Kaikilla on kuva New Yorkista, mutta millaista kaupungissa todella on?
JOHANNES ROVIOMAA, teksti
HENRI SALONEN, kuvat
”KOFEIINITON KAHVI, alkoholiton viina, pilluttomat naiset, mulkuttomat miehet. Sitä täällä on. Amerikassa.”
Näin kuvaili sarjakuvataiteilija ja kittiläläinen kylähullu Kalervo Palsa vuoden 1986 New Yorkin matkansa tuntemuksia päiväkirjaansa.
Palsa saattaa olla oikeassa. Kaupunki on pinnallinen ja tekopyhä. Sinkkuelämää-sarjassa kuvataan kaupunkielämän vaivattomuutta, irtosuhteita ja shoppailua. Jim Carrolin Basketball Diaries -teoksessa teinipojat myyvät itseään yleisissä vessoissa saadakseen heroiinia.
New York on suurkaupunki, josta kaikki haluavat löytää onnea, vaurautta, menestystä, parempaa elämää. Meillä kaikilla on jonkinlainen kuva New Yorkista, vaikka emme koskaan olisi käyneet siellä.
SUURKAUPUNGISSA ON mahdotonta liikuttua kaikista ihmiskohtaloista, joita kaduilla joutuu todistamaan, kun taas pikkupaikkakunnalla surraan yhdessä kyläjuopon hukkumista lähilampeen. Suurkaupunki ei tarvitse yhtäkään yksilöä olemassaoloaan varten.
Sosiologi Georg Simmel kuvailee suurkaupungin elämän luonteen ominaisimpana piirteenä ulkoisten ja sisäisten vaikutelmien nopeaa ja jatkuvaa vaihtelua, josta aiheutuu hermoston yliaktiivisuutta. Ihmiset joutuvat tietoisesti tai tiedostamattaan kehittämään psykologisia suojautumiskeinoja, joita ilman elämä suurkaupungissa olisi tuskallisen vaikeaa.
”Antipatian tuntemukset pelastavat meidät näiltä kahdelta uhalta – välinpitämättömyydeltä ja alttiudelta suggestioille”, Simmel kirjoittaa.
Miljoonien ihmisten ajautuessa yhteen erilaisine intresseineen heidän suhteensa ja toimintonsa muodostavan niin monihaaraisen organismin, että kokonaisuus hajoaa kaaokseksi, ellei kaupungissa noudateta tinkimätöntä täsmällisyyttä: byrokratiaa, sääntöjä, rahan logiikkaa, aikatauluja.
East Villagessa järjestettävä SantaCon on vuosittainen baarikierros, jota varten osallistujat pukeutuvat joulupukeiksi ja vetävät pään täyteen.
MANHATTAN, NEW YORK. Times Square Avenuella, kapitalismin aortassa, kököttää armeijan metallinen rekrytointiparakki. Seinällä pyörii led-ruudulla vuorokauden ympäri propagandavideoita. Aavikolla pöllyäviä hummereita, helikoptereita, pikaveneitä, laskuvarjojääkäreitä hyppäämässä lentokoneesta. Ainoastaan tissit puuttuvat, räjähdyksiä on. Seinällä Setä Samuli huutaa julisteessa I want you.
Samanlaisia iskulauseita käytettiin jo Vietnamin sodan aikaan. Moni värväytyy armeijaan olosuhteiden pakosta saadakseen ilmaisen terveydenhuollon ja yliopistotutkinnon. Osalle se on ideologinen kutsuhuuto ja elämäntehtävä: palvella suurta, mahtavaa ja vapaata Amerikkaa.
Kadulla poliisit seisovat järeissä mellakkavarusteissa, rynnäkkökiväärit käsissään ja hymyilevät ohikulkijoille. NYPD eli New Yorkin poliisi näkyy katukuvassa kaikkialla ympäri kaupunkia. Eikä ihme, sillä New Yorkissa on noin 50 000 poliisia, yksi sataaviittäkymmentä asukasta kohden. Vertailun vuoksi: Suomessa on koko maassa noin 7 000 poliisia.
