Reportaasit
8.1.2018

Suomea ajetaan vimmaisesti kohti savuttomuutta, mutta mitä jos rööki tekee sen jälkeen paluun?

Tupakan hävittämisesta on tullut suomalaisten yhteinen asia, eikä se katso edes puoluerajoja. Onko paheksunta ja tupakoinnin pitäminen muinaisjäänteenä kuitenkaan oikea tapa suhtautua poltteluun?

MILJA KEINÄNEN, TEKSTI

ANTTI YRJÖNEN, KUVAT

 

KOLMENTOISTA VUODEN päästä täällä ei enää tupakoida.

Tilastojen mukaan polttajien määrä vähenee hyvää vauhtia, ja yhä useampi nuori jättää tupakat kokonaan kokeilematta.

Yliopistolla tai öisellä Hämeenkadulla sitä on vaikea uskoa. Sytkärit välkähtelevät päälle, ja röökit sauhuavat kuin ennenkin.

Jotkut polttavat, koska se lievittää stressiä. Toiset sytyttävät tupakan bileissä, koska se nyt vain jotenkin kuuluu asiaan. Jotkut tunnustavat, että kyse on riippuvuudesta.

Harva jaksaa saarnata röökaajille, koska tupakoitsijat kyllä tietävät, mitä tekevät.

Heitä on suostuteltu ja tsempattu. He ovat nähneet graafisia keuhkosyöpäkuvia ja kirkuvia varoitustarroja.

Kaikki ymmärtävät, että tupakointi on pahasta, että askit vain kallistuvat entisestään ja että lopulta Suomesta tulee savuton.

Miksi kukaan siis enää polttaa?

 

Suomalaiset perustelevat tupakointiaan eri tavoin. Joillekin tupakointi on kuin mindfulness-harjoitus.

 

IHMISTEN ON USEIN jälkikäteen vaikea sanoa, miksi he aikoinaan alkoivat tupakoida, kertoo Helsingin yliopiston tutkija Anu Katainen. Kataisen mukaan he nimeävät yleensä varsin perinteisiä syitä.

”Muutkin kaverit polttivat, tai otettiin vanhempien kaapista. Ei siihen välttämättä tarvitse sen kummempaa kuin kerran kokeilu ja se, että tupakkaa on saatavilla joka paikassa.”

Katainen haastatteli väitöskirjaansa eri ammattiryhmiin kuuluvia tupakanpolttajia. He olivat haastatteluhetkellä aikuisia, eli aloittaneet tupakoimisen jo menneillä vuosikymmenillä. Silloin tupakkaa saikin helpommin. Jo 16-vuotias saattoi ostaa askin itse, ja jopa koulujen pihoilla sai polttaa.

On ehkä vaikea saada selville, miksi sauhutteleminen aloitetaan. Mutta erikoista on sekin, miksi tupakoimista jatketaan.

Ilmeisin syy on tietysti se, että röökiin jää koukkuun, eikä lopettaminen ole helppoa.

Katainen huomasi tutkimuksessaan myös, että ihmiset perustelevat tupakointiaan hyvin eri tavoin riippuen heidän sosioekonomisesta asemastaan. Se yllätti tutkijan.

”Suorittavaa työtä tekevillä ei ollut sen kummempaa selitystä tupakoinnilleen, vaan sanottiin vain, että tämä on tapa.”

Suorittavaa työtä tekevät myös myönsivät useammin olevansa riippuvaisia tupakasta.

Toista olivat toimihenkilöiden selitykset.

Heille tupakointi “kruunaa tietyt hetket”, “on omaa aikaa” ja “kuuluu tiettyihin tilanteisiin”. Se on ikioma mietiskely- ja pysähtymishetki.

Ihan kuin mindfulness-harjoitus!

Periaatteessa korkeammin koulutettujen tulisi olla tavallistakin tietoisempia tupakan haittavaikutuksista, mutta he ovat ehkä myös oppineet sivuuttamaan terveysviestinnän neuvot ja kehotukset tehokkaammin. He osaavat selittää mustan valkoiseksi, tupakoinnin positiiviseksi asiaksi ja voimavaraksi.

Sosiaalisella piirilläkin on suuri vaikutus. Mitä savuisempi lähiympäristö on, sitä todennäköisemmin tupakointi aloitetaan – ja sitä myös jatketaan.

