Esseet
11.5.2018

Rasistisia sitsilauluja, blackface fuksiaisissa ja tissikuvia ainejärjestölehdessä – Pitääkö kaikki ottaa niin vakavasti?

Opiskelijakulttuuri etsii nyt kuumeisesti sopivuuden rajoja. Se on vuosikymmenten alisuorittamisen jälkeen tervetullutta, mutta voi hyvä luoja miten rasittavaa niiden etsintöjen seuraaminen voi olla. 

 

TUIJA SILTAMÄKI, teksti
123rf, kuvitus

 

AIKA AJOIN tänne Aviisin toimitukseen tupsahtaa juttuvinkki jos toinenkin. Usein ne liittyvät tavalla tai toisella arkiseen yliopistomaailmaan: Kuka tärveli Super Uni World -julisteen, miksi kahvi maksaa eri kampuksilla eri verran. Jatkuvaa selvitystä kaipaa myös Aviisin juttujen taso.

Viimeisen puolen vuoden aikana juttuvinkit ovat usein liittyneet tavalla tai toisella yhdenvertaisuuteen ja sen toteutumisen ongelmiin opiskelijatoiminnassa.

On vinkattu esimerkiksi siitä, että Koneenrakentajakillan julkaisussa eräs hallituslainen mainitsee killan lempiesineekseen “kiltaneekerin” ja siitä, että puheviestinnän opiskelijoiden r.etu-nimisen ainejärjestölehden nimeä voidaan pitää lyhenteenä retardista ja siten vammaisia syrjivänä.

Oma lukunsa on tietenkin Jodel ja muut sosiaalisen median kanavat, joita pitkin huhut rasistisista lauluista ja muista typeryyksistä leviävät toimituksen tietoon. Tätä kirjoittaessani Tampereen yliopiston kanavalla keskustellaan kuumeisesti siitä, voiko missään tilanteessa olla “okei”, että sitsilaulussa on “n-sana”.

 

VIIME SYKSYNÄ alkanut #metoo-kampanja on järisyttänyt läntistä maailmaa. Yhdysvalloissa kohun keskipiste on tuottaja Harvey Weinstein, jota kymmenet naiset ovat syyttäneet ahdistelusta. Weinstein erotettiin oman yhtiönsä johdosta ja muutamasta muustakin kokoonpanosta.

Asiat ovat eskaloituneet myös länsinaapurissamme. Siellä myrskyn silmässä on Ruotsin Akatemia, kuninkaan suojelema korkean profiilin kulttuurielin. Akatemian tunnetuin tehtävä on Nobel-palkinnon jakaminen.

Marraskuussa Dagens Nyheter julkaisi jutun, jossa 18 naista syytti kulttuurinäyttämö Forumin johtajaa Jean-Claude Arnault’a ahdistelusta. Skandaali on paisunut kuin pullataikina, ja huhtikuussa mielenilmauksessa vaadittiin jo koko akatemian eroa. Sen toimintaedellytykset ja jopa tulevaisuus ovat nyt vaakalaudalla (HS 15.4.).

Suomessa roviot ovat roihunneet pienemmällä liekillä, mutta päitä on pudonnut meilläkin. Törkeyksiään ovat saaneet julkisesti selitellä esimerkiksi ohjaajat Aku Louhimies ja Lauri Törhönen. Paljon julkisuutta on saanut myös sittemmin potkut saanut Kallion lukion opettaja, jonka uutisoitiin lähennelleen kymmeniä oppilaitaan.

Aviisissakin tartuttiin syksyllä aiheeseen.

Kysyimme ainejärjestöiltä ja yliopistolta, millaisia toimintamalleja niillä on seksuaalisen häirinnän varalle. Selvisi, että kyselyyn vastanneista 26 järjestöstä vain seitsemän oli määritellyt toimintatavat seksuaalisen häirinnän varalle. Joillekin järjestöille häirintä tuli yllätyksenä. Psykologian opiskelijoiden ainejärjestön Cortexin riveissä oli jäseniä, jotka olivat pitäneet erästä fuksiaisrastia seksuaalisena häirintänä. Rastilla suoritettiin suihinotto banaanille.

