Vuoden professori on syvällisten keskustelujen ystävä, joka haluaa ”vapauttaa luovuuden”
PETRA VIITANEN, teksti
ARTTU MUUKKONEN, kuva
VUODEN PROFESSORIKSI valittiin Communicatio Academica -tapahtumassa 12. tammikuuta Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Karl-Erik Michelsen. Professoriliitto perustelee valintaa Michelsenin ajankohtaisella ja laajasti kiinnostavalla tutkimustyöllä teknologian ja yhteiskunnan vuorovaikutuksesta.
Michelsenin kiinnostus maailmaan lähti lapsuudesta. Perheessä käytiin paljon keskusteluja, eikä kasvaminen kirjojen keskellä ainakaan vähentänyt kiinnostusta.
“Pyrkimys syvällisiin keskusteluihin on aina kiehtonut”, Michelsen kertoo.
Syvälliset keskustelut johtivat siihen, että nykyään Michelsen seuraa ja kommentoi maailmaa aktiivisesti. Omalta alaltaan hän tuo esille teknologisen vallankumouksen ja informaatioyhteiskunnan, joiden seuraukset ovat nähtävissä lähivuosien aikana.
“Meidän on ymmärrettävä teknologian perusluonne uudella tavalla ja nähtävä, mikä sen yhteiskunnallinen vaikutus tulee olemaan”, hän kiteyttää.
MICHELSENIN MUKAAN Suomi alkoi kasvaa tiedon, teknologian ja koulutuksen suurvallaksi 1990-luvulla. Yhtäkkiä kehitys kuitenkin karkasi pois. Nyt Suomi on pysähtynyt pohtimaan mitä tapahtui, ja mihin kehitys katosi.
Suomen nykyistä tilaa Michelsen luonnehtii mielenkiintoiseksi. Moni tuntuu odottavan, että menneiden vuosien osaaminen palaisi, mutta harva pyrkii edistämään asiaa.
Michelsenin mukaan yksi syypää tähän on luovuuden kahlitseminen. Rahoitukset ohjaavat sitä, mitä ja miten asioita tehdään. Esimerkiksi hän nostaa korkeakoulut, joille on asetettu tietyt tavoitteet rahoitusta vastaan. Se ei kannusta keksimään uusia ratkaisuja, ja rahoituksen varmistamiseksi asiat toistetaan samalla kaavalla. Michelsenin mielestä olisi parempi, jos luovuus vapautettaisiin ja ihmisten annettaisiin tehdä asioita uusilla tavoilla.
KUN LUOVUUS on vapautettu, on mietittävä, mikä on osa ongelmaa ja mikä ratkaisu siihen. Michelsen mainitsee Albert Einsteinin ajatuksen siitä, että ongelmia ei voi ratkaista samoilla konsepteilla, joilla ne on luotu.
Michelsen pitää ongelmanratkaisua samaan aikaan sekä haasteena että toivona. Hän tuo esille sen, että Suomessa on yhä enemmän luovia, korkeasti koulutettuja ihmisiä, jotka voivat löytää uudet lääkkeet ongelmiin.
“Nyt pitäisi saada kaikki suuntautumaan siihen, että ymmärrettäisiinkö, miten tästä pitää mennä eteenpäin.”
KARL-ERIK MICHELSEN
Tieteen, teknologian ja modernin yhteiskunnan tutkimuksen professori.
Työskennellyt Lappeenrannan teknillisen yliopiston Etelä-Karjala instituutin johtajana, Suomen Akatemian vanhempana tutkijana sekä erilaisissa viroissa tutkimuslaitoksissa ja yliopistoissa.
Tutkinut innovaatiojärjestelmää, teknologiaa ja suomalaista teollisuutta.