Auli Leiniö ei tiennyt, että hänen kotinsa oli myytävänä – Kilpailuttaminen tekee kehitysvammaisten elämästä epävarmaa

ELLI HARJU, teksti
SILJA VIITALA, kuvat

AULI LEINIÖ keskittyy.

Leiniö on nojautunut lähelle näyttöä ja katsoo vuorotellen tietokonetta ja kädessään olevaa paperia.

Klik, klik, klik.

Jos paperissa lukee pitkä pätkä pienellä tekstauksella, Leiniö pyytää avustajaa sanelemaan sen ääneen. Kun vieraat saapuvat, Leiniö kääntyy tuolillaan ja tervehtii. Esimies sanoo, ettei kukaan nyt ehdi mukaan kokoushuoneeseen tueksi haastattelun ajaksi. Mutta se ei haittaa, sillä Leiniö tietää kyllä, mistä puhuu.

Auli Leiniö työskentelee Kehitysvammaisten palvelusäätiöllä projektiassistenttina.

LEINIÖN TEHTÄVÄ on siirtää palvelusäätiön tapahtumissa täytettyjen kyselylomakkeiden vastauksia tietokoneella sähköiseen järjestelmään.

”Tää on tosi huippu työpaikka. Huiput työkaverit, huippu työyhteisö”, hän sanoo.

Pari vuotta sitten Leiniö oli kuitenkin hyvin huolissaan siitä, miten työnteko onnistuu.

Ongelmat alkoivat sen jälkeen, kun kaupunki kilpailutti Leiniön käyttämien henkilökohtaisten avustajien yrityksen. Halvempi voitti, ja avustajat vaihtuivat. Välillä he myöhästelivät, ja kerran avustaja meni Leiniön kotiin, vaikka piti tulla auttamaan toimistolle. Sen jälkeen selvisi, ettei avustaja osaa lukea suomea, vaikka hänen tehtävänsä oli auttaa Leiniötä lomakkeiden lukemisessa.

Töissä Leiniön henkilökohtaisena avustajana toimii lähihoitaja Jasmin Jaakkola. Tässä parivaljakko on lähdössä lounaalle.

34-VUOTIAALLA LEINIÖLLÄ on CP-vamma ja monialainen kehityshäiriö.

Leiniön koti on tamperelaisessa ryhmäkodissa. Siellä hän saa apua ohjaajilta esimerkiksi pukeutumisessa, peseytymisessä ja siivoamisessa.

Leiniö on asunut ryhmäkodissa kuusi vuotta. Sinä aikana kotipalvelut on kilpailutettu kaksi kertaa.

Ensimmäisellä kerralla Leiniö ei tiennyt siitä. Vuoden 2017 kilpailutuksen lähestyessä hän yritti estää sen tekemällä kuntalaisaloitteen.

Se ei auttanut.

Palveluntuottaja pysyi lopulta kilpailutuksen jälkeen samana, mutta prosessi oli asukkaille ja heidän läheisilleen yli kahden vuoden piina.

”Koko ajan oli pelko siitä, että mitä jos palveluntuottaja vaihtuu. Mitä sitten tehdään ja säilyvätkö toimintatavat samanlaisina”, Leiniö kertoo.

Ennen toista kilpailutusta asukkailta pyydettiin päiväkirjamerkintöjä arjesta ja heille järjestettiin työpaja, jossa keskusteltiin palveluista. Leiniön mielestä se ei ollut tarpeeksi.

”Olisin halunnut haastatella palveluntuottajia ja olla mukana, kun he jättävät tarjouspyyntöjä.”

”Meille on tosi tärkeää, että se on meidän kotimme ja saamme vaikuttaa oman kodin asioihin.”

Vammaispalveluita alettiin kilpailuttaa Suomessa vuonna 2007, kun voimaan astui uusi hankintalaki.

SUOMI RATIFIOI YK:n sopimuksen vammaisten ihmisen oikeuksista lisäpöytäkirjoineen kesäkuussa 2016. Sen jälkeen vammaissopimusta on täytynyt noudattaa osana kansallista lainsäädäntöä. Sopimuksen keskeisiä periaatteita ovat vammaisten yhdenvertaisuus, itsemääräämisoikeus ja osallisuus yhteiskunnassa.