Merkittävää #metoo-paljastuksissa on ollut se, että ne ovat muuttaneet tapaa, jolla seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta puhutaan. Uhreja ei syyllistetä vaan kuunnellaan. Asiat otetaan tosissaan.

Monen mielestä vähän liiankin.

 

 

VIIMEISEN VUODEN aikana sopivan ja sopimattoman käytöksen rajoja on haettu kuumeisesti myös opiskelijamaailmassa.

Maaliskuussa Jyväskylän ylioppilaslehti Jylkkäri raportoi sitseistä, joilla oli laulettu sitsilaulu, jonka lisäsäkeistössä sanottiin neekeri. Lisäksi yksi sitsaaja oli maalannut naamansa mustaksi. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta tuomitsi rasismin ja pyysi anteeksi, että myös sen omilla vuosijuhlasitseillä oli laulettu sama Paha Säkeistö.

Helmikuussa Aallon ylioppilaslehti Aino kertoi Aallon kauppatieteiden ylioppilaiden toimistoapprosta.

Teema oli brittiläinen imperiumi ja siirtomaat, ja ohjelmaan kuului muun muassa keksiä “mahdollisimman rasistinen ja paska vitsi”.

Syyskuussa Helsingin ylioppilaslehti Ylioppilaslehti uutisoi toteuttamastaan kyselystä, jossa joka kymmenes fuksiaisiin osallistunut kertoi kokeneensa tai todistaneensa häirintää fuksiaisissa.

Aviisissa ei ole tähän mennessä juuri etsitty sopivuuden rajoja.

Emme soittaneet puheviestijöiden ainejärjestölle ja kysyneet, vihaatteko te vammaisia. Emme myöskään ole haravoineet kaikkia teekkareiden kiltalehtiä ja sitsilauluja rasismin varalta emmekä piiloutuneet vappuna pusikkoihin salakuuntelemaan, lauletaanko Teekkarihymniä uusilla vai vanhoilla sanoilla.

Ovatko neekerilaulut sitten niin hauskoja, ettei niitä ole syytä kritisoida? Eivät.

Onko rasistista maalata itselleen sitseihin blackface? Kyllä.

Mutta onko näiden tapausten käsitteleminen julkisesti tarpeellista? En tiedä.

 

 

SYYSKUUSSA 2015 kohahti.

Kolme Helsingin yliopiston ainejärjestöä päätti järjestää fuksiaiset. Teemaksi valittiin pakolaiset, olihan aihe “pinnalla”.

Suomeen saapui samana vuonna ennätysmäärä turvapaikanhakijoita, yli 32 000 ihmistä. Maailmanlaajuisesti käsillä oli suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan. Tuhannet ylittivät Välimeren paremman elämän toivossa. Uppoavista lautoista ja rannalla lojuvista ruumiista tuli jokapäiväistä uutiskuvastoa.

Tätä taustaa vasten pakolaisfuksiaiset vaikuttivat kieltämättä hyvin mauttomilta. “Ettekö ymmärrä, miten loukkaava tällainen on”, internetissä kirjoitettiin.

Sitten tapahtumat alkoivat vyöryä. Ensin paikalle porhalsi Iltalehti, sitten Hesari. ”Pakolaisfuksiaiset herättivät raivoa”, Iltalehti otsikoi. Kohusta tuli massiivinen. Lopulta teema vaihdettiin ihan tavalliseksi rastisuunnistukseksi.

Pakolaisfuksiaiset eivät olleet ensimmäiset eivätkä edes törkeimmät akateemiset juhlat. Poikkeukselliset niistä teki se, että niistä tehtiin julkiset. Tavallaan se muutti pelin sääntöjä. Ennen pakolaisfuksiaisia ei olisi tullut mieleenkään, että joku onneton bilevastaava voisi joutua selittelemään tekemisiään valtakunnallisissa medioissa. Opiskelijatapahtumat kuuluivat selvästi yksityisen piiriin.

