Reportaasit
14.5.2018

”Ei täällä enää puukoteta” – Lähiöbaareilla on usein levoton maine, mutta paikallisille ne ovat yhteisiä olohuoneita

Uusi alkoholilaki toi limuviinat maitokauppoihin, armahti juhlijoita pidemmillä aukioloajoilla ja toi tukun muitakin muutoksia. Miten lähiöbaarien käy tässä melskeessä? Varmaan ihan hyvin. 

 

JOHANNES BLOM, teksti
EINO ANSIO, kuvat

 

LOKIT KIRKUVAT, ja ilmassa tuoksuu kevät, eli käsillä on paras vuodenaika juoda kaljaa ja kiertää hämyisiä kapakoita.

Tampereen keskustassa kapakoita on liki jokaisessa korttelissa, mutta osataan sitä muuallakin – kuten vaikkapa Nekalassa, Peltolammilla ja Tahmelassa. Laitaisemman kaupungin kapakat kiinnostavat, mutta jännittävät. Uskaltaako murjuihin kävellä ilman stilettiä taskussa?

Jonkun siitä on otettava selvää.

 

Nekalan kaupunginosa tunnettiin ennen hieman epäilyttävänä paikkana, mutta nykyään sen rosoisuus houkuttelee.

 

NEKALAN AHOTIELLÄ on keltainen talo.

Sen rappaus on hieman kärsinyt tuulen, sateen ja auringon ristitulessa. Mainoskylttien maalipinta lohkeilee, ja talon päätyyn on kirjoitettu tusseilla jotakin, josta ei saa selvää.
Kuppila on nimeltään Katiska. Sinne uidaan sisään, mutta osaako sieltä ulos?

Nekalassa pahoinpideltiin viime vuonna 32 ihmistä. Ennen alue tunnettiin vaarallisena, mutta nykyään sen rosoisuus houkuttelee. Ja eihän tästä ole kuin pari kulkukoiran kusemaa keskustaan.

Katiskassa on hämärää ja hiljaista. Televisio pyörii taustalla, vaikka sitä ei katso kukaan. Peileissä on vanhojen olutmerkkien logoja. Kulmapöydässä istuu kaksi miestä. Tupakkakopin ovi on rakosellaan, ja savun haju tulvii baariin. Pöytien päällä on mummolaa muistuttava kukka-asetelma, pieni suloinen kasvi pienessä ruukussa.

Erikoisoluiden valikoima on suppea, mutta perus keppanaa kyllä löytyy. Ennen näistä paikoista ei muuta saanutkaan.

Keskioluen myynti vapautui rakkauden vuonna 1969, eli tasan 50 vuotta sen jälkeen, kun kieltolaki astui voimaan. Lain muutos salli keskioluen myynnin kaupoissa, kahviloissa ja kioskeissa, ainakin useimmissa Suomen kunnissa. Esimerkiksi Muoniossa keskiketterää alkoi saada kaupoista kuitenkin vasta 1990-luvulla.

Samalla syntyi hierarkia.

 

Keskioluen myynti vapautui vuonna 1969. Keskikaljabaarit tunnettiin ”räkäisempinä” kuin A-oikeuksilla anniskelevat baarit.

 

RAVINTOLAT, JOISSA anniskeltiin A-oikeuksilla, olivat hienompia ja siistimpiä. Keskikaljabaarit puolestaan tunnettiin räkäisempinä.

Lain muututtua ravintolayrittäjät näkivät saumansa tulleen, ja vuoden aikana Suomeen avattiin lähes 3 000 kuppilaa, joista janoinen kansa sai keskikaljaa kurkkuunsa. Tästä suomalainen baarikulttuuri, sellaisena kuin me sen tunnemme, otti ensiaskeleensa, yhtä suurella harppauksella kuin Neil Armstrong kuuluisat askeleensa muutamaa kuukautta myöhemmin.