Sopimus hyväksyttiin kansainvälisesti jo vuonna 2006. Ruotsi ratifioi sen jo vuonna 2008, Tanska 2009 ja Norja 2013. Suomi tuli jälkijunassa, mutta on saanut kiitosta siitä, että muutti lainsäädäntöään jo ennen ratifiointia.

Mutta on moitteitakin tullut.

YK on huomauttanut Suomelle muun muassa vammaisten naisten ja lasten oikeuksien toteutumisesta ja vammaisten työnteon onnistumisesta. Suosituksia on tullut myös kehitysvammaisten ja psyykkisesti sairaiden itsemääräämisoikeuden parantamisesta.

LEINIÖ EI OLE ainoa, jonka arki on epävarmaa.

Viime syksynä tehdyssä kyselyssä selvisi, että vammaisten, heidän omaistensa ja vammaisjärjestöjen mielestä vammaisten oikeudet toteutuvat huonosti. Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunnan (VANE) kyselyyn vastanneiden mukaan suurimmat syyt ovat heikko toimeentulo ja työllistyminen sekä osattomuus omista asioista päätettäessä.

Palveluiden kilpailutus nähtiin uhkana oikeuksien toteutumiselle.

Kesään mennessä Suomen on annettava YK:lle ensimmäinen raportti todistuksena siitä, miten vammaisten oikeudet toteutuvat.

“Mikään ei ole muuttunut, ei yhtään mikään”, Kehitysvammaisten palvelusäätiön toimitusjohtaja Markku Virkamäki sanoo.

Auli Leiniö käy työkavereiden kanssa Eetvartissa lounaalla.

YK:N VAMMAISSOPIMUKSEN mukaan vammaisella ihmisellä on yhdenvertainen oikeus valita asuinpaikkansa ja hänen on saatava käyttää yhdenvertaisesti palveluja. Vammaisjärjestöissä tätä pidetään yhtenä sopimuksen tärkeimmistä kohdista.

Vammaispalveluita ruvettiin kilpailuttamaan Suomessa vuonna 2007, kun voimaan astui uusi hankintalaki. Käytännössä se tarkoitti, että kuntien piti alkaa kilpailuttaa vammaisten asumis-, hoito- ja kuljetuspalvelut, jos se ei itse järjestänyt niitä. Parhaan tarjouksen antanut eli halvin palveluntuottaja on hoitanut ja asuttanut vammaiset viimeiset kymmenen vuotta.

Maaliskuussa 2017 Ylen tutkivan journalismin MOT-ohjelma kysyi eduskuntapuolueilta, olisivatko ne valmiit rajaamaan vammaispalvelut pois laista. Kaikki vastasivat kyllä. Vammaisjärjestöissä heräsi toivo siitä, että hankintalakia voitaisiin muuttaa, ja samana kesänä ne julkaisivat kansalaisaloitteen vammaispalveluiden irrottamiseksi hankintalaista.

ALOITETTA OLI helppo tukea. Sen nimi oli Ei myytävänä ja se oli täynnä vammaisten tyrmistyttäviä kertomuksia. Kodit ja tutut taksikuskit olivat vaihtuneet, kodit muttuneet esteellisiksi, ja hoitajat unohtaneet antaa lääkkeet.

Aloite keräsi muutamassa kuukaudessa 72 000 allekirjoitusta ja se luovutettiin eduskunnalle tämän vuoden maaliskuun alussa.

Auli Leiniö toivoo ja uskoo, että lakia muutetaan. Tutun henkilökunnan ja asuinpaikan pysyminen on hänelle ja muille vammaisille tärkeää. Niinpä hänkin keräsi nimiä aloitteeseen.
”Vaikka aloite ei menisi läpi, kunnat ovat ainakin tajunneet, että tärkeämpää on laatu kuin hinta.”

Keväällä 2017 julkaistiin Ei myytävänä -kansalaisaloite. Se oli täynnä vammaisten tyrmistyttäviä kertomuksia palveluiden heikkenemisestä.

KILPAILUTTAMISEN LISÄKSI vammaisten yksilöllistä asumista vaikeuttavat suuret yksiköt.

Valtioneuvoston periaatepäätöksen tavoite on, että vuoden 2020 jälkeen kukaan Suomessa ei asu vamman vuoksi pitkäaikaisesti laitoksessa. Siitä huolimatta vuoden 2016 lopussa laitoksissa asui 920 asiakasta.

