Aviisi vei vuoden kesäheilan Iiris Suomelan treffeille ja kysyi, miten tuollainen pieni tyttö oikein jaksaa politiikan seksismiä
TUIJA SILTAMÄKI, teksti
ANTTI YRJÖNEN, kuvitus
IIRIS SUOMELA vaikuttaa epäluuloiselta.
“Onko tämä jokin temppu?”
Ei. Nämä ovat treffit.
Suomelan epäluuloon on syynsä. Tammelan Kahvikeidas vaikuttaa vihreästä näkökulmasta katsottuna suorastaan ympäristövihamieliseltä.
Kahvi tarjoillaan kertakäyttöisistä muovimukeista, kestokuppeja tai edes pahvimukeja ei näy. Kaura- tai soijamaitoa ei tietenkään ole, sämpylätkään eivät ole vegaanisia.
Ja politiikassa tällaisilla asioilla on väliä.
Viime vuonna puolueen puheenjohtaja Touko Aalto kaatoi Helsingin Sanomien toimittajan nähden kahviinsa ehtaa lehmän maitoa vaikka – kääk! – ilmoittaa olevansa vegaani! Kahvihetkestä “revittiin” huumoria päiväkaupalla.
Suomela lorauttaa kahviinsa rohkeasti eläinperäistä maitoa ja valitsee juusto-kananmuna sämpylän. Pöydässä Suomela hihittää.
“Kardinaalimoka… Muovimukista joi… Tämä on varmaan Tampereen ainoa paikka, jossa edes on muovimukeja! Hirveää kamppailua tamperelaisen torikulttuurin ja vihreiden vegaanien välillä…”
24-VUOTIAAKSI IHMISEKSI Suomelalla on varsin vakuuttava ansioluettelo. Hän on Tampereen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu ja Vihreiden nuorten puheenjohtaja. Hän on ehdolla eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa, edustajistovaaleissa hän meni tietenkin heittämällä läpi.
Näyttöjäkin on jo kertynyt. Vuoden 2017 kuntavaaleissa Suomela sai 1 981 ääntä eli kahdeksanneksi eniten Tamperella. Taakse jäivät esimerkiksi entinen opetusministeri Jukka Gustafsson (sdp) ja entinen kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr). Urahtelevasta jääkiekkomogulista Kalervo Kummolasta (kok) Suomela jäi 60 äänen päähän.
Eikä siinä vielä kaikki!
Viime kesänä Tamperelainen kruunasi (ei kirjaimellisesti) Suomelan paikkakunnan vetävimmäksi kesäheilaksi. Nettiäänestyksessä Suomela “sai” peräti 35 prosenttia äänistä. Yhteensä ääniä annettiin 3 591.
Voitto tuli pyytämättä ja yllättäen, eikä Suomela ollut siitä erityisen mielissään. Äänestyksessä oli hänen mielestään sellainen “pohjavire”, että siinä kilpailtiin ulkonäön perusteella. Ongelmallista!
Näille treffeille Suomelaa ei kuitenkaan ole pyydetty ulkonäkö- vaan substanssisyistä. Tarkoitus on puhua seksismistä, ja siinä Suomela on suorastaan kokemusasiantuntija.
Joten juodaanpas tyttö kahvit.
Viime joulukuussa eduskunnassa vietettiin pikkujouluja, joista tuli Teuvo Hakkaraiselle kohtalokkaat.
VIIME JOULUKUUSSA eduskunnassa vietettiin pikkujouluja. Niistä juhlista tuli Teuvo Hakkaraiselle kohtalokkaat.
Kokoomuksen kansanedustaja Veera Ruoho tuli eduskunnan kuppilaan tauolle kesken pitkäksi venyneen täysistunnon. Samaan aikaan osa edustajista vietti pikkujouluja. Pian Ruohon ja kokoomuksen kansanedustajan Kari Tolvasen seuraan liittyi selvästi päihtynyt Hakkarainen, joka otti Ruohosta kuristusotteen ja suuteli väkisin.
“Sainpas pussattua Veeraa”, Hakkarainen oli hihkaissut.
Ruoho ei ollut yhtä innoissaan. Hän teki Hakkaraisesta rikosilmoituksen. Kesäkuussa Hakkarainen tuomittiin seksuaalisesta ahdistelusta ja pahoinpitelystä sakkorangaistukseen.
Ruoholle ropisee vihapostia.
TAPAUKSESTA TULI pian ääriesimerkki politiikan kulisseissa esiintyvästä seksuaalisesta ahdistelusta ja seksismistä. Yleensä julkisuuteen kerrotut kokemukset ovat arkisempia: tuijotetaan tissejä hississä tai puhutaan ulkonäöstä asioiden sijaan.