Yhdysvallat todellakin on poliisivaltio, sisäisesti ja ulkoisesti.
KAUPUNGIN ORGANISAATION ylläpitäminen vaatii kontrollia, voimaa, väkivaltaa ja pelolla uhittelua. Kaupunki on onnistunut rauhoittamaan esimerkiksi Central Parkin, joka oli ennen vaarallinen ja levoton alue.
Kivenheiton päässä Times Squarelta on skientologikirkon päämaja, samalla kadulla maailman kuuluisimpien teatterien kanssa sulassa sovussa. Valtavan suurilla valotauluilla mainokset vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Niistä tulee spektaakkeli, epämääräistä mössöä, epileptinen kuvasto. On yhdentekevää, mitä tuotteita kymmenmetrisillä tauluilla mainostetaan.
Vapaudenpatsaiksi ja Captain Americoiksi pukeutuneet ihmiset suuttuvat, kun otan heistä kuvan. He haluaisivat ahnaasti korvaukseksi dollarin tai parin. Kaikki tarvitsevat rahaa, keinolla millä hyvänsä.
Taksit, henkilöautot, ambulanssit, pullonkerääjät ja turistit kilpailevat elintilastaan, keskellä ruhtinaallista valotaulukaaosta. Vielä 1980-luvulla Times Square oli täynnä seksikauppaa, pornoteollisuutta ja huumeita.
”New York on ruma, likainen kaupunki. Sen ilmasto on skandaali, liikenne hulluutta ja kilpailu murhaavaa. Mutta kun olet asunut New Yorkissa, ja se on tullut kodiksesi, mikään muu paikka maailmassa ei ole enää tarpeeksi hyvä.”, kirjoittaa yhdysvaltalainen nobelisti John Steinbeck.
New York edustaa Yhdysvaltojen intellektuaalista, ”eurooppalaisinta”, keskusta. Se on samanaikaisesti kulttuurin, tieteen, taiteen ja edistyksellisyyden alttari, mutta myös valtavan sosiaalisen erkaantumisen näyttämö. Muutaman minuutin kävelymatkan aikana voi todistaa koko inhimillisen elämän kirjon täydellisestä osattomuudesta äärimmäiseen vaurauteen ja yltäkylläiseen pröystäilyyn. Kaiken arkkitehtuurin, museoiden, baarien, ravintoloiden ja eri etnisyyksien keskellä yksilön persoonallisuus tuntuu pieneltä ja merkityksettömältä.
Poliisiväkivallan vastaiset mielenosoitukset ovat saaneet Yhdysvalloissa laajoja kansanjoukkoja liikkeelle.
PARADOKSAALISESTI missään päin maailmaa ihminen ei tunne itseään niin yksinäiseksi kuin suurkaupungissa.
Kaupungissa selviytymiseen tarvitaan mielikuvitusta, ellei satu olemaan rikas ja hyväosainen. Noin joka kahdeskymmenes newyorkilainen on miljonääri.
Manhattan ostettiin alkuperäisväestöltä nykyrahassa tuhannella dollarilla vuonna 1626. Nykyisin pienen yksiön vuokra täällä on noin 3 000 dollaria kuukaudessa.
New Yorkissa kuluttaminen on tehty äärettömän helpoksi. Kaupungista löytyy mitä tahansa kulttuurivirikkeitä ja hedonistisia piilopaikkoja suuressa virrassa, jossa uimataitoa ei juuri kysytä. Näläntunteen voi peittää dollaripitsalla tai Michelin-ravintoloissa. New Yorkista voi ostaa mitä tahansa milloin tahansa.
China Townissa tuoksuu kala, jätteet ja ravintoloista leijaileva rasvankäry. Sähköankeriaiden näkeminen styroksilaatikoissa ei lisää ruokahalua. Ihmisvilinään, supatukseen ja sekamelskaan tottuu. Markettikujalta saa maittavan aterian viidellä dollarilla.
