 1918 suhteen ensi vuoden puolelle, on mielenkiintoista nähdä, miten se tulee näkymään. ”

Suomi 100 -juhlavuoteen on sisäänrakennettu oletus juhlinnasta ja positiivisten asioiden esittelystä. Teporan mukaan tämä saattoi olla yksi syy sille, miksi juhlarahassa olleesta punaisten vankien teloituskuvasta nousi toukokuussa niin suuri kohu.

Myös marginaalit ovat päässeet esille juhlavuoden kyljessä. Tepora nostaa esimerkiksi saamelaisten oikeudet, joista on puhuttu tänä vuonna paljon julkisuudessa.

Miten asiat voivat vielä olla näin huonosti jo 100-vuotiaassa Suomessa? Sitä sopii pohtia italialaisen Suomi 100 -punaviinilasillisen äärellä.

 

SUURI JUHLAVUOSI on antanut Suomelle kyytiä sadan vuoden edestä. Käteen jäi vähän myötähäpeää ja kotikutoinen suomalaisuus.

Se ei ole pukeutunut polyesteripukuun pitämään puhetta sotavuosista tai järjestänyt illallista katulamppujen alla Kalliossa.

Suomi 100:n suomalaisuus on pikemminkin kuin kollektiivinen kainalopieru. Se on itse tehtyä, tyhjästäkin innostuvaa ja hulluudestaan ylpeää. Ei ole niin pientä paikkakuntaa tai merkityksetöntä tilaisuutta, ettei Suomi 100 olisi voinut antaa sille lisää uskottavuutta – ainakin tekijöidensä silmissä.

 

SUOMI 100:LTA ei ole säästynyt edes avaruus.

Yksi juhlavuoden erikoishankkeista on Suomi 100 -satelliitti, jonka piti nostaa juhlinta aivan uudelle tasolle.

Juhlavuoden lopun kohokohdaksi suunniteltu satelliitti pääsee kuitenkin avaruuteen vasta ensi maaliskuussa.

Avaruusliikenteen aikataulut tulivat vastaan.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"
Ilmoitus
Ilmoitus