50 vuotta sitten opiskelijat kieltäytyivät maksamasta lukukausimaksuja – Onnistuisiko yhtä laaja protesti nykyään?
TIINA HEIKKILÄ, teksti
TAMYN ARKISTO, kuvat
TAMY JÄRJESTI 50 vuotta sitten lukukausimaksulakon, joka johti voittoon eli lukukausimaksujen korotuksen perumiseen. Lakko oli organisoitu, valtavirtainen massaliike, joka toteutti tehtävänsä. Lukukausimaksunsa maksoi lakkosyksynä 1968 vain alle seitsemän prosenttia opiskelijoista.
Vuoden 1968 yliopisto oli konservatiivinen ja keskusjohtoinen paikka. Tiedekunta tarkoitti professoreja, jotka päättivät kaikesta. Opiskelijat olivat pitkään halunneet mahdollisuuden vaikuttaa asioihinsa.
Maksulakko oli osa yhteiskunnallisen heräämisen länsimaista huippuvuotta. Erityisesti nuoret ja opiskelijat haastoivat auktoriteetteja ja autoritäärisiä järjestelmiä. Mielenosoitukset olivat väkivaltaisia. Ideologioita tai puoluepolitiikkaa ei pelätty. Radikaaleja demokratiauudistuksia vaadittiin yliopistoissa, työpaikoilla, kunnissa ja valtioissa.
Vuosi 1968 esi-ja jälkihöyryineen loi ilmapiirin, josta syntyivät liberaalin länsimaailman peruskalusto: ympäristöliike, feminismi, ihmisoikeudet, sekä talouskasvun ja kulutuksen kritiikki. Samoin syntyi rauhanaktivismi sivareineen. Kehitysmaistakin kiinnostuttiin.
SUOMESSA VUODEN 1968 radikalismista muistetaan Vanhan valtaus. Helsingin yliopiston opiskelijat valtasivat oman ylioppilaskuntansa ylioppilastalon.
Tampereen yliopiston historian kirjoittanut Mervi Kaarninen pitää Tampereen lukukausimaksulakkoa merkittävämpänä kuin Vanhan valtausta. Lakko suunniteltiin jo ennen kuin tiedettiin, tarvitaanko sitä.
”Lakko nopeutti opiskelijoiden mukaanpääsyä hallintoon. Lakossa on kysymys muustakin kuin maksuista. Se vaikutti yliopiston valtiollistamiseen”, Kaarninen sanoo.
Viisikymmentä vuotta myöhemmin nuorisotutkijat ja politiikantutkijat sanovat, että nuoria on vaikeaa saada osallistumaan. Ideologiat eivät näy julkisesti yliopistollakaan. Tamyn hallopedipaikoille hakee pari ihmistä, puolet heistäkin pakotettuina. Tampere 3 -prosessista keskustellaan silti vilkkaasti käytävillä ja sosiaalisessa mediassa.
Niin 1968 kuin 2018 on lyöty lakikirjaa pöytään: T3-prosessia kritisoidaan perustuslain ja yliopistolain vastaiseksi. Konsistorin jäsen Ilona Taubert on vienyt konsistorin päätöksiä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. 1968 maksulakossa taas vedottiin hintasäännöstelylakiin, jota oli rikottu, kun opiskelijoita ei ollut tiedotettu korotuksesta ajoissa.
MAKSULAKKO OLI poikkeuksellinen, koska sillä saatiin tuloksia.
Oikeustieteen professori Pauli Rautiainen on seurannut T3-prosessia läheltä. Hän on antanut lainoppineen lausuntoja Tampereen yliopiston hallitukselle ja konsistorin jäsenille Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton kautta. Entisenä opiskelijajärjestöaktiivina hän tuntee yliopistopolitiikan historiaa.
1960-luvun lopussa oli kollektiivista liikehdintää ja vääntövoimaa, jota onnistuttiin käyttämään loppuun saakka, Rautiainen vertaa T3-prosessia ja vuoden 1968 maksulakkoa:
”Tässä ajassa sellaista vääntövoimaa ei ole. Suhde kollektiiviseen liikehdintään ja politikkaan yliopistolla on toisenlainen.”
Joukkoliikettä ei synny, koska valtavirta ei näe itseään osana historian ketjua ja laajempaa liikettä.
”Tässä ajassa ollaan haluttomia samaistua osaksi kollektiivista tekoa, kun 1960-luvulla taas haettiin hyvässä pahassa tällaista poliittista kollektiivista tekoa.”
Yliopistotutkija, konsistorin jäsen Hanna Kuusela on uinut T3-kuviossa syvällä.
Kuusela sanoo, että asiat yliopistokentällä ovat olleet pitkään niin hyvin, että tahto ja kyky taistella ovat rapautuneet. Ihmisille on epäselvää, pitäisikö vanhat rakenteet säilyttää vai keksiä yliopisto uudelleen. Keskeneräisistä asioista ei saa puhua eikä tehtyjä päätöksiä kritisoida.
”Nykyään päätöksenteko toimii niin, että todellisia päätöksenteon hetkiä on vaikea hahmottaa. Mukana on tarkoituksellista hämärtämistä. Kun päätöksenteon hetki ja paikka hämärtyy, on vaikeampaa esittää vaihtoehtoa”, Kuusela sanoo.