Mietin kuinka iso vuori siitä syntyisi, jos kaikki newyorkilaiset ulostaisivat samaan kasaan. Ehkä sille saataisiin oma postinumero. Empire State Buildingilläkin on.
NEW YORKISSA juodaan seitsemän kertaa enemmän kahvia kuin yhdessäkään muussa kaupungissa Yhdysvalloissa. Kannabis, jota kaupunkilaiset polttavat hyvin avoimesti, tuoksuu ja näkyy kaduilla. Tuntuu kuin kävelisin High Maintenance -sarjassa. Tapaan polkupyörälähettejä, jotka kuljettavat ympäri kaupunkia kannabista kuin pizzakuskit.
Pinnan päällä on vaikutelma, että ihmiset ovat sivistyneitä. New York on täynnä huippuyliopistoja, gallerioita, kuuluisia museoita. Newyorkilaiset lukevat paljon kirjoja: Metroissa, kahvilajonoissa, kaduilla – aivan kaikkialla.
Metroissa on mainosjulisteiden seassa amerikkalaisten runoilijoiden, esimerkiksi Pulitzer-palkitun Gary Snyderin runoja. Kaupunkikulttuurin evoluutio on mielenkiintoinen. Liikkuminen näyttää helpolta.
Trendikkäillä newyorkilaisilla ei ole aikaa turhaan small talkiin, joten he liikkuvat paikasta toiseen Uberilla. Se on helppo ja nopea, mutta kuskien palkat ovat surkeita. Hukkaan 33 dollarin metrokortin toisena matkustuspäivänä.
Metro kulkee loogisesti Manhattanilla – joko Uptowniin tai Downtowniin – mutta on käytännössä romahtamispisteessä. Surkean kaupunkipolitiikan takia metrojärjestelmä odottaa täysremonttia kuin ränsistynyt kerrostalokortteli. Tutkijat vertailivat maailman isoimpia metroja ja huomasivat, että New Yorkin järjestelmä pysyy vähiten aikataulussaan. Se on siis yksi maailman suurimmista ja surkeimmista metroista. Tulipalot, jatkuvat huoltotyöt ja ruuhkat kiusaavat 5,7 miljoonaa päivittäistä asiakasta.
Se, mitä metrossa kutsutaan tungokseksi, nimitetään yökerhoissa miellyttäväksi intiimiydeksi, kuten Frank Sinatra on sanonut.
NEW YORK Public Libraryn portailla kävelee edestakaisin yksinäinen huutava mielenosoittaja.
”Tiedättekö miksi kirjasto on tänään suljettu?! Koska rikkaat ihmiset juhlivat sisällä!”
Seuraa usean minuutin monologi demokratian tilasta, sivistyksen rappiosta ja taloudellisesta epätasa-arvosta. Presidentti Donald Trump hallintoineen mainitaan useasti. Yritämme päästä sisään tiedon valtamereen, mutta meidät ohjataan eteisaulasta ulos.
”Huomenna on uusi päivä”, sanoo vartija kohteliaasti.
Maailman neljänneksi suurimmassa kirjastossa todellakin on yksityistilaisuus keskellä arkipäivää.
Virka-ajan ulkopuolella ollut poliisi ampui aseettoman Delrawn Smallin. Union Squarelle kokoontuneet mielenosoittajat vastustivat poliisiväkivaltaa.
TRUMPIN KANNATTAJIA ei New Yorkissa huomaa. Ketään ei kiinnosta puhua politiikasta, ellei satu olemaan yksinäinen agitaattori kirjastonportailla. Siellä täällä kaupungilla voi nähdä osavaltiovaalien pamfletteja tarrautuneena vetiseen asfalttiin.