 

Erään tulkinnan mukaan tupakointia alettiin pitää paheena vasta, kun tupakointi levisi yläluokasta työväenluokkaan.

 

OLISI KUITENKIN LIIAN helppoa pitää tupakointia pelkkänä typeryytenä ja muinaisjäänteenä.

Oikeastaan tupakoinnissa on tässä ajassa kummaa kapinallisuuden tuntua. Terveyspuhe on läpäissyt yhteiskunnan. Nuorisokin yllättää vanhempansa nauttimalla aamulla mieluummin vihersmoothien kuin röökin.

Tupakoiva sivuuttaa aina askin ostaessaan vallitsevat terveyttä ja itsekuria korostavat ihanteet. Tapa vaikuttaa johdonmukaiselta vastarannankiiskeilyltä.

Ehkä tupakointi on sittenkin harkittu ja laskelmoitu keino toimia eri tavalla, ylenkatsoa fitness-blogeja ja lehtikaalia?

”Odotin löytäväni tätä. Mutta kukaan ei oikein sano itsestään niin, että tupakoin, koska haluan kapinoida”, Katainen kertoo.

”Sitä tuotiin kuitenkin esiin, että jatkuva vahtaaminen, puuttuminen ja lääkäreiden huomauttelu ärsyttävät. Eli voi olla, että tupakoitsijoilla on mielessä tällainen minä toimin toisin kuin kaikki muut -ajatus.”

 

LÄÄKÄREIDEN KYTTÄÄMISEEN, ennakkoluuloihin ja asiattomiin huomautuksiin kyllästyneet ovat nousseet vastarintaan. He eivät tosin ole tupakoitsijoita, vaan lihavuusaktivisteja.

Sekä tupakointi että ylipaino altistavat terveyshaitoille, ja molempia vastaan taistellaan valistavalla terveysviestinnällä. Pelkkiin terveyshaittoihin keskittyminen antaa kuitenkin ilmiöistä mustavalkoisen kuvan. Siksi esimerkiksi Ylen Jenny ja Läskimyytinmurtajat -konsepti tuo esiin ylipainoon liittyviä vääristyneitä asenteita ja puhuu itsensä hyväksymisen puolesta.

Ylipainon morkkaamista ei enää pidetä hyväksyttävänä, ja hyvä niin.

Tupakoinnin kohdalla ei kuitenkaan ole nähty lihavuusaktivismin kaltaista liikettä.

Vai kuka muka puhuisi sen puolesta, että tupakointi on röökaajan oma asia, eikä sheimaaminen käy?

Tällä hetkellä tuota roolia esittää julkisesti lähinnä tupakkateollisuus, mutta aika ajoin yllättävätkin tahot ovat rinnastaneet tupakoinnin ja lihavuuden.

Vasemmistoliiton kansanedustaja ja sosiologi Anna Kontulan mukaan sekä lihavuutta että tupakointia alettiin pitää paheina vasta, kun ne levisivät yläluokasta työväenluokkaan. Samoihin aikoihin alkoi hänen mukaansa myös paheiden kontrolloiminen.

Tavallaan se on luonnollista – kun työväki polttaa, alkavat haitat koskea hyvin suurta osaa väestöstä. Sairauspoissaolot alkavat maksaa työnantajille, ja ”meillä ei ole varaa tähän” -retoriikka voidaan ottaa käyttöön.

Työväen tupakkavalinta on nimenomaan savuke, tupakkatuotteista ikonisin.

Kuten Rauno Lahtinen kuvaa kirjassaan Savun Lumo, savuke on täydellinen teollisen ajan vertauskuva. Se on nopeasti ja halvalla tehty ja myös nopeasti kulutettava. Kun yksi on poltettu, tarvitaan pian uusi.

Ja koska savuke on halpa, on niitä mahdollista kuluttaa niin monta, että syntyy riippuvuus.

 

Tupakoinnin vähentyessä nuuska on alkanut tehdä hidasta paluuta suomalaisten huuliin.

 

TAKAISIN SAVUTTOMAN SUOMEN suureen ihmeeseen. Asenteet ovat muuttuneet nopeasti.

