Miksi Sorsapuistossa on niitä outoja kanoja ja minne ne katoavat talveksi?
Sorsapuistossa on ollut lintuja jo lähes 70 vuotta. Nykyiset siipiveikot talvehtivat omistajansa luona Hämeenkyrössä.
TUIJA SILTAMÄKI, teksti ja kuvat
LOOGISTAHAN SE on, tavallaan, että Sorsapuistoksi nimetyllä viheralueella elää luonnonvaraisten lintujen lisäksi muitakin siivekkäitä.
Sorsalammen länsirannalla häkeissä kaakattaa kesäaikaan toinen toistaan jännemmän näköisiä kanaeläimiä. On viisivarpaisia silkkikanoja ja julmasti tuijottava kukko. Hollannin valkohunnun päätä koristaa tukkalaite, josta Lady Gagakin olisi kateellinen.
Sorsapuistossa on nähty erikoisia eläimiä ennenkin. 1960- ja 1970-luvuilla puistossa toimi eläintarha, jossa oli kaksi leijonaa. Näppärästi nimetyt Tam ja Pere asuivat entisessä teurastamossa nykyisen Tampere-taon paikalla. Tilat olivat eläintarhakäyttöön sopimattomat, ja tarhan toiminta herätti kritiikkiä. Tiukentunut eläinsuojelulaki asetti leijonien elinolosuhteet entistä kyseenalaisempaan valoon.
Lopulta leijonat päätettiin siirtää Ruotsiin, ja hullustihan siinä kävi. Tam kuoli kuljetuslaatikkoon, Pere lensi Ruotsiin.
Kanojen ja kukkojen elämä on toistaiseksi ollut seesteisempää.
SORSAPUISTOSSA ON ollut lintuja siitä lähtien, kun puisto vuonna 1939 perustettiin. Tampereen kaupunki vuokraa linnut yksityiseltä sektorilta. Sorsapuiston nykyiset linnut omistaa Tia Hämäläinen. Hämäläinen päätyi tehtävään hieman sattumalta. Edellisten lintujen vuokraaja ei ollut enää käytettävissä, ja Hämäläisellä oli kaupungin kana-asioista vastaavaan tahoon valmis kontakti. Niinpä kaupunki pyysi häntä mukaan projektiin. Sopimus on tehty toistaiseksi.
Hämäläinen on pitkän linjan lintuharrastaja, joka innostui kanoista ja kukoista jo alle parikymppisenä 1980-luvulla. Hämäläinen muistelee, kuinka he hakivat isän kanssa Iittalasta lintuja.
”Se oli oikea kohokohta, kun peräkärryn kanssa lähdettiin hakemaan Iittalasta kanoja.”
Aktiivinen ”rotuharrastaja” Hämäläinen on ollut noin kymmenen vuotta.
”Joka mummulla pitäisi olla vähän kanoja!” Hämäläinen tokaisee.
HÄMÄLÄISEN LINNUT asustelevat Sorsapuiston häkeissä keväästä syksyyn. Tänä vuonna linnut pakattiin talviteloille viides syyskuuta. Talvikauden ne viettävät Hämäläisen harrastekanalassa Hämeenkyrössä. Siellä siivekkäitä on enemmänkin.
Mikä tahansa siipiveikko ei Sorsapuistoon kelpaa. Hämäläinen pyrkii valitsemaan tehtävään mahdollisimman hyvin sopivia lintuja. Tärkeintä on, että lintu tulee toimeen ihmisten kanssa. Kukon pitää väistää hoitajaa eikä käydä päälle.
Linnun pitää myös kestää stressiä ja sitä, että eri ihmiset hoitavat sitä.
”Seuraan täällä koko kasvukauden ihan tipusta sukukypsyyteen asti ja valitsen sillä perusteella”, Hämäläinen kertoo.
Epäsopivat yksilöt karsitaan kukkojen ”poistopäivillä”.
”Ei jatka yksikään kukko sukua, jos sen pää on vialla.”
MUTTA MIKÄ kanoissa ja kukoissa oikein kiehtoo? Hämäläisellä on vastaus valmiina.
”Kierrätys. Kaikki ruuantähteet menevät hyötykäyttöön. En kannata hukkaan heittämistä enkä ole koskaan sellaisesta tykännyt.”
Hämäläinen puhuu linnuistaan lämpimästi, samaan tapaan kuin koiraihmiset kuvailevat lemmikkiensä edesottamuksia.
Linnuista on ilon lisäksi arkista hyötyäkin. Hämäläisen perhe tekee lintujen munista ruokaa.
Ja kun linnut ovat omassa pihassa, pystyy lopputuotteeseen vaikuttamaan. Hämäläinen lisää niiden ruokaan hyviä öljyjä, syöttää niille voikukanlehtiä ja antaa niiden ulkoilla vapaasti.
Kun linnut saavat enemmän aurinkoa, munissakin on enemmän D-vitamiinia.
”Keltuaisen väri on ihan erilainen kuin kaupan munissa.”