Esimerkiksi: Kymmenen vuotta sitten Helsingin Sanomat kertoi, että eduskunnan naispuoliset työntekijät kohtaavat työpaikallaan seksuaalista häirintää. Tuolloin tilille vaadittiin niin sanottua kalapuikkoviiksi-sektoria, eli rasvaisia vitsejä kertovia huonosti käyttäytyviä eduskunnan miehiä.
Osa nimetyistä miehistä oli syytöksistä pöyristyneitä. He eivät kokeneet tehneensä mitään väärää. Tarkoitus oli vitsailla eikä loukata.
Reaktio oli tyypillinen. Tekijän ja kokijan kokemus tapahtumien kulusta voi olla hyvin erilainen. Hakkarainenkin väitti oikeudessa pahoinpitelyä karhunhalaukseksi.
(Ruoho kärsi jo ennen välikohtausta niskavaivoista, ja Hakkaraisen “karhunhalaus” pahensi niitä.)
TULKINTAEROISTA HUOLIMATTA tällainen iholle tuleva seksismi ja seksuaalinen häirintä on usein helppo tunnistaa.
Vaikeampi ”pala” on rakenteellinen seksismi. Sillä tarkoitetaan lyhyesti sanottuna sitä, miten erilaiset yhteiskunnalliset rakenteet tuottavat seksistisiä eli sukupuolia eri tavoin kohtelevia käytäntöjä.
Rakenteellista seksismiä on se, että vain miehet ovat asevelvollisia, ja se, että työnantaja utelee työhaastattelussa yleensä vain naisten lisääntymisaikeita.
Arkinen ja rakenteellinen seksismi kytkeytyvät tiiviisti politiikkaan.
Poliittisilla päätöksillä voidaan joko purkaa tai ”uusintaa” (sana, jota näissä asioissa on tapana käyttää, älkää kysykö miksi) seksistisiä rakenteita ja käytäntöjä.
Eduskuntavaaleihin kampanjoidessaan Iiris Suomela koki, että häneen suhtauduttiin eri tavalla kuin samanikäisiin miesehdokkaisiin.
SUOMESSA ASIAT ovat tietenkin paljon paremmin kuin monessa muussa maailman kolkassa. Saudi-Arabiassa naiset päästettiin vasta tänä vuonna auton rattiin, Intiassa joukkoraiskataan alakouluikäisiä tyttöjä. Meillä jauhetaan päiväkausia siitä, että Alma Median Kai Telanne kysyi ehkä Päivi Anttikoskelta työhaastattelussa sopimattomia kysymyksiä tai sitten ei.
Tällainen whataboutismi ei kuitenkaan johda mihinkään, vaan tekee kaiken yhteiskunnallisen keskustelun tyhjäksi. Mitään ilmiötä tai asiaa ei voi tai saa kritisoida, koska jossain muualla on asiat huonommin. Yhdysvaltojen politiikkaa ei saisi kritisoida, koska tehdään sitä hirveyksiä Venäjälläkin. Nykynuorten ei pitäisi valittaa opintotuen leikkauksista, koska ennen vanhaan mitään opintotukia ei edes ollut olemassa ja hyvin pärjättiin, kun kesät talvet kouluun hiihdettiin.
Suomessa yhdenvertaisuusasioista on viime vuosina alettu puhua entistä ”diipimmällä” tasolla. Lehtien palstoille, blogeihin ja sosiaalisen median keskusteluihin ovat hiipineet esimerkiksi sellaiset termit kuin rodullistaminen, intersektionaalisuus ja kolonisaatio.
Vaikeaksi asian tekee se, että tällaiset asiat ovat usein tietyllä tapaa tulkintakysymyksiä. Rakenteellisten ongelmien tajuaminen vaatii myös halua nähdä ne. Ihmisiä on hyvin hankala pakottaa näkemään sellaista, mitä he eivät halua nähdä.
YKSI YRITYS tehdä tasa-arvo-ongelmia näkyviksi on Eveliina Talvitien kirja Keitäs tyttö kahvia (WSOY 2013).
Talvitien kirja koostuu 17 suomalaisen huippunaispoliitikon haastattelusta. Mukana ovat esimerkiksi Tarja Halonen, Riitta Uosukainen, Elisabeth Rehn, Anneli Jäätteenmäki ja Päivi Räsänen.