70-luvun lopussa tupakka-askeihin alettiin liimata varoituslappuja. 90-luvulla tupakan ostamisen ikäraja nostettiin 18 vuoteen. Vuonna 2007 ravintoloista tuli savuttomia.

Ja kirsikkana kakun päälle: Vuonna 2016 Suomessa kirjattiin ensimmäisenä maana tupakkalakiin, että lain tavoite on lopettaa tupakointi. Yksikään toinen maa ei ole vielä seurannut perässä.

Kaikista paheista poliittinen tahto juuri tupakoinnin lopettamiseen on vaikuttanut tässä maassa erityisen vahvalta.

Uusimman tupakkalain taustalla oli EU:n tupakkatuote-direktiivi. Siinä määrättiin esimerkiksi se, että mentolilla maustetut röökit poistuvat. Suomessa haluttiin kuitenkin vieläkin tiukempia säädöksiä kuin EU-direktiivi vaati.

Kuka savuttomuuden asiaa sitten on oikein ajanut?

Tupakka ei ole Suomessa puoluepoliittinen kysymys. Kun uusinta tupakkalakia käsiteltiin täysistunnoissa, pyrkimystä savuttomuuteen lähinnä ihasteltiin kaikista puolueista. Selkeitä soraääniä ei juuri kuulunut.

Vuoden 2010 tupakkalakiesityksen yhteydessä kiisteltiin kyllä hiukan, mutta senkin kiistelyn osapuolet olivat samasta puolueesta, kokoomuksesta.

Edustajat väittelivät ainakin siitä, rikkooko tupakoinnin rajoittaminen autoissa kotirauhaa, vai onko rajoitus ehdottoman tarpeellinen.

Ja vauhti vain kiihtyy.

 

ALUN PERIN SUOMESTA piti tulla savuton vuonna 2040, mutta jokunen vuosi sitten tavoitetta päätettiin aikaistaa kymmenellä vuodella. Miksi?
Koska se alkoi näyttää mahdolliselta.

Mutta miksi savuttomuuteen pyritään täällä kovemmalla vimmalla kuin missään muualla?

”Taustalla on pitkä kokemus tupakoinnin merkityksestä kansanterveydelle. Sen jälkeen kun ensimmäinen tupakkalaki hyväksyttiin vuonna 1976, on tapahtunut huomattava parannus kansanterveydessä. Positiiviset seuraukset nähdään niin ilmeisenä”, kertoo Mervi Hara.

Hara on Savuton Suomi 2030 -verkoston jäsen ja kansanterveysjärjestö Suomen ASH ry:n toiminnanjohtaja. Suomen ASH ry puolestaan koordinoi Savuton Suomi -verkostoa.

Selvä, uskotaan.

Savuton Suomi toisi mukanaan paljon hyvää. Savuttomuus ei kuitenkaan tarkoita, ettei kukaan polta. Jos alle 5 prosenttia maan väestöstä polttaa, voidaan maata kutsua savuttomaksi. Viimeisimmässä nuorten terveystapatutkimuksessa päivittäin polttavia oli 14–18-vuotiaissa vain 7 prosenttia.

Savuton Suomi -verkoston Hara on luottavainen, että tavoitteeseen tullaan pääsemään.

”Luotan nuorisoomme, joka on valistunutta, eikä halua käyttää tupakka- tai nikotiinituotteita, ja joille muut asiat ovat tärkeämpiä.”

Aivan. Kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta.

Voiko tie savuttomuuteen tosiaan olla noin mutkaton?

Tuskinpa. Itse asiassa tuosta seitsemästä prosentista puuttuu savuttomuuden sitkeä vihollinen, nuuska. Jos sen käyttäjät luetaan mukaan, prosentti on kymmenen.

 

NUUSKA ON ALKANUT pitkän tauon jälkeen kasvattaa taas suosiotaan nuorten keskuudessa. Samoihin nuoriin savuttoman Suomen puolestapuhujat laittavat toivonsa.

Kesän ja syksyn mittaan on uutisoitu myös uusista pikkusikareista, jotka ovat halvan hintansa vuoksi nousseet myyntihiteiksi. Nyt vireillä on kuitenkin uudistus tupakkaverolakiin ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, kukaan ei erityisemmin vastusta sitä. Uudistus tulisi voimaan porrastetusti ja puuttuisi myös pikkusikareiden hintaan.