Edelleen tuntuu kohtuuttomalta, että kaikkien opiskelijatapahtumien pitäisi kaikilta osiltaan kestää julkista läpivalaisua, mutta ei voi olla ninkään, että opiskelijamaailma on jokin villi länsi, jossa mitkään yleiset ihmisarvon tai yhdenvertaisuuden periaatteet eivät päde.

Mitä pienempiin yksiköihin mennään, sitä hankalampaa rajanvedosta tulee. Pienet ainejärjestöt ovat kuin kaveriporukoita ja toimivat sen mukaisesti. Niillä on yhdistys-tittelin takia virallinen konteksti, mutta harvemmin sitä baarissa rymytessä tulee ajateltua, miten tämä toiminta edistää yhdistyksen arvojen toteutumista.

Ja nyt voimme kaikki hiljentyä kuvittelemaan, miltä oman ainejärjestömme örvellykset näyttäisivät Iltalehden etusivulla.

 

 

JÄRJESTÖT JA KILLAT eivät kuitenkaan ole vain kaveriporukoita. Ne ovat juridisesti määritellen yhdistyksiä, jotka saavat toiminnalleen tukea eli rahaa ylioppilaskunnalta, joka rahoittaa oman toimintansa jäsenmaksuilla. Jos toiminta rikkoo lakia tai ylioppilaskunnan tarkoitusta, arvoja ja sääntöjä, yhdistysasema voidaan evätä.

Niin kävi viime vuonna Helsingissä, jossa yliopilaskunta lakkautti “herrasmieskulttuuria” edistävän MIKS-yhdistyksen tuet. Viimeinen niitti oli vuonna 2016 hallituksessa istunut “tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri”.

Tampereella vastaavia tapauksia ei viime vuosina ole ollut, tai ainakaan ne eivät ole Tamylle asti kantautuneet. Tukia ei Tamyn pääsihteerin Sanni Pietilän mukaan ole tällä perusteella evätty. Kaikkien Tamyn piirissä toimivien järjestöjen toiminta tarkistetaan toiminta-avustusten myöntämisen yhteydessä. Vuonna 2018 tiedekunta- ja ainejärjestöjä tuettiin lähes 29 000 eurolla ja harrasteyhdistyksiä noin 10 000 eurolla.

 

 

TARKOITUS EI ollut loukata ketään.

Niin on tapana sanoa, kun jää kiinni jostain typeryydestä. Usein se on epäilemättä tottakin. Olisi hölmöä kuvitella, että jokainen joskus rasistiselle vitsille naurahtanut tavoittelisi valkoisten ylivaltaa. Sanoilla ja teoilla on merkitystä, mutta kuinka paljon?

Olen itsekin osallistunut lääketieteen opiskelijoiden järjestämille “spurgusitseille”, juonut “perinteikkäässä” opiskelutapahtumassa lähes ämpärillisen kaljaa ja heilunut puolialasti puistossa valtava kumigenitaali kourassa. Kaikille tapauksille on yhteistä se, että toiminnan mielekkyys on alkanut tuntua kyseenalaiselta vasta myöhemmin.

Kerroin sitseistä ystävälleni, joka vastasi suurin piirtein niin, että on oksettavaa, miten äärimmäisen etuoikeutetut eliittikakarat larppaavat vakavia sosiaalisia ongelmia ja naureskelevat päihdeongelmille. Minulle ei myöskään tullut missään vaiheessa mieleen, ettei tolkuttomaan ryyppäämiseen yllyttäminen tai dildoviestin leikkiminen olisi jonkun mielestä hauskaa.

Eihän niihin ole mikään pakko osallistua.

