Jotkut ihmiset internetissä haluavat Tampereelle pinkin ratikan – Piäni juna -liike ehdottaa kromipäällystettä

TUIJA SILTAMÄKI, teksti
TAMPEREEN KAUPUNKI, kuva
TAMPEREELLE RAKENNETTAVA ratikka kuumentaa jälleen tamperelaisten tunteita. Tällä kertaa kiistellään ratikan värivaihtoehdoista.
Maanantaina 9. huhtikuuta julkaistussa virallisessa listauksessa tarjolla ovat tummansininen, vaaleansininen ja punainen.
Monet ihmiset internetissä ovat ilmaisseet tuohtumuksensa, koska listalta puuttuu pinkki. Pinkki ei ole missään vaiheessa ollut virallisesti tarjolla, mutta se voitti Aamulehden ”epävirallisen äänestyksen” vuoden 2016 lokakuussa, ja sitä on enemmän tai vähemmän tosissaan fiilistelty siitä lähtien.
ENNEN PÄÄSIÄISTÄ vahvistettiin, ettei pinkki ole virallisten vaihtoehtojen joukossa. Yksi syy siihen on, että raitiotietä rakentavan Raitiotieallianssin brändiväri on pinkki, ja ratikan brändin suunnitelleen viestintätoimiston Villivision strategin mukaan ratikalla pitää olla oma brändi.
Pettymyksestä syntyi kansanliike eli Facebook-ryhmä. Sen perusti kansanedustaja Sanna Marin (sd), ja siihen kuuluu tällä hetkellä noin 2 700 jäsentä.
Yleisö saa arvioida ratikan värivaihtoehtoja verkossa tampereenratikka.fi-sivustolla 23. huhtikuuta asti. Arviointilomakkeen yhteydessä voi lähettää myös avoimen kommentin. Kansanliike on kannustanut vaatimaan lomakkeella pinkkiä ratikkaa. Lisäksi Marin on kertonut ajavansa pinkkiä ratikkaa myös virallisia reittejä pitkin. Valtuustokyselyä on väläytelty.
TÄMÄ EI OLE ensimmäinen kerta, kun raitiotiehanke saa ”kansanliikkeet” aktivoitumaan.
Kesäkuussa 2017 Helsingin Sanomat uutisoi, että tamperelainen kansanliike ehdottaa ratikan nimeksi ”piäntä junaa”.
”Ratikka on pikkuinen ja myöskin juna”, Hesarin haastattelema kansanliikeen edustaja ja Pirkanmaan suurimmassa ylioppilaslehdessäkin ansioitunut Nikke Kinnunen perusteli tuolloin.
Kansanliike-nimitys oli tosin etelän medialta varsin optimistinen, sillä Piäni juna -kansanliikkeellä on tällä hetkellä Facebookissa ja Twitterissä yhteensä noin 330 seuraajaa.
Kansankiihottaja Kinnunen on seurannut ahkerasti pinkistä ratikasta käytyä keskustelua. Kansanliikkeen mielestä nyt käytävässä ratikkakeskustelussa ei ole otettu riittävällä tavalla huomioon kaupunkilaisten mielipiteitä. Liikkeen kanta on, että pinkki on sopiva väri ratikalle – kuten myös kirkkaan keltainen, metsänvihreä ja oranssi. Tärkeintä on, että tamperelaiset saavat päättää.
”Allianssin brändiväriperustelu on höpötystä eikä tarkoita mitään”, Kinnunen sanoo.
”Henkilökohtainen mielipiteeni on, että pikkanen voitaisiin päällystää peilipinnotteella tai vaikkapa kromilla. Näin piäni juna heijastelisi kaikkia niitä värejä, jotka hehkuvat tämän erinomaisen kaupunkimme kaduilla”, Kinnunen lausuu.
TAMPEREEN RAITIOTIEN eli ratikan eli piänen junan eli pikkasen lopullinen väri ja muoto julkaistaan tämän vuoden lopussa.