New Yorkissa Trumpin kannattajat pysyvät hiljaa poteroissaan. Sen paremmin katukuvassa kuin kaupoissakaan ei näy ainuttakaan Make America Great Again -lippistä. Kaupungin suurimmassa kirjakaupassa, Strand Bookissa, myydään kassarihkamana Donald Trumpin ”aidonkokoisia” käsiä, pyyhekumeja, jotka voi laittaa kynänpäähän. John F. Kennedyn lentoasemalta voi ostaa Trump-suklaata. Kauppa käy, kaikki haluavat ostaa viimeisillä dollareillaan ironisen tuliaislahjan.
Sen sijaan Trumpin politiikka ei naurata ihmisiä.
Ihmiset yrittävät edelleen päästä eroon kollektiivisesta traumastaan. Ehkä huumorikrääsä on jonkinlaista debriefingiä, psykologista jälkipuintia, samoin kuten lehdissä ilmestyvät pilakuvat. Mielenosoittajien on vaikea vaikuttaa Trumpin päätöksiin millään tavalla, mutta ainakin hänestä voi tehdä ison nuken (jolla on mikropenis) ja pystyttää sen Union Squarelle.
TRUMP TARKOITTAA brittislangilla pieraisemista, töräytystä. Washington Post julkaisi tammikuussa artikkelin, jonka mukaan presidentti on ehtinyt valehtelemaan kaksituhatta kertaa kautensa aikana. Siinä on paljon hallitsemattomia, pidättelemättömiä töräytyksiä ja katteettomia lupauksia.
Yhdessä asiassa presidentti kuitenkin piti sanansa.
Trump irrotti Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksesta viime vuoden kesäkuussa. New Yorkin pormestari Bill de Blasio oli satojen tuhansien kaupunkilaisten tavoin raivoissaan.
”On surullista, että joudumme paikallisesti tekemään sellaisia päätöksiä, joita liittovaltion pitäisi tehdä”, hän sanoi.
New York on allekirjoittanut päätöksen, jolla kaupunki sitoutuu Pariisin ilmastosopimukseen.
Päätös ilmastosopimuksesta irtaantumiselle oli Blasion mukaan isku suoraan New Yorkin sydämeen, josta presidentti on itsekin kotoisin. Trump syntyi Queensissa vuonna 1946.
Törmään Brooklynissä talonkokoiseen maalaukseen, jossa lukee Climate Change is Real.
Tuntuu, että kaupungin yhteinen huoli ilmastonmuutoksesta jää ainoastaan katutaiteilijoille, luonnontieteelliselle museolle ja kirjakauppojen hyllyille. Metron ikkunasta näkyy hylättyjä kodinkoneita, jätesäkkimeriä joka kadunkulmassa, muovia, lasia, pahvia. Pelkään, että valtaosa kaikesta tästä päätyy loppusijoitukseen Atlantin valtamereen.
Metro on periaatteessa kätevä tapa liikkua New Yorkissa, mutta käytännössä metrojärjestelmä on romahduspisteessä.
KANSALLINEN VETERAANIPÄIVÄ. Metrovaunuun astelee itsensä Vietnamin veteraaniksi esittelevä mies, hän laulaa iloisesti keppiään heiluttaen ja kertoo, ettei eläke riitä vuokraan.
Kukaan ei anna rahaa eikä kukaan katso häntä kohden.
Välinpitämättömyys ja kyynisyys näyttävät olevan kollektiivinen ohjenuora kerjäämisen ja huono-osaisuuden kohtaamiseen. New York on kaupunki, jossa voit jäätyä kuoliaaksi vilkkaalla kadulla ja kukaan ei huomaisi, kirjoittaa Bob Dylan.
Yhteiskunnan tukiverkko on heikko, joten ihmiset turvautuvat perheen ja ystävien apuun enemmän kuin esimerkiksi Suomessa. Keskituloisillakaan ei välttämättä ole vakuutusta, sillä se on todella kallis. Kaikista heikoimmassa asemassa ovat ne ihmiset, joilla ei ole minkäänlaista tukea. Hyväntekeväisyysorganisaatiot tai kirkko eivät aina pysty auttamaan. Kaikille ei riitä hätämajoituspaikkoja eikä leipäjonoista ruokaa.