Katiskan seinillä roikkuu kuvia kaloista. Baaritiskin taakse seinälle on ripustettu pieniä kanootteja. Veden äärelle tästä on 350 metriä. Lähin vesistö on nimeltään Iidesjärvi, ja sieltä on kalastettu Tampereen taajama-alueen suurin toutain.

Tilaan oluen ja saan heti kutsun pöytään. Sen ääressä istuvat Pasi ja Visa. He ja muut tämän jutun henkilöt esiintyvät omasta toiveestaan vain etunimillään.

 

Visa ja Pasi ovat tuttu näky Nekalan Katiskassa.

 

PASILLA ON päässä Chicago-lippalakki ja hän asuu baarin yläkerrassa. Visa on ohikulkumatkalla, mutta on aiemmin asunut Nekalassa, eli tietää hyvin sen entisen maineen.

“Väkivallan ajat ovat ohi. Ei täällä enää puukoteta ja nykyään täällä Nekalan kapakoissa käy nuoriakin”, Visa sanoo.

Kello on noin viisi iltapäivällä, ja ravintolassa istuu muutama ihminen nauttimassa olutta. Ovi kolahtaa aina silloin tällöin. Todistettavasti siis ainakin joku käy lähiöbaareissa, mutta miten ne selviävät keskustan loputonta tarjontaa vastaan?

“En tiedä onko keskustassakaan sen parempaa tarjontaa. Viime viikolla kävimme London’s pubissa, siellä oli tyhjää. Sitten Tiikerihaissa, vihaan karaokea. Henry’s pubissa taas mikään ei toiminut ja oli liikaa hälinää”, Visa sanoo.

 

Nekalan Katiskan sisustuksessa vallitsee merellinen tunnelma.

 

JUTTU KATKEAA kesken, kun seurueemme kuljettaja saa tarpeekseen Katiskan atmösfääristä.

Eräs asiakkaista kertoo törmänneensä yhdessä keskustan baarissa ihka aitoon “fitness-huoraan”, eli naiseen, joka näytti aivan mieheltä. Seuraavaksi ilmoille kajahtaa rasistinen vitsi, johon liittyy jotenkin erilaisia etnisyyksiä. Vitsin punchlinesta on kuitenkin hankala saada selvää, koska se sekoittuu naurunsekaiseen sammallukseen ja erikoiseen imitaatioon.

Pasikin lähtee kotiin lepäämään.

“Silloin kun asuin vielä täällä Nekalassa, kävin Pahalammen rannassa Duck’s burgerissa. Kaveriporukkani koostui pitkälti siellä kävijöistä, joten se oli hyvä paikka viettää aikaa”, Visa kertoo.

Miehillä on mielipide myös kapakan merellisestä sisustuksesta. Visa on alkujaan lähtöisin Porista, joten hän tietää, ettei Katiska ole merta nähnytkään. Se pitää toki paikkansa. Eihän Iidesjärveä voi verrata mereen, vaikka sieltä isoja toutaimia nouseekin.

Olut on tyhjennetty, joten on aika lähteä kohti seuraavaa kuppilaa. Vesan puhelin soi.

“Mä oon täällä Katiskassa nyt haastateltavana. Täällä on pari lehtimiestä, jotka tekee juttua lähiöbaareista.”

 

Peltolammin saluuna on kerrostalojen piirittämä lähiökapakka.

 

PELTOLAMMIN SALUUNA hehkuu americanaa. Baari on kerrostalojen piirittämä lähiökapakka, jonka tiskin yläpuolella vahvempia juomia vahtii täytetty korppikotka. Sisäänkäyntiä varjostavan katoksen päällä seisovat vanhat vankkurit.

Peltolammin ensimmäinen kerrostalo rakennettiin 1960-luvun lopussa. Pian sen jälkeen avattiin myös originelli villin lännen saluuna. Aluksi se sijaitsi toisella puolella kylää Säästäjäntorilla, samassa rakennuksessa kuin alueen lämmityskeskus. Pian vuoden 1969 keskiolutlain jälkeen ravintolasta tuli kapakkamaisempi.

