Nyt kyllä lähtee Donnerin kirjat paperinkeräykseen! Meneekö taide pilalle, jos taiteilija paljastuu ikäväksi tyypiksi?

MIKAEL MATTILA, teksti

SINI-MARJA NISKA / OTAVA, kuva

KUN KIRJAILIJA-OHJAAJA Jörn Donner lausui Kuukausiliitteen haastattelussa pitävänsä kahta lastaan ”vahinkoina” ja tokaisi tyttärensä kuolleen ”omaa syytään”, julisti yksi jos toinenkin twiittaaja kiikuttavansa Donnerin kirjallisen tuotannon paperinkeräykseen. Donnerin tylyt lausunnot koettiin niin törkeinä, että myös hänen taiteellinen tuotantonsa koki kolauksen.

#Metoo-ilmiö on paitsi pudottanut arvostettuja miestaiteilijoita valtaistuimiltaan, myös tuonut takaisin klassisen keskustelun siitä, tulisiko taide ja sen tekijä erottaa toisistaan.

Kun taiteilijat paljastuvat yksi toisensa jälkeen perheensä laiminlyöjiksi (Donner), itsensäpaljastajiksi (koomikko Louis CK) tai ihan vain likaisiksi vanhoiksi sediksi (ohjaaja-professori Lauri Törhönen), ei heidän väärintekojaan enää paineta villasella, osana ”taiteilijan” eksentristä persoonaa.

Nyt kyseenalainen maine merkitsee taidetta enemmän. Louis CK:n tuotanto vedettiin pois HBO:n suoratoistopalvelusta, ja Yle jätti Törhösen Insiders-elokuvan esittämättä. Ja ärhäkät twiittaajat heittivät Donnerin kirjat roskiin.

NÄYTTÄÄ SILTÄ, ETTÄ etenkin tiettyyn ikäluokkaan kuuluvien taiteilijoiden keskuudessa sikailu on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus. Lienee vain ajan kysymys, koska seuraava kansan rakastama esikuva narahtaa törkeyksistä. Ja me kaikki suutumme taas.

”Some- ja digikulttuuriin kuuluu impulsiivinen pikatuohtumus”, analysoi populaarikulttuurin historian dosentti Janne Mäkelä Turun yliopistosta.
Mäkelä on tutkinut työssään tähteyttä ja taiteilijamyyttejä.

”Ihmiset luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta tällaisilla boikoteilla. Eri asia on, miten pitkään sellaiset kestävät. Se riippunee varmasti taiteilijan kusipäisyyden asteesta!”

Hän muistuttaa, että vaikkapa Donnerin kulmikas persoona on ollut tiedossa jo pitkään.

”Erona on nyt se, että hänen tekojaan ei katsota osana hänen taiteilijuuttaan tai henkilöhistoriaansa, vaan vasten laajempaa kulttuurillista ilmiötä. Se on ihan tervetullut näkökulma.”

TUNTUU SILTI, ETTEI kaikkia sikailijoita kohdella samalla tavoin. Miksi Donner saa somen vihat niskaansa, mutta ex-vaimonsa pahoinpitelyistäkin tunnettua ex-mäkikotkaa Matti Nykästä pidetään vuodesta toiseen karnevalistinena hupihahmona – ja sankarina?

”Donnerin sanoista suututtiin, koska ne eivät istuneet perinteiseen myyttiin vanhasta miesjulkkiksesta”, Mäkelä arvelee.

”Suomalaiseen julkisuuskulttuuriin kuuluu katumus: Sitä osoittamalla voi saada doping-käryt ja rikokset anteeksi. Donner ei osoittanut katumusta – edes vanhana.”

MUTTA SAAKO Jörn Donnerin tai muiden kiistanalaisten setien taiteesta silti tykätä?

Se lienee lopulta omantunnon kysymys. Dosentti Mäkelä esittää omakohtaisen esimerkin:

”Woody Allenin hyväksikäyttösyytökset olivat ikäviä. Paljastusten jälkeen hän meni minullakin hetkeksi boikottiin. Jonkin ajan päästä aloin tosin katsoa hänen elokuviaan uudestaan, ja näin tuon uusimmankin. Silti katsomisesta jäi epämiellyttävä ja syyllinen olo.”

Mäkelä tuskin on ainut kipuilija. Hänestä tällainen reflektointi on vain osoitus siitä, että julkkisten tekemisillä on edelleen väliä.

”Tähtien merkitys ihmisten elämässä on vaihteeksi vahvistunut. Tällaisina sekavina aikoina heistä haetaan turvaa entistä enemmän, ja siksi haluamme heidän myös käyttäytyvän.”

Näistäkin on kohistu:

Tampereen yliopissakin opettaneen Panu Rajalan on uutisoitu ahdistelleen opiskelijoitaan ja vähätelleen laitoksella tapahtunutta sikailua.

Ohjaaja Quentin Tarantinon on väitetty toppuuttelleen Harvey Weinsteinin ahdistelua ja laiminlyöneen Uma Thurmanin turvallisuutta.

Näyttelijä Aziz Ansaria pidettiin tasa-arvon lähettiläänä, mutta nyt häntä syytetään pakottamisesta seksuaaliseen kanssakäymiseen.