Ylioppilaslehtien kannattaa harkita yhdistymistä, vaikkei se vielä ajankohtaista olekaan
TUIJA SILTAMÄKI, teksti
VÄINÖ VASARA, kuva
PERJANTAINA 11. TOUKOKUUTA ilmestyi tämän kevään viimeinen Aviisi. Jahka lehti on saatu telineisiin ja toimituksen palmuvehka viety kesäsäilöön, toimitus vetäytyy kesätauolle.
Seuraava Aviisi ilmestyy elokuun puolivälissä, samoihin aikoihin kun uudet opiskelijat alkavat tupsahdella kaupunkiin.
VUONNA 2015 kolme Helsingin yliopiston ainejärjestöä järjesti fuksiaiset, joista tuli lopulta todella paljon aiottua isommat juhlat. Fuksiaisten teemaksi valittiin pakolaiset, ja kansa raivostui. Kohusta tuli massiivinen. Juhlista uutisoivat sekä Iltalehti että Helsingin Sanomat, ja lopulta teema vaihdettiin ihan tavalliseen rastisuunnistukseen.
Opiskelijakulttuurin sopivuuden rajoja etsitään nyt kuumeisesti. Rasismin rajoista on kuluneen vuoden aikana väännetty esimerkiksi Aalto-yliopistossa ja Jyväskylän yliopistossa. Helsingissä puhuttivat Kauppatieteiden ylioppilaat ry:n siirtomaateemainen toimistoappro, Jyväskylässä keskusteltiin sitseistä, joilla esiintyi rasistista käytöstä.
Vastaavaa keskustelua käydään myös yliopistojen ulkopuolella. Ajat ovat muuttuneet, ja samalla on muuttunut se tapa, jolla entisiä itsestäänselviä perinteitä ja tapoja tarkastellaan. Se on hyvä kehityssuunta, vaikka välivaihe onkin kieltämättä varsin työläs. Kehitys ei etene tasaisesti vaan vaiheittain. On toiveajattelua odottaa jotain ”aitoa vuoropuhelua”, kun keskustelijat ovat prosessissa aivan eri vaiheissa. Osalle on itsestäänselvää, miksei blackface ole edes hassuttelutarkoituksissa todellakaan ok, toisten mielestä kaikki kritiikki on tiukkapipoista niuhottamista.
MUUTOSTA ON ilmassa myös ylioppilaslehtien kentällä, kuten vaikkapa tämän lehden pääkirjoituksista on saattanut päätellä.
Journalistien ammattilehti Journalisti käsitteli ylioppilaslehtien tulevaisuutta huhtikuun puolivälissä julkaistussa artikkelissaan.
Helsingin ylioppilaslehden Ylioppilaslehden päätoimittaja Robert Sundman puhuu ylioppilaslehtien yhdistämisen puolesta. Sundman pitää realistisena uhkana kehityssuuntaa, jossa kaikki lehdet lakkautetaan. Sundmanin mukaan yhdistyminen torjuisi näitä huolia, koska rahoittajana olisi useampi ylioppilaskunta, ja hinta olisi maksajaa kohti nykyistä pienempi.
Ajatusta kannattaa harkita, vaikkei se vielä täältä ”maakunnasta” katsottuna ajankohtainen olekaan. Ylioppilaslehdillä on levikkialueeseensa kytkeytyvä paikallinen identiteetti ja intressi seurata paikkakunnan asioita. Tuskinpa yhdistyminen tietäisi paikallisuuden loppua, mutta todennäköisesti näkökulma kalibroituisi valtakunnallisemmaksi. Paikallisesti ajatellen tärkeä palvelulupaus on esimerkiksi se, että ylioppilaslehdet seuraavit kriittisesti, mihin ylioppilaskunnan jäsenmaksuja käytetään ja millaista toimintaa niillä järjestetään.
JOURNALISTISESTI AJATELLEN vaakakupissa painavat myös vakaus ja jatkuvuus. Isommissa organisaatioissa puskuri epävarman todellisuuden ja toimituksen välillä on vahvempi kuin pienissä.
Rahoituksen turvaaminen mahdollistaa toiminnan jatkuvuuden ja antaa toimitukselle työrauhan. Käytännössä se tarkoittaa, että jos ei tarvitse huolehtia töiden jatkumisesta, ehtii töissä keskittyä töiden tekemiseen.
Se olisi tervetullut kehityssuunta.