Baari tunnettiin ympäri Tamperetta ja melkein koko Suomea. Vielä 2000-luvulla kapakassa esiintyi tunnettuja artisteja, kuten Youtubesta suomalaisten suosioon noussut Niilin hanhista laulanut Pensseli-setä Ebdo Mihemed.

 

Lähiöbaarien sisustus koostuu usein niin sanotusti vähän mistä sattuu.

 

VUONNA 2007 vanha saluuna sai kylkeensä sattumalta vähän lisää americanaa, kun ravintolasta poistettu asiakas laukaisi aseensa sen edustalla.

2010-luvun taitteessa Saluuna muutti nykyiseen osoitteeseensa Peltolammin liikekeskuksen kulmaukseen. Vanhan saluunan rakennus luodinreikineen purettiin viime vuonna.

Nykyään Peltolammilla on entistä rauhallisempaa. Saluunan lähistöllä asuu paljon eläkeläisiä ja opiskelijoita, ja aseiden laukausten sijaan baarin terassille kantautuu arki-iltapäivisin viereisen päiväkodin lasten leikki.

 

Uusi alkoholilaki saattaa kannustaa ihmisiä nauttimaan alkoholia baarien sijasta kotonaan.

 

TÄNÄÄN KAPAKKA ei kuhise. Tapparan peli ei näy televisiossa, joten osa asiakkaista vaihtaa osoitetta. Tiskillä on töissä Jenny, joka on tehnyt 15-vuotisen uran lähiöbaareissa.

Jennyllä on omat arvauksensa siitä, mikä on lähiöbaarien suosion salaisuus.

“Lähiökapakoita ei voi edes verrata kaupungin baareihin. Nämä ovat lähiöiden asukkaiden olohuoneita”, hän sanoo.

Jennyn mukaan tänään on rauhallinen iltapäivä.

Sivupöydässä istuu neljä asiakasta ja tiskin luona kaksi. Jenny kertoo, että lähestyvä vappu ja kuun loppu vaikuttavat asiaan. Moni Saluunan asiakkaista on jo eläkkeellä, joten kuun lopussa baareilu jää vähemmälle, kun pitää säästää eläkkeitä. Viikonloppuisin väkeä on enemmän.

Lauantain asiakashuippu saavutetaan päivällä, ja iltaa kohti kuppilan väki vähenee. Baarinpitäjän puhelin soi sattumalta. Langan päässä on Saluunan nykyinen omistaja Ami Mirzaei, jonka kanssa lehtimiehet pääsevät juttelemaan. Mirzaei on pyörittänyt baaria nyt noin vuoden ajan. Sisustusta ei ole muutettu, koska saluuna on aina saluuna.

 

Peltolammin saluunassa on bingopäivä.

 

JOTAIN UUTTA pitää kuitenkin aina välillä keksiä.

“Olemme laajentaneet valikoimaa pirstaloituneen juomakulttuurin takia. Meiltä löytyy esimerkiksi enemmän vaihtuvia erikoisoluita. Muutoksia tehdään hiljalleen ja asiakkaita kuunnellen, koska on tärkeää, että Saluunassa kävijät kokevat paikan omakseen”, hän toteaa.

Yksi merkittävä uutuus on liigatason biljardipöytä, jonka ääressä pelaa kaksi Pirkanmaan Pool-liigan joukkuetta, Saluunan seriffit ja Mallaspojat. Seriffit pärjäsivat omassa divisioonassaan varsin hyvin ja sijoittuivat neljänneksi.

Mitenkäs Saluuna juhlii, jos tänne tulee joskus ihan mestaruuskin?

“Kyllä sitä sitten juhlistetaan”, Mirzaei sanoo ja puhelimenkin välityksellä on aistittavissa pientä pilkettä silmäkulmassa.

