TAMYPÄIVÄKIRJAT: Majoneesia nimivoileipään
SAANA HYTÖNEN
UUDEN TAMPEREEN korkeakouluyhteisön brändi julkaistaan tässä kuussa, ja myös yhdistyvien ylioppilaskuntien brändityö etenee kovaa vauhtia. Aloitin työt Tamyn viestinnän parissa kaksi kuukautta sitten, ja työnkuvaan tuli nopeasti mukaan myös uuden ylioppilaskunnan brändin suunnittelu osana brändityöryhmää.
Pyrimme Tamyn ja TTYY:n yhteisellä brändityöllä luomaan uudelle ylioppilaskunnalle selkeän ja vahvan brändin, joka kertoo heti ensivilkaisulla, millainen uusi ylioppilaskuntamme on ilmeeltään ja arvoiltaan. Brändityön yksi suurimmista kysymyksistä on alusta alkaen ollut ylioppilaskunnan nimi. Mitään ei voida lyödä lukkoon ilman uuden ylioppilaskunnan virallisia päättäviä elimiä, ja ainoa varma asia tällä hetkellä on, että Mansen ylioppilaskunta MAYO jää aprillipilaksi. Tai no, kuka tietää?
YLIOPPILASKUNNAN NIMEN pyörittely on tuonut brändiprosessiin sekä hauskoja majoneesin tuulahduksia, ahkeraa Urban Dictionaryn selaamista slangikonnotaatioiden välttämiseksi sekä perusteellista lyhenteiden pyörittelyä. Ylioppilaskunnat ovat yhdessä pohtineet ehdotuksia edustajistoille, jotka toivottavasti tänä keväänä saavat päätettyä nimiehdotuksen, jonka uuden ylioppilaskunnan edustajisto voi ensitöikseen virallistaa. Ylioppilaskunnassa eletään jännittävää aikaa, jossa luomme paljon ehdotuksia, joista meillä ei ole valtaa kopauttaa nuijaa.
Onneksi meillä tulee aina olemaan MAYO.
Kirjoittaja on Tamyn viestintäasiantuntija.