Järjestelmä on hyvin raaka niille, jotka tarvitsevat välitöntä apua ja turvaa. Joskus systeemin ulkopuolelle ajautuminen ei vaadi paljoa. Odottamaton työpaikan menettäminen tai äkillinen sairastuminen voivat pahimmillaan johtaa epäonnistumisen kierteeseen. Sellaisia tarinoita kaupunki on pullollaan.
New Yorkissa kodittomuus on kasvanut äärimmilleen.
Kaupunki taistelee jatkuvasti hallitsemattoman asumiskriisin kanssa. Ongelmana on edullisten asuntojen puute. Lähes 70 prosenttia yli kahdeksasta miljoonasta newyorkilaisesta asuu vuokralla. Kolmasosan tuloista yli puolet palaa asumiskustannuksiin. Viidennes New Yorkin kodittomista käy töissä, mutta heidän palkkansa ei riitä kaupungin hintatasoon.
Yli puolet kaupungin 75 000 asunnottomasta on mustia. Valtaosa kodittomasta on miehiä.
Toinen syy on gentrifikaatio eli keskiluokkaistuminen, joka on nostanut kaupungin vuokratasoa ja ajanut köyhimpiä asukkaita muualle – halvemmille asuinalueille tai kodittomiksi. Lähes puolet newyorkilaisista kamppailee köyhyysrajalla.
MAJOITUN BUSCHWICKISSA, Brooklynissä. Se on asuinalue, jossa työväenluokalla ja ei-miljonääreillä on toistaiseksi varaa asua. Myös hipsterit ovat löytäneet asuinalueen ja perustaneet trendikkäitä ravintoloita, baareja, toimitiloja ja kahviloita. Suuri osa väestöstä on mustia tai latinoja.
Laatikkomaisten kerrostalojen saranattomat, vedettävät ikkunat hallitsevat katukuvaa, jonka välistä rapakuntoinen metrolinja kulkee. Parvekkeita on suojattu piikkilangoilla, jotta laiturilta ei voi hypätä sinne. Seinät ovat täynnä graffiteja tai muraaleja. Viemäreistä nouseva vesihöyry peittää kadut kuin Ghostbusters-elokuvassa. Kadulla myydään cd- ja dvd-levyjä vilttien päältä. Korkeiden talojen katolla on vesisäiliöitä.
Myrtle Avenuen metroaseman läheisellä kadulla palaa ilmiliekeissä auto keskellä päivää. Apteekista ulos juokseva autonomistaja huutaa kulkuneuvolleen vihaisena kuin sisälle ulostaneelle koiralle.
”God damn, you piece of shit!”
Mies pitää pienen tauon manailustaan ja kaivaa puhelimen taskustaan.
”Fuck it. I should call Uber.”
Voimakas savu peittää koko kadun. Paikalla on kaksi paloautoa ja muutama poliisi. Kolme päivää myöhemmin palanut autonraato on edelleen kadulla, Malcom X Streetillä. Otan puhelimellani muistoksi valokuvan. Nuori mies kulkee ohitseni Yankees-hupparissa, löysissä housuissa ja isossa toppatakissa.
”This is Brooklyn”, hän sanoo kylmänviileästi kuin elokuvassa.
Lumimyräkässä New Yorkin ihmismassojen liikuttaminen käy mahdottomaksi. Kun lunta tulee, koulut menevät kiinni, eikä töihin tarvitse mennä.
HEINÄKUUSSA VUONNA 1977 New Yorkin kaupungissa oli yksi historian suurimmista sähkökatkoista. Se sysäsi samanaikaisesti köyhimmillä alueilla täysin hallitsemattomia mellakoita.
Bushwickin alueella poltettiin taloja, autoja ja ryösteltiin kauppoja. Asukkaat muuttivat mellakoiden takia muualle, osa hylkäsi jopa oman kodin. Huumekauppiaat valtasivat hylättyjä taloja.