Tukiliiton lakimies Tanja Salisma ei näe tilannetta kovin valoisana. Hän sanoo, että laitoksia on purettu, mutta yksilöllisiä avohuollon pakkoja ei ole järjestetty riittävästi tilalle. Hänestä asuntopulaa on ratkaistu väärin.

Kun asumispaikkoja ei ole, vammaiset nuoret asuvat vanhempiensa luona pitkään.

Salisma puhuu jopa uuslaitostumisesta. Syiksi hän arvioi ainakin kuntien säästöpaineet ja kilpailutusinnon.

Myös Auli Leiniö keräsi nimiä kansalaisaloitteeseen.

HANKINTALAIN MUUTOKSESSA kiistakapulana on EU:n hankintadirektiivi, johon Suomenkin hankintalaki perustuu.

Valtionjohdosta on annettu ymmärtää, ettei lain muuttaminen ole mahdollista. Esimerkiksi työministeri Jari Lindström lähetti viime lokakuussa kunnille kirjeen, jossa hän muistutti laadun huomioimisesta vammaispalveluja hankittaessa. Samassa kirjeessä hän kirjoitti, että EU-direktiivi sitoo Suomea eikä hankintalakia voi muuttaa. Ministeriön mielestä ongelma ei ole hankintalaissa vaan sen soveltamisessa.

Vammaisjärjestöt ovat eri mieltä. Virkamäki kertoo saaneensa Brysselistä tukea sille, että lakimuutos olisi mahdollinen. Hankintalaki ei pakota kuntia kilpailuttamaan vammaispalveluita, vaikka nyt tehdään niin.

”Ongelma on, että kilpailutus tehdään muutaman vuoden välein. Laki ei velvoita sitä, mutta näin tehdään. Se tarkoittaa sitä, että ihmisen koti on aina kolmen vuoden välein myynnissä”, Invalidiliiton lakimies Henrik Gustafsson selittää.

Sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM) kerrotaan, ettei ministeriöllä ole tutkittua tietoa siitä, onko kilpailutuksesta tullut säästöjä kunnille.

Esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön selvityksissä on todettu, että palvelunostot yrityksiltä ovat lisääntyneet ja palveluiden tuotto keskittynyt suurille yhtiöille.

Talouselämä-lehden viime vuonna julkaiseman selvityksen mukaan hoiva-alaa hallitsee kolme kansainvälistä yhtiötä Mehiläinen, Attendo ja Esperi Care. Kärjessä olevien 20 hoivayhtiön kokonaisliikevaihto on yli kaksinkertaistunut.

Aiemmin vammaisjärjestöjen asuinyhtiöt olivat suurimpien palveluntuottajien joukossa. Vuonna 2016 Invalidiliiton Mobility Finland oli neljänneksi suurin ja kaukana kolmen kärjestä. Kehitysvammaisten palvelusäätiö oli neljäntenätoista.

Valtioneuvoston periaatepäätöksen tavoite on, että vuoden 2020 jälkeen kukaan Suomessa ei asu vamman takia pitkäaikaisesti laitoksessa.

LEINIÖ KÄY KOLMATTA vuotta töissä palvelusäätiöllä. Töitä on neljänä päivänä kuussa. Taksi vie ja hakee, ja avustaja odottaa toimistolla.

Leiniö on toimistolla ainoa, joka siirtää paperilomakkeiden tiedot koneelle.

”Tämä on tärkeää työtä”, hän sanoo.

Leiniö alkoi saada eläkettä parikymppisenä, ja palvelusäätiö on hänen ensimmäinen palkallinen työpaikkansa.

Kehitysvammaisten joukossa hän on poikkeustapaus, sillä vain harva heistä on töissä. VANE:n kyselyyn vastanneista jopa 75 prosenttia sanoo, että yhdenvertainen oikeus työhön toteutuu huonosti tai melko huonosti.

”Se ei ollut mikään uusi asia minulle. Hyvin paljon näkee edelleen sitä, että työkyvyttömyyseläke annetaan vammaiselle ainoaksi vaihtoehdoksi. Ei nähdä, että ympäristöä voisi muuttaa, jotta vammainen ihminen voisi tehdä työtä”, Invalidiliiton koulutus- ja työllisyysasiantuntija Anne Mäki sanoo.

