Tiede
12.3.2018

FAKTATUTKA: Miksi kännissä tekee mieli soittaa eksälle?

TIINA HEIKKILÄ, teksti

123rf, kuva

 

KÄNNIPUHELUT HELPOTTUIVAT viimeistään 2000-luvun alussa, kun matkapuhelimet yleistyivät.

Soitimme perinteen innoittamina Suosikin Bees & Honey -palstaa pitäneelle lääkäri Erkki-Pekka Helteelle.

 

Dear Eki, miksi humalassa tekee mieli soittaa eksälle?

Humalassa lähtevät estot, ja pettymykset tulevat pintaan. Toisaalta pintaan voi tulla myös harmitus siitä, että suhde päättyi tai tavasta, jolla se päättyi. Ero on yleensä epäsovun tai ristiriidan aiheuttama. Usein syyt jäävät selvittämättä, ja se voi johtaa jälkikaiveluun ja katkeruuteen. Tarpeeksi humalassa ei välttämättä muista tai halua muistaa, miten suhde päättyi.

 

Tuliko tämä aihe esille palstasi aikana?

Suoraan ei juuri kysytty tätä. Aihe on hyvin diffuusi, eikä sitä ole suoraan tutkittu paljoakaan. Soittaminen oli vaikeampaa lankapuhelimen aikaan. Ennen lähestyttiin myös kirjeitse, ja kirjoittaminen laittoi ajatukset käyntiin. Kirjettä ei lähetetty alkoholin vaikutuksen alaisena. Nyt on helppoa tarttua puhelimeen baaritiskillä tai missä vain.

 

Miksi se hävettää jälkeen päin?

Kännipuhelu aiheuttaa helposti moraalisen krapulan. Kun ei saa positiivista vastausta, harmittaa ja hävettää.
Useimmiten on virhe soittaa humalassa entiselle kumppanille, mutta juodun alkoholin määrä vaikuttaa. Jos ottaa lasillisen tai kaksi, se voi rentouttaa, eikä toinen osapuoli huomaa.

 

Missä kulkee ongelmakäyttäytymisen raja?

Toistuvuus viittaa siihen, että taustalla on ongelma, joka olisi pitänyt selvittää erotilanteessa. Puhelun vastaanottajaa harmittaa usein joka tapauksessa. Ongelma ratkeaa parhaiten keskustelemalla erotraumasta ammattilaisen tai ystävien kanssa.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"

Lukijoiden kommentit

    1. Gambinaman30091 (14.3.2018 kello: 19:13)

      Nätti tyyli tehdä juttu, Ekille soitto oli 5/5 idea. Kiitos viihdyttävästä materiaalista.

Ilmoitus
Ilmoitus