Asuinalue oli köyhä ja vaarallinen paikka vielä parikymmentä vuotta sitten. Vuonna 1990 kaupunginosassa kirjattiin ylös 77 murhaa, 80 raiskausta ja yli 2 000 ryöstöä.
Ajaudumme pieneen puertoricolaiseen baariin. Ovimikkona on iso, tatuoitu, moottoripyöräliiviin pukeutunut mies. Hän tekee ovella täyden ruumiintarkastuksen, kysyy henkilöpapereita ja toivottaa meidät sitten ystävällisesti tervetulleeksi. Baarihenkilökunta ja asiakkaat näyttävät silmin nähden hämmentyneiltä kahden valkoisen miehen astellessa baariin. Näytämme varmasti peitetehtävissä olevalta kyttäparilta. Tilaamme kaksi olutta ja viskishotit.
“Mistä päin te olette?” kysyy paikallinen asiakas painostavasti baaritiskillä ja hoipertelee aivan lähelle.
Hän tarjoaa meille lopulta oluet. Juttelemme niitä näitä hetken, mutta ilmassa leijuu tunne siitä, että nyt olisi hyvä lähteä. Jätämme baaritiskille tipin ja poistumme hämyisestä kapakasta vähin äänin.
RIDGEWOODISSA, QUEENSISSA päämajaa pitävä Woodbine -kollektiivi kokoontuu joka sunnuntai illalliselle. Yhteisön jäsenten ideologiaa on vaikea yksiselitteisesti määritellä.
Kollektiivi sai alkunsa Sandy-hurrikaanin jälkeen, jolloin suuri joukko ihmisiä joutui muuttamaan pois kodeistaan. Kollektiivin jäsenet pyrkivät auttamaan toisiaan asuntojen etsimisessä, kouluttautumisessa, töiden löytämisessä. He organisoivat start up -yrityksiä, kuten kirjakauppoja, elokuvakerhoja, ostavat maata, jolla viljelevät mahdollisimman orgaanisesti kasviksia.
Heidän tavoitteenaan on löytää yhteinen elämäntyyli, jossa yhdistyy autonomisuus ja paikallinen vaikuttaminen. Yhteisön jäsenillä ei ole minkäänlaista uskoa valtiotason politiikkaa kohtaan. Moni kokee, että esimerkiksi puoluepolitiikkaan osallistuminen on aivan turhaa.
Heidän polveileva sloganinsa on Woodbine – An experimental hub in Ridgewood, Queens for developing the skills, practices, and tools for building autonomy in the Anthropocene.
Antroposeeni on ajatus siitä, että ihmiskunta on muovannut maapallon tilaa jo niin, että se näkyy geologisina muutoksina. Yhteiskunnallisen ajattelun työvälineenä se on eräänlaista havahtumista siihen, että ihmisen teoilla ja toiminnalla on planetaarisia vaikutuksia.
“Welcome to Babylon, so called America, dude”, on ensimmäinen lause, jonka kuulen sunnuntai-illalliselle erään Atlantasta, Georgiasta tulleen, karismaattisen afroamerikkalaisen nuoren suusta.
New York on ennen kaikkea finanssieliitin muurahaispesä ja kehto, joka keinuu keinotekoisella ajatusvoimalla paremmasta. Kaupunki on ristiriitoja täynnä. Täältä löytyy samanaikaisesti kaikki mahdollinen hyvä ja kaikki mahdollinen paha, jota yhteiskuntamme kätkee sisäänsä. New Yorkin ihon pintaa raaputtamalla paljastuu kylmä ja raadollinen järjestelmä, jonka hedelmistä vain pieni osa pystyy nauttimaan.
Sitä täällä on. New Yorkissa.
Artikkelia muokattu 13.2. kello 16.16. Korjattu hurrikaanin nimi.
New York on ristiriitojen kaupunki, jonka pinnan alta paljastuu kylmä ja raadollinen järjestelmä, jonka hedelmistä vain harvat hyötyvät.