Suomessa ei ole eriteltyjä tilastoja vammaisten työllistymisestä. Eurostatin tilastojen mukaan Suomessa 35 prosenttia vammaisista työikäisistä on työvoiman ulkopuolella, eli noin 63 0000 ihmistä.

Lounaan jälkeen Leiniö käy avustajansa kanssa kaupassa.

VAMMAISTEN TOIMEENTULON parantaminen on ollut vaikeaa. Suomessa toteutettiin vuosina 2010-2015 vammaispoliittinen ohjelma, ja silloin työhön liittyviä säädöksiä muutettiin. Ohjelman loppuraportissa todetaan, että suuri osa työelämän toimenpiteistä toteutettiin, mutta niistä ei ollut tavoiteltua hyötyä toimeentulon parantamisessa.

Vuonna 2011 säädetty takuueläke torjui parhaiten vammaisten köyhyyttä. Raportissa kuitenkin todetaan, että takuueläkkeen hyötyä on vesittänyt sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksujen ja lääkkeiden omavastuuosuuksien korotukset.

Raportin jälkeen takuueläkettä on korotettu kaksi kertaa, ensin 20 eurolla ja sitten 15 eurolla kuukaudessa. Huonon toimeentulon kanssa kamppailevat niin liikuntaesteiset kuin kehitysvammaiset. Sekä Kehitysvammaliiton toiminnanjohtaja Marianna Ohtonen että Invalidiliiton Mäki sanovat, etteivät takuueläkkeen nostot ole olleet riittäviä.

”Vaikeasti vammaiset ihmiset, jotka eivät pääse työelämään mukaan, ovat tuomittuja elinikäiseen köyhyyteen. Se on aika karua pienituloisen elämää”, Mäki sanoo.

Vain harva kehitysvammainen käy töissä. Yhdenvertainen oikeus työhön toteutuu huonosti.

YK:N VAMMAISSOPIMUKSEN ratifioinnin jälkeen Suomella on ollut paine muuttaa lainsäädäntöään niin, että se huomioisi vammaiset ihmiset entistä paremmin. Lisämutkan matkaan tuo sote-uudistus, joka on tarkoitus saada tänä keväänä kasaan.

Vammaisjärjestöissä pidetään tärkeänä, että vammaisetkin saavat valita palveluntuottajansa itse ja saavat halutessaan henkilökohtaisen budjetin tarpeilleen.

Puutteita ne ovat löytäneet esimerkiksi lakiluonnosten esteettömyyden ja tiedon saatavuuden vaatimuksista.

”Varsinkin terveydenhuollon puolella kyse on ihan siitä, pääseekö vamman vuoksi rappuset ylös tai hoito- ja tutkimuslaitteisiin. Tiedämme esimerkiksi tapauksia, joissa vaikeasti liikkumisesteiset ihmiset eivät ole päässeet laitteisiin”, Gustafsson sanoo.

Lisäksi Gustafssonin mielestä lakiesityksissä ei ole tuotu riittävästi esille, miten Kela-lainsäädäntö ja soten valinnanvapauslaki toimivat yhdessä. Tällä hetkellä Kela korvaa matkan invataksilla vain lähimpään hoitopaikkaan. Toteutuuko silloin valinnanvapaus?

Leiniö sanoo saavansa hyvin palvelua, koska osaa pyytää sitä.

SOTE-UUDISTUKSEN LAIT määrittävät, kuka järjestää palvelut ja missä. Vammaisten oikeudet sosiaalipalveluihin määritellään vammaispalvelu- ja kehitysvammalaissa, jotka yhdistetään tänä vuonna vammaispalvelulaiksi. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2020 alusta.
Järjestöt haluavat sekä sote-lakeihin että vammaispalvelulakiin paremmat itsemääräämisoikeudet.

Soten lakiluonnoksen mukaan asiakas on oikeutettu valitsemaan palvelun maakunnan ulkopuolisista tuottajista vain silloin, jos pystyy itse tai läheisen tuella päättämään palvelusta. Monen järjestön mielestä lakeihin pitää saada mukaan mahdollisuus tuetusta päätöksenteosta palveluna.

