Faktatutka: Nykylapset eivät osaa enää edes leikkiä oikein, sanovat aikuiset – Mutta onko se totta?

LEENA PIHKALA, teksti
KATRIINA HELJAKKA, kuva

JOS TAIVASTELIJOITA uskoo, keskivertolapsi ei käy ulkona, vaan kalpenee sisällä krääsän keskellä. Mielikuvitus näivettyy, kun brändilelulla toistetaan tv-sarjaa – jos katse edes jaksetaan nostaa älypuhelimesta. Samoin väitetään, että lapsi altistuu nykyään lelu- ja leikkikulttuurin kautta liian aikaisin seksille ja väkivallalle.

Lelututkija ja Turun yliopiston tutkijatohtori Katriina Heljakka ei ole yhtä pessimistinen, vaikka ymmärtää hädän. Leluihin kohdistuu huolia, koska ne ovat tavallaan ihmisen kuvia ja lapsen ensimmäinen valuutta.

Lelukulttuuri kertoo kuitenkin enemmän ympäröivästä yhteiskunnasta ja aikuisista kuin nykylapsista. Aikuiset suunnittelevat, myyvät ja ostavat lasten lelut ja siten ohjaavat tietynlaisten leikkien pariin. Siksi kauppoihin valikoidut leikkiaseet ja muoviset käsikranaatit tuntuvat Heljakastakin vähän hurjilta. Mutta osattiin sitä ennenkin:

”Tutkimukseni osoittavat, että toisen maailmansodan aikana ja jälkeen Suomessa on leikitty jopa ympäristöstä löytyneillä hylätyillä aseilla.”

Aselelujen täyskielto ei ole yksinkertainen asia. Lapset ovat luovia, ja leikeissä tulisi voida käsitellä myös konflikteja.

”Suositun väittämän mukaan lapsi nakertaa aseen tarvittaessa vaikka näkkileivästä.”

HELJAKAN MUKAAN lapsi tuokin leikkeihin aina omaa persoonaansa. Lelun kaupallinen taustatarina voi ohjata alkuun, mutta loppu keksitään itse. Luova leikki sujuu tutkimuksien mukaan yhtä hyvin kaupallisella muovilelulla kuin kävyillä ja kepeillä. Varttuneempi väki vain romantisoi niitä enemmän kaivatessaan omaa kadotettua lapsuuttaan.

Ehkä lelujen markkinoiminen kehittävinä tähtää nimenomaan tähän leluja ostavana aikuisten ryhmään?

”Kehittävä lelu on aikamoinen paradoksi, sillä jokainen lelu tai leikki kehittää leikkijäänsä jollain tavoin. Opettaa tästä maailmasta, toisista leikkijöistä – ja itsestään.”

Pedagoginen lelu ei toimi oletetulla tavalla, jos sen toivottuun käyttöön ei opasteta. Kasvatusvastuuta ei voi jättää lelulle, joka on vain aikansa kuva tai ”fantasiaa kanavoiva esine”, kuten Heljakka sanoo.

Mutta kanavoivatko lelut seksifantasioita? Barbie on istunut vuosikymmeniä kauneusihannekäräjissä syytetyn pallilla, ja Bratzeilläkin on monien mielestä liian paljastavat vaatteet.

Heljakka heittää vastapallon: Mikä meidät saa pitämään joitakin leluja seksikkäinä ja ärsyttävinä? Esine itsessään on viaton.

”Ongelma on aikuisten voimattomuudessa ottaa vastuuta erilaisista representaatioista keskustellessa. Lelut ovat media itsessään, ja niiden ymmärrykseen vaaditaan medialukutaitoa.”

Tutkija Katriina Heljakan mukaan kaikki lelut ovat tavalla tai toisella kehittäviä.

MEDIAA JA LAPSIA koskeva huoli kiinnittyy kuitenkin usein välineeseen eikä sisältöön. Älypuhelinta ei tarvitsisi demonisoida. Heljakan mukaan mobiililaitteet voivat olla osa leikkiä: leluja kuvataan, ja paikannustietoa käyttävät pelit kannustavat lähtemään ulos julkisille paikoille.

Mutta entä se luonnossa kisailu? Kaupungistuminen on vähentänyt metsäleikkejä, mutta niille olisi Heljakan mukaan edelleen käyttöä. Metsä on motoriikan ja kansalaistaitojen opettelussa mainio leikkipaikka.

”Omaa lapsuuttaan ei voi tarjota jälkikasvulleen sellaisenaan, mutta siitä voi onneksi poimia onnellisia muistoja. Parhaassa tapauksessa voi ryhtyä yhteisiin leikkeihin, joihin sisällyttää jotain omista leikkimuistoistaan ja -tiedostaan.”