Tänä syksynä mennään kohti tuntematonta ja sen yli

ESKO NIEMINEN, teksti

 

SYYSKUU ON tunnetusti monien muutosten aikaa. Kun lehdet alkavat tippua puista, putoavat paatuneimmankin opiskelijan harteilta menneen lukuvuoden karstat. Syksy tuo tullessaan kampuksille myös tuhansia uusia opiskelijoita. Opintojen alkaminen ei kuitenkaan ole kaikille uusille helppo kokemus, sillä monelle se tarkoittaa myös selviytymiskamppailua. Yksinäisyyden pelko on todellista.

YTHS:n teettämä korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus kertoo karua kieltään. Jopa 4–10 prosenttia opiskelijoista koki itsensä yksinäiseksi, ja peräti viidennes vastaajista ei kokenut kuuluvansa mihinkään opiskeluun liittyvään ryhmään.

 

OMAN KOKEMUKSENI mukaan fuksien suurimpia pelkoja on ilman ystäviä jääminen.

Sosiaalisten ympyröiden ulkopuolelle tipahtaminen onkin kovin helppoa vaikkapa elämäntilanteesta riippuen.

Paras lääke yksinäisyyden pelkoon on avoimin mielin yliopistolla hengaileminen. Vaikka oman ainejärjestön sisältä ei samanhenkisiä ihmisiä löytyisikään, lukuisat harrastejärjestöt ja kerhot tarjoavat vaihtoehtoja sekä ennen kaikkea ihmisiä. Jokaisella meistä on paikka ja ystäviä yliopistoyhteisössä, eikä niiden löytäminen ole kuin ajan kysymys.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"