Bosslady on työelämän kuningatar, esikuva ja menestyjä – Tai niin heistä kertovat tarinat ainakin väittävät

Viime vuosina työelämään, somefiideihin ja naistenlehtien kansiin on marssinut uusi ihmisryhmä, bossladyt. He ovat vahvoja, kauniita ja menestyneitä – tai niin heistä kertovat tarinat ainakin meille väittävät.

SÄDE MÄKIPÄÄ, teksti
EMMI NIEMINEN, kuvitus

KESÄLLÄ 2015 pomoni opetti minut ajamaan autoa.

Olin hiljattain aloittanut kesätyöni Aamulehdessä, ja se oli aivan mahtavaa, toimituksen autolla ajamista lukuun ottamatta. En ole kummoinen kuski. Niinpä ensimmäisellä kerralla pomoni tuli mukaan parkkihalliin ja istui tiukasti pelkääjän paikalla, kunnes pääsin ulos hallista. Lehden tuottajana hänellä olisi varmasti ollut parempaakin tekemistä, mutta siinä hän silti istua nökötti ja pohti, pitäisikö sittenkin tilata taksi.

Pomoni toimi tilanteessa kuin entisaikojen esimerkillinen johtaja: äidillisesti.

Vuosikymmen sitten vallalla oli käsitys, jonka mukaan paras mahdollinen johtaja on kuin äiti. Silloinen kokoomus-poliitikko, nykyinen viestintäkonsultti Kirsi Piha julkaisi vuonna 2006 aiheesta kirjankin, Äitijohtaja.

Nyt keskustelun sävy on muuttunut. Äitien elintilan ovat vallanneet vahvat, itsenäiset naiset.

Bossladyt.

BOSSLADYJEN SAAVUTUKSISTA raportoidaan mediassa ahkerasti, esimerkiksi tähän tapaan:

Jutta Gustafsberg: ”Pysyn tolpillani, vaikka ympärilläni romahtelisi” (Trendi 5/2015).
Artistilupaus Alma erottuu tyylillään ja rohkeudellaan (Gloria 16.8.2016).
Ohjaaja Viivi Huuska rikkoo tabuja ja aiheuttaa kohua (YleX 28.4.2016).

Bosslady on esikuva ja menestyjä. Urbaanin sanakirjan mukaan hän on myös viileä ja rauhallinen nainen, jolla on valtaa, korkea asema työelämässä ja joka saa “hommat hoidettua”. Edellä mainittujen voimanaisten lisäksi listan jatkoksi sopisivat esimerkiksi Tarja Halonen ja Taru Tujunen.

Johtajanaisen kruunun on tarkoitus voimaannuttaa. Voimaantumiselle olisi tarvettakin, sillä sen paremmin suomalaisessa viihdeteollisuudessa, pörssiyhtiöissä kuin korkeissa poliittisissa tehtävissäkään ei ennen 2000-lukua ollut montaakaan naista, joista olisi koulussa voinut kirjoittaa Kuka on idolisi? -aineen.

Nyt heitä on, muttei vieläkään liikaa.

YKSI VALTAKUNNAN virallisista vahvoista naisista on Maria Veitola, joka poseeraa maaliskuun Trendin kannessa jakkupuvussa. Ole aito bosslady, lehti julistaa.

Jutussa Maria Veitola kertoo, kuinka vaikeaa hänen on ollut saavuttaa unelmiaan ja kuinka kiihkeä työnteko on johtanut loppuunpalamisiin ja terveysongelmiin. Mutta nyt hän on kuitenkin saanut sen, mitä on halunnut: oman televisio-ohjelman, Yökylässä Marian, jota hän saa toteuttaa niin kuin haluaa!

Työelämässä naisia on pitkään arvioitu ja arvosteltu suhteessa miehiin. Bosslady-ilmiö voi parhaimmillaan rikkoa konservatiivisia rakenteita. Sitä mieltä on ainakin naisjohtajuutta tutkinut kauppatieteiden professori Iiris Aaltio Jyväskylän yliopistosta.

”Se, millaisiin piirteisiin naisjohtajuus yhteiskunnassa liitetään, elää ajassa ja muuttuu koko ajan”, Aaltio sanoo.

“Ajatus siitä, että naisjohtajat yhdistävät uraa, perhettä ja yksityiselämää, on ollut tyypillinen skandinaavinen ilmiö. Bosslady-ilmaisu monipuolistaa kuvaa naisjohtajuudesta.”

Aaltio määrittelee bosslady-johtajan nuorekkaaksi henkilöksi, jolla on hyvä itsetunto, rohkeutta tehdä itsenäisiä valintoja ja kulkea omaa polkuaan. Ilmiö liittyy hänen mielestään myös itsensä johtamiseen: jokainen voi olla oman elämänsä bosslady.