”Jos vammainen henkilö ei itse kykene valitsemaan palveluitaan eikä hänellä ole luontevia läheisiä auttamaan siinä, hänen ei kuitenkaan pitäisi jäädä valinnanvapauden ulkopuolelle, eli jäädä maakunnan palveluiden varaan. Se olisi sama tilanne, missä nyt ollaan”, Tanja Salisma sanoo.

Järjestöissä ollaan huolissaan myös asiakasmaksujen noususta. Tähän asti vaikean vamman vuoksi saatava erityispalvelu on ollut lähtökohtaisesti ilmaista.

Sote-uudistuksen tavoitteena on “hillitä kustannusten kasvua” kolmella miljardilla eurolla vuoteen 2029 mennessä. Vammaispalvelulailla halutaan säästöjä noin 60 miljoonaa euroa.

”Säästötavoite tuntuu pöyristyttävältä. He ovat kuitenkin kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Ei ole kysymys mistään extra-palveluista, vaan jokapäiväisistä ja elämänmittaisesti tarvittavista palveluista”, Ohtonen sanoo.

Auli Leiniö toivoo, että ihmisten asenteet muuttuisivat.

VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN PYÖRITYS jatkuu lähivuosina. Suomi teki pikaisia lakimuutoksia ratifioidessaan YK:n vammaissopimuksen, mutta ministeriöistä luvattiin kokonaisvaltaisempia muutoksia myöhemmin.

STM julkaisi maaliskuussa Suomen ensimmäisen vammaissopimuksen toimintaohjelman. Sillä pyritään korjaamaan epäkohtia, joista vastaajat kertoivat syksyllä VANE:n kyselyssä.

Vammaisyhteisö odottaa nyt kuitenkin kesää, jolloin Suomen täytyy antaa YK:n komitealle ensimmäinen maaraportti, jossa kerrotaan, miten Suomi on onnistunut sopimuksen toteutuksessa.

Ulkoministeriö (julkaisi maaliskuun loppupuolella raportin luonnoksen. Raportissa esitetään selkeitä puutteita esimerkiksi esteettömyydessä joukkoliikenteessä ja rakennuksissa. Monet kyselytulokset ja yhdenvertaisuusvaltuutetun tilastot kertovat siitä, että vammaiset kohtaavat hyvin paljon syrjintää. Lisäksi vammaisjärjestöt tekevät YK:lle rinnakkaisraportin. Tätä varten järjestöjen yhteistyöjärjestö Vammaisfoorumi ja Ihmisoikeuskeskus keräävät vastauksia kyselyyn huhtikuun lopulle saakka.

Vammaisjärjestöistä maaraportti on tärkeä, vaikka sen käsittelyn tiedetäänkin kestävän. Suomen raportti päässee käsittelyyn kolmen ja puolen vuoden päästä. VANE:n suunnittelijan Tea Hoffrénin mukaan YK:n komitean aikanaan tekemillä huomioilla on tulevaisuudessa kuitenkin suuri merkitys.

Auli Leiniön mielestä hänen asiansa ovat nyt ihan hyvin.

AULI LEINIÖN mielestä hänen asiansa ovat nyt ihan hyvin.

Hänelle on myönnetty vapaa-ajalle 30 tunniksi kuukaudessa henkilökohtainen avustaja. Leiniö on hakenut töitä ja oikeudet avustajiin itse sekä huomauttanut kaupungille, jos palvelut eivät ole toimineet. Tänä keväänä, monen vuoden ongelmien jälkeen, Leiniö sai kaupungilta palvelusetelin henkilökohtaisiin avustajiin, eli hän voi itse valita, minkä yrityksen avustajia käyttää.

Leiniö sanoo saavansa hyvin palvelua, koska osaa pyytää sitä. Vammaisjärjestöt haluaisivat samat mahdollisuudet heillekin, jotka eivät itse pysty niitä vaatimaan.

Viime aikoina Leiniö on käynyt avustajan kanssa Apulannan konsertissa, Metson kirjastossa ja brunssilla Tammerkosken rannassa. Kesällä hän aikoo Neljän Ruusun ja Klamydian keikoille.

Leiniö toivoo, että ihmisten asenteet muuttuisivat. Hänestä vammaisten liikkumisesta, työnteosta ja asumisesta pitäisi puhua vielä enemmän.

”Tultaisiin tietoiseksi siitä, että vammaiset ovat ihmisiä siinä missä muutkin.”