Motiivi ei kuitenkaan vaikuta lopputulokseen. Ajattelemattomuus ei tee rasistisesta vitsistä vähemmän rasistista.
Tietenkin myös konteksti vaikuttaa. Se on niin itsestäänselvää, ettei sellaista pitäisi joutua aikuisille ihmisille selittämään. Mutta harjoituksen vuoksi jokainen voi miettiä, hoilaisiko itse sitseillä neekerilauluja, jos paikalla olisi tummaihoinen ihminen.

 

 

KAIKKI TIETÄVÄT, etteivät rasistiset ja seksistiset traditiot ole enää tätä päivää. Siitä huolimatta typeristä perinteistä näyttää olevan hyvin vaikeaa luopua.

Yhteiset tavat ja perinteet, typerätkin sellaiset, ovat yhteisöllisyyden liimaa, joka sitoo porukan tiiviimmin yhteen. Silloin sidosaineita kohtaan esitetty kritiikki ja tapojen kyseenalaistaminen näyttäytyy uhkana tai vähintään loukkauksena ryhmää kohtaan. Ikään kuin yhteisön olemassaolo olisi kiinni siitä, saako fukseja juoksuttaa Sorsapuistossa dildo suussa. Niin ei tietenkään ole, ja perustellusti voi myös kysyä, minkä arvoinen on sellainen yhteisö, jonka koheesio on riippuvainen siitä, saako sitseillä sanoa neekeri vai ei.

Vastareaktioon tuntuukin sekoittuvan “liian pitkälle mennyttä” tasa-arvoa ja sensitiivisyyttä kohtaan tunnettua vastenmielisyyttä. Viime vuosina yhteiskunnallisen keskustelun eri osa-alueilla on tultu entistä tietoisemmiksi syrjivistä ja sortavista rakenteista. Kulttuurisesta omimisesta ja intersektionaalisesta feminismistä puhutaan muuallakin kuin feminististen salaseurojen pimeimmissä kammioissa.

(Mutta mikäli Tampereella on toiminnassa olevia feministisiä salaseuroja, liityn mielelläni.)

 

 

USEIMMITEN TASA-ARVO on mennyt liian pitkälle -henkisiä lausuntoja turauttelevat sellaiset ihmiset, jotka eivät selvästikään tiedä lainkaan, mistä puhuvat. Heitä on usein hyvin vaikea ottaa tosissaan, koska heidän puheensa on täynnä vääriä käsityksiä tai suoranaisia salaliittoteorioita. Mutta koska heillä on usein kaikista kovin ääni, yhdistyy kaikki yhdenvertaisuuskeskustelua kohtaan esitetty kritiikki helposti heidän edustamaansa ihmisryhmään, eikä kritiikkiäkään tarvitse silloin ottaa vakavasti.

Väärät ihmiset voivat kuitenkin puhua oikeista asioista, vaikka he käyttäisivät vääriä sanoja. Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin liian pitkälle mennyt yhdenvertaisuus, mutta suhteellisuudentajunsa menettäneitä ihmisiä on kyllä olemassa. Kun on herkistynyt syrjivien rakenteiden olemassaololle, ei aina tule kysyneeksi, kuinka vakavasta ilmentymästä on kyse.

Riittää, että sellainen ylipäätään on.

Nämä pilkallisesti ajatuspoliiseiksi nimitetyt ihmiset saattavat olle liiankin sensitiivisiä, mutta heitäkin pitää suvaita. Opiskelijakulttuuri on alisuorittanut yhdenvertaisuusasioissa vuosikymmeniä.

On luonnollinen ja väistämätön kehitysvaihe, että vastaliike saattaa lipsahtaa ylisuorittamisen puolelle. Jostain niiden väliltä löytyvät uudet tekemisen tavat, mutta maaliin ei päästä, ennen kuin keskustelu on käyty.

 

 

MIKÄ SITTEN on oikea lopputulos? Pitäisikö rasistiset, seksistiset, sovinistiset, misogyyniset, ableistiset, homo- ja transfobiset, syrjivät, loukkaavat, sopimattomat, asiattomat ja mauttomat opiskelijakulttuurin ilmentymät sitten kieltää, kitkeä pois ja vaieta kuoliaaksi?