NARRATIIVIIN KUULUU tietenkin henkilökohtainen selviytymistarina. Niitä rakastavat erityisesti naistenlehdet. Maria Veitola uupui, laulaja-lauluntekijä Chisu ei muista vuoden 2008 viimeisistä kuukausista mitään. Vasta burnout opetti, että elämässä on pakko olla muutakin kuin työ, ja niin edelleen.

Vaikeuksien kautta voittoon -tarina ei ole mikään nykyajan keksintö. Sodan jälkeisinä vuosina suomalaisissa yritystarinoissa sankareiksi nousivat isättömät pojat, jotka olivat voimaantuneet lapsuuden rikkonaisista perhekokemuksista. Mitään tieteellistä näyttöä sille, että isättömistä pojista tulisi parempia johtajia kuin muista, ei kuitenkaan ole. Sama pätee nykyisiin yrittäjätarinoihin, joiden katarsis on loppuunpalaminen, kaikkensa antaminen.

Niin ei kuitenkaan tarvitsisi olla.

”On mahdollista, että naisten täytyy vielä osata jotain enemmän tai kokea jotain enemmän voidakseen saavuttaa bosslady-roolin. Kaikenlaisilla taustoilla pitäisi voida tehdä boss-tarinoita”, sanoo Aaltio.

NAISTEN OSUUS on kasvanut myös vähemmän mediahuomiota nauttivien alojen johdossa.

Vuonna 2014 suomalaisista pörssiyhtiöistä ainoastaan yhden toimitusjohtaja oli nainen. Nyt suurimman nahkatuolin uumenissa istuu jo yhdeksän naista. (Suomalaisia pörssiyhtiöitä oli joulukuussa 2017 yhteensä 125.)

Suomessa naiset päätyvät usein pienten yritysten johtajiksi tai yrittäjiksi. Nopeasti kasvavat start up -yritykset ovat usein teknologiavetoisia, ja niiden johdossa on lähes aina miehiä. Tämä selittyy Iiris Aaltion mukaan sukupuolten välisellä segregaatiollla: Naiset ja miehet suuntautuvat jo opinnoissaan erilaisille aloille. Bosslady-ilmiö voi tutkijan mielestä kuitenkin onnistua rikkomaan kahtiajakoa.

Bosslady nimittäin pärjää, tilanteessa kuin tilanteessa, alalla kuin alalla.

BOSSLADYKSI TULLAKSEEN ei välttämättä tarvitse opiskella vuosikausia eikä uhrata työlle koko elämäänsä. Titteli irtoaa helpommallakin, nimittäin näyttämällä pomolta.

Me naiset vinkkaa, että bosslady pukeutuu tehdäkseen vaikutuksen – itseensä.

Viime vuonna artisti Paula Vesala ja valokuvaaja Meeri Koutaniemi osallistuivat Marimekon vaatemalliston esittelyyn. Suomen tunnetuimman vaatemerkin sivustolla Vesalaa ja Koutaniemeä kuvaillaan rohkeudestaan ja vahvasta ammatillisesta integriteetistä tunnetuiksi suomalaisiksi naisiksi. Hiljattain Koutaniemi on esiintynyt myös kosmetiikkayritys Lumenen mainoksissa.

Bossladyt ovat hoikkia, kauniita ja persoonallisen näköisiä. Mutta onko massasta pakko erottua ulkonäöllä?

”Ei”, vastaa Aaltio.

”Elämme visuaalisessa maailmassa, mutta en pinnallistaisi liike-elämää. Julkisuudessa ulkonäöllä on enemmän merkitystä.”

KESÄLLÄ 2016 soitin pomolleni Mikkelin keskussairaalan päivystyksestä.

Hän, kuten edellinenkin esimieheni, oli nainen toimituksen keskijohdossa. Olin saanut lenkillä hyttysen silmään, ja muutaman tunnin kuluttua onnettomuudesta silmä oli hyvää vauhtia muurautumassa umpeen. Pomoni suhtautui asiaan rauhallisesti ja kehotti minua tekemään samoin.

Puhelun jälkeen tarpeeni soittaa äidilleni oli huomattavasti vähentynyt.

TALOUSLEHTI FORBESIN kolumnisti, yrittäjä ja konsultti Glenn Llopis listasi vuonna 2014 kahdeksan piirrettä, joita naisissa aliarvioidaan eniten työelämässä.

Llopisin mukaan menestyneimmät naisjohtajat eivät kaipaa itse valokeilassa patsastelua, vaan he keskittyvät kannustamaan muita, jolloin alaiset kykenevät parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Ongelmanratkaisutaidot ja kyky kompromisseihin sekä mukautuminen nopeasti muuttuviin työympäristöihin ovat piirteitä, joita naisjohtajissa olisi syytä arvostaa, sillä miesjohtajille samat piirteet ovat kovaa valuuttaa – ja niitä oppii parhaiten perhe-elämässä.

”Monilla miehilläkin on perhe. On ristiriitaista, että naisten kohdalla niin sanotut pehmeät piirteet liitetään automaattisesti perheeseen ja esimerkiksi äitiyteen”, sanoo sukupuolentutkimuksen tutkijatohtori Tuija Koivunen Tampereen yliopistosta.