Tänään Saluunassa on bingopäivä, ja sitä voi pelata hyvin nelisteenkin. Ensimmäinen pallo pyörähtää koneesta ulos.

“Onko se Gideon 57?”, kysyy mies pöydästä.

Ei ole, vaan Gideon 54. Lähelle meni.

“Olen bingo-emäntä, karaoke-emäntä, baarimikko ja siivooja, tämä on se lähiökuppiloiden juttu”, Jenny toteaa.

Koneesta pyörähtää pihalle lisää Berttoja, Iivareita, Niiloja ja Gideoneja.

“Hei nyt tulee aika paskoja numeroita”, pöydästä huudetaan.

 

K-kauppa meinasi nielaista Tahmelan Kujakollin.

 

TAHMELASSA NÄYTTÄÄ siltä kuin täällä olisi asuttu aina.

Ja niin oikeastaan onkin. Pub Kujakollin terassilta on keihäänheittämän mittainen matka kivikautiselle löydöspaikalle. 1960–1970-lukujen taitteessa paikallisen maanviljelijän kyntöauraan kolahti kivikirves. Kirveen arvioidaan olevan mesoliittisen kauden tuotoksia. Samoihin aikoihin ihminen oppi, että mallas tulee miellyttäväksi käydessään.

Kujakollissa on tyhjää. Aurinkoon antavan terassin penkit ovat vapaina. Salin puolella nainen lukee päivän sanomalehteä. Nurkassa mies puhuu puhelimeen, kuulemma jo kolmattakymmenettä minuuttia putkeen.

Molemmat asiakkaat ovat ennestään tuttuja tiskin takana seisovalle Heidille. Hän asuu pääasiallisesti Helsingissä, mutta on tykästynyt Kujakolliin niin, ettei halua vaihtaa työpaikkaa, vaan tulee osaksi viikkoa Tampereelle töihin juttelemaan asiakkaiden kanssa.

“Kauppareissuillahan kaikki ovat, toiset vähän pidempään”, Heidi sanoo.

Lähes kaikki arkisin Kujakollissa käyvät asiakkaat baarimikolle tuttuja. Viikonloppuisin baarissa keikkaillaan, joten silloin joukossa on myös vieraampia naamoja.

“Jos jotakuta ei näy pariin viikkoon, saatan huolestua ja soittaa ihan kotiin asti kysyäkseni onko kaikki kunnossa, kun ei olla hetkeen nähty”, Heidi kertoo.

 

Kujakollissa työskentelevä Heidi saattaa huolestua, jos vakioasiakkaita ei näy pariin viikkoon.

 

SUOMEN ALKOHOLILAKI vaikuttaa muuttuvan rysäyksinä noin 50 vuoden sykleissä.

Ensin oli kieltolain aikakausi 1900-luvun alussa. Sitten 1960-luvun lopun keskikaljavallankumous ja tuoreimpana tänä vuonna voimaan astunut uusi alkoholilaki. Uusi laki mahdollistaa esimerkiksi pidemmät aukioloajat, alkoholin ulosmyynnin ravintoloista ja astetta vahvemman nelosoluen myynnin kaupoissa.

Olutlaatujen suhteen hierarkiakia keskikaljabaarien ja ravintoloiden välillä on purkautunut pitkälti jo vuosikymmeniä sitten. Nykyään A-olutta saa jokaisesta entisestä keskikaljabaaristakin. Se elää uutta renessanssiaan pienpanimokulttuurin myötä.

 

Juha Hilden eli Baywatch osti Kujakollin Pro Kujakolli -liikkeen kanssa.

 

TOSIN KUJAKOLLISSA A:ta on kuulemma mennyt keppanaa enemmän jo vuosia. Viime kesänä baari anniskeli paikkamäärään nähden eniten Heinekenin A-olutta koko Suomessa.