Ei pitäisi. Mauton vitsaileminen vakavilla asioilla ei ole rikollista eikä aina kovin vakavaakaan, mutta typerää ja lapsellista se kyllä usein on. Toimintamalli muistuttaa teiniä, joka vastaa vanhempiensa pyyntöön olla kiroilematta huutamalla entistä kovempaa VITTU. Sitten se jää omasta hurjuudestaan huumaantuneena odottamaan, että joku suuttuisi ja tulisi siten tunnustaneeksi, miten raju tyyppi mä oon. Korkeakoulutettujen ihmisten pitäisi pystyä parempaan.

Viime talvena pidin Tamyn järjestöstartin yhteydessä “ainejärjestölehtikoulutuksen”. Se ei ollut kovin hyvä. Sen paremmin kouluttajalla kuin koulutettavillakaan ei vaikuttanut olevan järin selvää kuvaa siitä, mikä koulutettaville olisi hyödyksi. Niinpä yritin kiertää vastuutani utelemalla yleisön tarpeita ja “herättämällä keskustelua”.

Kysyin, millaista palautetta lehdistä tulee. Onko joku joskus suuttunut? Jonkin teekkarikillan edustaja kertoi, että “mielensäpahoittajilla” on tapana suuttua siitä, että heidän lehdessään on tapana julkaista tissikuvia. Sitten hän hymyili maireasti ja minua alkoi vituttaa.

 

TÄMÄN LEHDEN viimeisiä repaleita saa telineistä ja katuojista vielä silloin, kun uudet opiskelijat alkavat vähitellen saapua Tampereelle, ja killoissa ja ainejärjestöissä suunnitellaan syksyn ensimmäisiä juhlia. Niiden joukossa on varmasti sellaisia juhlia, joista tulee sanomista. Minä toivon, ettei niiden joukossa ole sellaisia tapahtumia, joista pitäisi kirjoittaa.

Keksikää jotain älykkäämpiä tapoja pitää hauskaa.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"

Lukijoiden kommentit

    1. Nimeni (16.5.2018 kello: 09:28)

      Neekerin sanomisesta laulussa ja naamansa mustaksi maalaamisesta on vielä pitkä matka rasismiin ja syrjintään. Siitähän se syrjintä vasta alkaakin, kun loukkaantujat pitää jättää pois, että voi olla kuten haluaa olla. Kannattaa muistaa, että suuri osa opiskelijoista on vielä teinejä, eikä kaikki halua muuttua kuivan aikuismaiseksi vanhempanakaan. Hauskanpito on näissä jutuissa tärkeämpää kuin se, että joku saattaa loukkaantua. En sanoisi, että rasistiset jutut ja dildoviestit olisivat niin yleisiä, että ne olisivat ongelma, ellei niistä halua sellaista tehdä. Pääsee osallistumaan, vaikka nämä jättäisikin välistä. Minäkin jätin yhden rastin tekemättä, eikä siitä kukaan mitään mökää nostanut. Tärkeintä suvaitsevaisuutta on antaa ihmisten olla mitä ovat ja pyrkiä sopuun, ellei aidosti pyritä loukkaamaa jotain ihmistä tai ihmisiä. Tälle kaikkia kyttäävälle linjalle kun lähdetään, niin hauskuus on pian loppu. Jos sen haluaa lopettaa, niin opiskelijabileet ei välttämättä ole oikea paikka tällaiselle ihmiselle.

    2. Ihmeellistä ulinaa (15.5.2018 kello: 09:52)

      Hyvä ja oikeasti tarpeellinen teksti! Varmasti valtaosa opiskelijoista allekirjoittaa nämä näkemykset. Kommenttiosioon on iskenyt vain tämä äänekkäästi uliseva joukko, joka kokee itsensä kiusatuksi vain siitä syystä, että joku kehottaa käyttäytymään paremmin. Menkää itseenne, surkimukset!

    3. Päätoimittaja (15.5.2018 kello: 01:33)

      Tota noin..