Nuuskan markkinointia sen sijaan on vaikeampi hillitä. Purkkeja lapataan Suomeen paljon Ruotsin puolelta.

On hyvä kysymys, mikä huulen alle asetettavassa möhnässä okein viehättää. Tutkimukset kertovat, että nuuskaa käyttävät varsinkin urheilevat nuoret pojat, ja että he liittävät siihen mielikuvia rentoudesta, maskuliinisuudesta ja ”vanhan liiton katu-uskottavuudesta”. Samoja mielikuvia kai, joita tupakointiin joskus liitettiin.

Mervi Hara taas uskoo, että nuuskan suosio johtuu markkinoinnista, joka uskottelee aineen olevan tupakkaa terveellisempää.

”Jos katsoo sosiaalista mediaa, niin se on täynnä sitä, että väitetään nuuskaa terveystuotteeksi. Rasiatkin ovat vielä niin upean näköisiä.”

Noinkohan on.

 

Tutkija Anu Katainen uskoo, että savukkeen huono maine on ajanut eliittiä muiden tupakkatuotteiden pariin.

 

HÄMMENTÄVÄÄ KYLLÄ, KUKAAN ei ole katsonut vuotta 2030 edemmäs. Voiko tupakka palata maagisen savuttomuuden vuoden jälkeen? Hara on hetken hiljaa.

”Kukaan ei ole koskaan kysynyt tätä! En ole miettinyt asiaa. Jos olisi uusi sukupolvi, joka ei olisi koskaan nähnyt tupakkaa, ja sitä ruvettaisiin taas markkinoimaan jollakin uusilla keinoilla, niin kyllä kai se mahdollista olisi. Tupakka on niin valtavan tuottoisa bisnes.”

Lopulta kyse on siitä, miten päihteitä voidaan käyttää kulttuurisesti hyväksyttävällä tavalla, ja kuka niin osaa tehdä, nyt ja jatkossa.

Aiemmin jokaisen itseään kunnioittavan ihmisen suussa paloi savuke, mutta nyt sen maine on mennyt. Savuton Suomi -toimenpiteetkin, kuten työpaikkojen muuttaminen savuttomiksi, keskittyvät lähinnä savukkeen polttoon.

Sen asemaa horjuttamalla pyritään kohti terveempää kansaa – ja samalla tehokkaampaa ja halvempaa kansaa.

Tupakointia eri ammatiryhmissä tutkinut Anu Katainen pohtii, että savukkeen huonon maineen takia ylempien sosioekonomisten ryhmien röökaajat siirtyvät tai ovat jo siirtyneet polttamaan jotain muuta.

Niin, edelleen nähdään myyntihittejä ja suosionnousuja, kuten nuuskan ja pikkusikareiden kohdalla. Tupakkatuotteille on siis vieläkin kysyntää – ei savuttomuus ole täysin ylivertainen trendi, vaikka perinteinen savuke onkin muuttumassa uhanalaiseksi.

Uudet tuotteet, kuten e-tupakat on nekin otettu vastaan, eikä torjuttu täysin. Tilastojen mukaan niitä käyttävät erityisesti henkilöt, jotka muutenkin tupakoivat.
Sikareiden ympärillä taas puuhastellaan kaikenlaista.

Kun maksaa tarpeeksi, voi ainakin Helsingissä ja Tampereella ostaa paikan kerhosta, jossa sikareita saa pössytellä sisällä. Myös Turussa on Cigges club -niminen tila, jota voi vuokrata käyttöönsä, ja jossa sopii poltella sisätiloissa. Sikarikerhojen kävijä- ja jäsenmäärä on toki hiekanjyvä kaikista polttajista, mutta jotain ne kertovat siitä, että tupakkakulttuuria halutaan vaalia eliitin keskuudessa. Eliitin, joka taatusti on tietoinen terveyshaitoista.

Savuke saattaa pitkän työn tuloksena hävitä, mutta paheista ei päästä mihinkään.

 

Kirjoituksessa on käytetty lähteenä muun muassa THL:n materiaaleja, Anu Kataisen väitöskirjaa Tupakka, luokka ja terveyskäyttäytymisn ongelma, Nuuska nuorten maailmassa -selvitystä sekä Rauno Lahtisen Savun Lumo -kirjaa.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"
Ilmoitus
Ilmoitus