Kiinassa naisjohtajien kova asenne työntekoon on nyt naisjohtajuuden ytimessä.

Yritysten johtoportaassa on entistä enemmän naisia, ja esimiesaseman saavutettuaan he ovat johtajina imagoltaan kovempia kuin miehet. Perheen tai yksityiselämän yhdistäminen pomouteen ei ole nyt in.

Suomessa äitiyttä on yritetty vielä edellisellä vuosikymmenellä sitkeästi pitää osana pomokeskustelua. Kirsi Piha julisti vuonna 2006 kirjassaan, että perhe antaa voimaa työelämään. Nyt äitiys on jäänyt taka-alalle, vaikka monilla julkisuuden bossladyillä on lapsia.

”Miesjohtajissa isällisyys ja veljellisyys nähdään positiivisina piirteinä. Hyväveli-verkoston nimi ei ole syntynyt tyhjästä. Miesten keskinäinen veljeys syntyy esimerkiksi armeija- ja urheilutaustasta, mutta naisille työelämässä positiivista kuvastoa on hyvin vähän. Äidillinen tyyli ei sovi korkeisiin johtotehtäviin, tai ainakaan mielikuva naisjohtajasta ei saa olla sellainen, ja kovuus taas kääntyy negatiiviseksi bitch-tyyliksi”, pohtii Koivunen.

IIRIS AALTIO näkee bosslady-ilmiössä mahdollisuuksia: ehkäpä yhä enemmän naisia pääsisi johtotehtäviin ja roolit työelämässä monipuolistuisivat. Ilmiöllä on myös kääntöpuoli: bossladiys voi lisätä yleistä odotusta siitä, että johtamisen pitää olla sankarimaista ja kovaa.

Tuija Koivunen huomauttaa, että johtajan ei ole pakko olla vain äiti tai bitch. Rooleja on muitakin, mutta kuvastoa niistä ei esitellä.

Esimerkiksi hän nostaa feministisen ajatushautomo Hatun, jonka vetäjät Saara Särmä ja Rosa Meriläinen koettavat luoda kulttuuria, jossa naiset kannustaisivat toisiaan virheiden etsimisen sijaan. Mikäli lehtijutun naisjohtajasta tulee ensimmäisenä mieleen bitch, syy voi olla vastaanottajassa.

”Naisten välinen sisarellisuus on mahdollista työelämässä, mutta sellaisen kulttuurin luominen vaatii yleistä tahtoa ja uudelleenajattelua. Uudenlaisen naisjohtaja-kuvaston luominen vaatii työtä.”

JULKKISTEN, MEDIAVAIKUTTAJIEN ja aktivistien hiuksille aseteltavat bosslady-kruunut sosiaalisen median palatseissa eivät kuitenkaan välttämättä johda keskustelua Koivusen toivomaan suuntaan.

Toimittaja Venla Vuoripuro arvosteli bosslady-ilmiötä Helsingin Sanomien kolumnissaan maaliskuussa. Siinä hän toteaa, että työelämässä aitoon tasa-arvoon päästäisiin tehokkaammin, jos työssään hyvin pärjäävät naiset loistaisivat kuin se olisi maailman luonnollisin asia, ei naistenlehtihaastattelujen arvoinen yksisarvissuoritus.

Myös Oikotie-yrityksen Voitolla työhön -blogissa kysytään, miksi kaikkien täytyy nyt tähdätä bossladyiksi:

“Ja miksi, oi miksi, kaikkien naisten pitäisi nyt pyrkiä boss lady -moodiin? Kyllä ihminen voi olla kunnioitettu, arvostettu ja hyvä ihan minkälaisessa asemassa tahansa. Kunnianhimo ja henkinen kantti eivät suinkaan ole ainoita tapoja olla hieno ja pystyvä ihminen”, pohditaan postauksessa.

Bosslady ei ole ainut tai edes aina oikea työelämän sankarinainen. Mutta niin kauan kuin naisille on vain valmiita roolihahmoja, joiden naamiot puetaan aamuisin kasvoille, bosslady on varmasti yksi parhaimmista.

Bossladyt voivat kilistellä työelämän lasikattoja, mutta bossladyn titteli ei automaattisesti tee naisesta parempaa johtajaa – tai parempaa ihmistä.

VIIME TAMMIKUUSSA Ruotsin ja mahdollisesti Pohjoismaidenkin kovin oman elämänsä bosslady, räppäri Silvana Imam esiintyi Tavastialla. Jono ylettyi Urho Kekkosen kadulta kulman taakse Annankadulle. Keikalle saapuva Maria Veitola kieltäytyi asettumasta jonon hännille ja kiilasi seurueineen jonon ohi.

Silvana Imamin keikka kesti ainoastaan 35 minuuttia. Kaikki jonottajat eivät päässeet ajoissa sisään.

Bossladyjen valtakausi on alkanut.