    4. SingleMother (15.5.2018 kello: 00:00)

      ”Määvaa” kiteytti hyvin👍🏻
      Ystäväsi kommentti äärimmäisen etuoikeutetuista eliittikakaroista, on todella epäasiallinen ja erittäin rasistinen. Kommentin takana on selvästi henkilö, joka on vain kateellinen lääkäreille ja haluaisi itse lukea lääkäriksi, mutta ei ole päässyt lääkikseen. Kaikki lääkäriopiskelijat EIVÄT OLE varakkaasta perheestä, eikä muutenkaan mitenkään etuoikeutettuja. Ja jos puhutaan etuoikeutetusta lääkäriksi valmistumisen jälkeen, jokainen valmistuva on itse kovalla työllä hakenut ensin sisään ja myös valmistunut. Tähän jokaisella on Suomessa mahdollisuus, jos vaan pää ja perse kestää. Lääkäriopiskeijat eivät ole muita opiskelijoita kummallisempia. Heillä on vaan valmistuttuaan keskimääräistä suurempi vastuu ”asiakkaistaan”/ potilaistaan. Se on työnä raskasta ja vaativaa, eikä sovi kaikille. Toimittajan soisi jättävän tuollaiset kommentit siihen kahdenkeskiseen keskusteluun sen hyvän ystävän kanssa. Niin kauan kuin kaikissa järjestöissä/killoissa yms järjestetään fuksiaisia/sitsejä yms, jääköön ne pois leikkikentältä, joiden pää ei kestä vitsejä, olivat ne sitten huonoja tai todella mauttomia. Ei niitä ole tehty toisten loukkaamiseksi, vaan siksi, että se on tapa, joka on jatkunut kymmeniä vuosia, ja se ”tyhmyys” yhdistää ne porukat. Ja niille jutuille saa nauraa. Ne särkee jään! Kyllä niissä tilanteissa myös voi sanoa, että ei halua tehdä jotain, tai voi jättää juomatta ne viisi viimeistä kaljaa. Ei kukaan pakota tekemään niitä asioita! Sekin on selvä, että välillä joillakin biletys menee yli, ja vitsit liian rajuiksi, mutta se ei taatusti johdu siitä, että ko henkilö on elitistinen lääkisläinen, vaan siitä, että ko henkilö on nuori, humalassa ja kokematon monessa suhteessa.
      Tosielämässä, ne ihmiset, jotka tekevät henkisesti raskasta työtä, vitsailevat ja heittävät todella mustaa huumoria, koska se antaa voimaa ja auttaa vaikeissa tilanteissa. Kyllä kaikkien pitäisi tuo ymmärtää.

      Pahoittelut huonosta yleiskielestä ja kielioppi- sun muista, virheistä, kun en jaksa näpytellä kännykällä parempaa.
      T: köyhä yh, jonka lapsi lääkiksessä

    5. Toinen kandi (14.5.2018 kello: 22:01)

      Mielestäni kirjoittajan käyttämä termi elitistiset kakarat ja tämän yleistäminen kokonaisen ainejärjestön luokitukseksi on törkeää ja loukkaavaa. Toisen kutsuminen kakaraksi on kuin tytöttely tai pojittelu eli mautonta, kuvittelisi että toinen (mahdollisesti) aikuinen ihminen sen ymmärtäisi kun paasaa esseen verran tasa-arvosta.
      Häpeä!
      Kandidaattiseuraa tulee varmasti hakemaan virallista oikaisua ja anteeksipyyntöä Aviisilta ja kirjoittajalta.

    6. Huhheli (14.5.2018 kello: 19:06)

      Ei siellä utalla taida kauhean suvaitsevaista väkeä olla tämän tekstin perusteella. Jokainen asia on uhka tai hyökkäys jotain vastaan. Koittakaa elää yhdessä eteenpäin

    7. Moro (14.5.2018 kello: 16:22)

      ”Kerroin sitseistä ystävälleni, joka vastasi suurin piirtein niin, että on oksettavaa, miten äärimmäisen etuoikeutetut eliittikakarat larppaavat vakavia sosiaalisia ongelmia ja naureskelevat päihdeongelmille.”