Alkoholilain uudistukset otetaan baareissa vastaan maltillisesti. Lähiössä aukioloaikoja tuskin kannattaa pidentää, ja ulosmyynti on hankalaa. Baarien on käytännössä mahdotonta kilpailla lähiön kauppojen kanssa valikoimalla tai hinnalla. Etenkin, kun lähiöbaareista niin moni on ässän tai koon kyljessä.

Kesko meinasi aikanaan nielaista myös Kujakollin.

Tahmelaan haluttiin suurempi marketti, ja se olisi tarvinnut viereisen keskaribaarin tiloja. Avuksi lunastusta vastaan riensi kuitenkin kahdeksan kirkkovenesoutua harrastavaa tuttavusta.

Yksi heistä on edelleen eräs baarin omistajista. Hän on Juha Hilden, liikanimeltään Baywatch. Kutsumanimi on peräisin hänen entisestä elämästään merenkulkualalla.

Baywatchin puheissa baari muistuttaa enemmän lasta kuin kapakkaa.

 

Remu A on Pub Kujakollin vuoden eläinasiakas. Omistajansa mielestä se on ihmeellinen koira.

 

YKSI KUJAKOLLIN yhdeksästä elämästä sai alkunsa vuosia sitten, kun Hildenin ja hänen kumppaneidensa Pro-Kujakolli-liike osti kiinteistön sen vanhalta omistajalta. Näin kiinteistön lunastuspykälä saatiin kierrettyä, ja kauppias jäi nuolemaan näppejään.

Vanhasta varastokopista roudattiin kuluneet autonrenkaat ja rikkinäiset pesukoneet mäelle, ja asiakaspaikkoja laajennettiin. 11 vuotta sitten Kujakolli sai A-oikeudet, ja sen tarina keskikaljabaarina päättyi. Samalla hengenvedolla se kuitenkin sai uuden elämänsä kulttuuriväen suosimana keikkapaikkana.

Kujakollissa keikkaillaan joka viikonloppu. Paikalliset nuoret ja vanhemmat bändit esiintyvät lavalla mielellään. Kuun ensimmäisenä sunnuntaina jamitellaan, ja kesäisin baarin edustalla järjestetään pienet festarit. Teltassa pannuja ja kattiloita on hakannut myös rytmimusiikin kansallisaarre Remu Aaltonen. Hänellä on täyskaima baarin vakioasiakkaissa.

Kaima on nimeltään Remu A, paikallinen koira ja vuoden eläinasiakas, jolla on rytmi veressä. Meriittien lista on pidempi kuin monella kaksijalkaisella. Remun omistaa Jari, ja Jarin mielestä Remu on ihmeellinen koira.

“Annoin sille tämän nimen sen takia, että se on kauhea remuaja ja rellestäjä, ja sillä on karmea haukkuääni!”

 

Keskikaljabaarien salaisuus vaikuttaa keskikaljan lisäksi olevan yhteisöllisyys.

 

LÄHIÖBAARIEN SALAISUUTENA vaikuttaa olevan kaikenkarvainen yhteisö.

Lähiöbaareihin mennään rentoutumaan, tapaamaan tuttuja ja vaihtamaan kuulumisia. Täällä alkoholinkäytön sosiaalinen ulottuvuus näkyy kirkkaimmin. Päihde itsessään on toissijainen verrattuna sen edustamaan rituaaliin, kokoontumiseen. Vertailukohtaa voi hakea Britanniasta, mutta siellä pubikulttuurin juuret ulottuvat paljon 1960-luvun loppua kauemmas.

Alkoholilain asteittaiset muutokset ovat avanneet kokonaisen uuden palvelualan, ja samalla ne ovat tuoneet merkittävän määrän ihmisiä yhteen. Uusi alkoholilaki saattaa tietää kulttuuriin muutosta ja houkutella ihmisiä takaisin koteihinsa juomaan.

Aika näyttää, miten kapakoiden käy.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"
Ilmoitus
Ilmoitus