      Huutista katkeralle lääkisrejectille!

    8. Kandi (14.5.2018 kello: 14:03)

      Haluaisin kuulla kirjoittajan keksimiä esimerkkejä teemoista, joista ei kukaan voi loukkaantua. Haluaisin myös tämän teksin muokkauksen muotoon, joka ei kategorisoi ihmisiä, esimerkiksi lääkisläisiä. Me emme todellakaan kaikki ole etuoikeutettuja, vai millä lailla tämä on perusteltu? Etuoikeutettua olla lääkiksessä? Itse ainakin tein kovasti töitä tämän eteen. Kakarat? Minä olen ollut aikuinen jo vuosikymmenen…

    9. Maija Meikäläinen (13.5.2018 kello: 16:26)

      Ihme kukkahattutäti tää kirjottaja, kaikennäkösiä mielensäpahottajia päätoimittajaksi päästetään.

    10. Jeesus Nasaalissa Palkokasvi (13.5.2018 kello: 16:06)

      Mikään asia ei ole niin pyhä että siitä ei saa laskea leikkiä. Leikkiin ei ole pakko mennä mukaan, eikä pidä loukkaantua jos joku muu menee. Jokainen on kuitenkin vastuussa vain omista teoistaan.

      Vai pitääkö minunkin tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että joku sukulaiseni on mahdollisesti huudellut ryssä-sanaa ja ehkä ampunut pari?

    11. Määvaa (13.5.2018 kello: 06:16)

      Olipas harvinaisen typerä teksti. Aina kun luulee, että ehkä tästä yhdistymisestä seuraa jotain hyvääkin, niin löytyy tämän tekstin kirjoittaneen tapainen ”henkilö”, ja muistuu mieleen miksi yhdistymisestä valitetaan Hervannassa.

      Noin joka toinen virke tekstissä rasautti rusinani, mutta koska kännykällä kirjoittaminen ei ole erikoisalaani niin keskityn vain tekstin typerimpiin kohtiin.

      Otetaan esimerkkiin kaksi kohtaa jotka ovat yhtä ristiriidassa keskenään kuin suora y=2x ja sen normaali: ”Onko rasistista maalata itselleen sitseihin blackface? Kyllä” ja ”Tietenkin myös konteksti vaikuttaa.”
      Miten kukaan korkeakoulutettu voi kirjoittaa nämä molemmat asiat tekstiinsä ja olla huomaamatta ristiriitaisuutta.
      Kirjoittaja on täysin oikeassa siinä, että konteksti vaikuttaa. Ongelma on sanassa ”myös” sillä konteksti on ainoa mikä vaikuttaa.
      Jos olisin vuonna 2009 mennyt julkkis-sitseille avecini kanssa esitttämään chris brownia ja rihannaa (polttava puheenaihe 2009 oli se kun chris brown hakkasi töttö-öttösensä, rihannan) samalla maalaten naamani mustaksi ja avecini meikkaamalla mustelmia naamaansa, olisinko ollut rasisti?
      Jos kyllä, niin entä jos vieressä istunut pariskunta olisi pukeutunut matiksi ja merviksi?

      Jos olet vieläkin sitä mieltä että kyllä, niin onneksi olkoon! Edistät rasismin jatkumista Suomessa!

      Jos olisin kuvitteellisille sitseille mennyt olisiko se ollut?
      a) sopimatonta
      b) aivan helvetin hauskaa 😀
      c) rasistista

      (Voit valita ainoostaan a TAI b TAI a ja b)

      Tekstistäsi paistaa helposti läpi ajatusmaailmasi jossa valkoiset ja mustat eivät ole saman arvoisia. Yrität kovasti taistella rasismia vastaan etkä huomaa kuinka rasisti sisimmässäsi olet.

Ilmoitus
Ilmoitus