Naisista vanhimmat ovat syntyneet 1930-luvulla ja aloittaneet poliittisen uransa 1970-luvulla. Nuorin eli Li Andersson on syntynyt vuonna 1987. Kaikki naiset jakavat saman havainnon: naisia ja miehiä kohdellaan eri tavalla sekä politiikassa että politiikkaa käsittelevissä medioissa.
Osa kokemuksista on jopa hieman huvittavia. Rkp:n ”kvinnan från höger” Elisabeth Rehn valittiin maailman ensimmäisenä naisena puolustusministeriksi vuonna 1990. Ministerinä Rehn ryhtyi selvittämään, pitäisikö naisille antaa mahdollisuus suorittaa vapaaehtoinen asepalvelus. Maailmalla Rehnin kohtaamiset olivat ”omalaatuisia”. Tapaamista Neuvostoliiton puolustusministerin kanssa kuvaillaan kirjassa näin:
”Kun Rehn ensimmäistä kertaa tapasi Neuvostoliiton puolustusministerin, marsalkka Dmitri Timofejevits Jazovin, tämä katsoi häntä kuin jotain, ’jonka kissa on tuonut sisään aamuöiseltä retkeltään’.”
SAK:n juristina 1970-luvulla työskennellyttä Tarja Halosta kutsuttiin tyttötuomariksi, keskustan Paula Lehtomäeltä kyseltiin, miten hänen poliittisen kunnianhimonsa käy perheen perustamisen jälkeen.
Miehiltä sellaista ei ole tapana udella.
MYÖS IIRIS Suomelalle tuli varhain selväksi, millainen politiikan maailma voi nuorille naisille olla.
Suomela asettui ehdolle vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Hän oli silloin vasta 20-vuotias.
”Se reaktio oli aika jäätävä.”
Suomela ajatteli, että hänen asiantuntemuksensa haastettaisiin. Se olisi ehkä ollut aiheellistakin, olihan Suomela vasta toisen vuoden opiskelija. Suomela kertoo kuvitelleensa, että häneltä kyseltäisiin samanlaisia asioita kuin poliitikoilta yleensä kysytään televisiossa. Niinpä hän valmistautui vaaleihin opiskelemalla taloustiedettä ja sosiaalipolitiikkaa yliopiston kursseilla.
Ei kyselty.
Sen sijaan Suomelaa lääpittiin vaalimökillä, hänelle huudeltiin ja ehdoteltiin, että hänen kannattaisi painaa mainokseensa kasvojen sijaan kuva perseestään.
Kun Suomela aktivoitui sosiaalisessa mediassa, seksismi valui myös sinne. Blogipostauksia haukuttiin ”emotionaaliseksi argumentoinniksi”riippumatta siitä, kuinka paljon lähdeviitteitä ihan oikeisiin tutkimuksiin Suomela niihin lisäsi. Kommentointi alkoi myös nopeasti kohdistua hänen ulkonäköönsä ja kehoonsa. Suomela kertoo, että hän yritti kampanjan aikana pukeutua ja ”olla” eri tavalla, mutta huutelun määrä pysyi vakiona.
“Vaikka olisi mennyt jossain perunasäkissä! Se ei auta mitään!”
Suomela myös koki, että häneen suhtauduttiin eri tavalla kuin saman ikäisiin ja yhtä kokemattomiin miehiin. Se ärsytti.
Talvitien haastattelemien poliitikkojen kokemukset noudattelevat samaa linjaa. Kirjan kantta koristaa vaaleanpunaiseen kotelomekkoon verhottu Mari Kiviniemen takamus. Kuva on julkaistu Iltalehdessä vuonna 2010, kun Kiviniemi oli nousemassa pääministeriksi. Tylsäksi parjattu Mari Kiviniemi on tulinen rakastaja, ingressi kertoi.
Sama meno jatkuu edelleen.
Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla, otsikoi Ilta-Sanomat heinäkuussa 2017. Keltamekkoinen nainen oli keskustan kansanedustaja ja hiihtosuunnistuksen maailmanmestari Hanna Kosonen. Ja kun Donald Trump ja Vladimir Putin vierailivat viime kesänä Helsingissä, paljon palstatilaa saivat puolisoiden vaatteet. Melania Trumpin pitkät hihat herättivät kummastusta.
Miehiltä ei ole tapana udella, vaikuttaako lisääntyminen heidän ammatilliseen kunnianhimoonsa.
MEDIASSA EROT näkyvät selkeästi. Kokoomuksen Pia-Noora Kauppi kiteyttää eron Talvitien kirjassa niin, että naispoliitikot saavat mediassa helpommin huomiota, mutta joutuvat tekemään enemmän töitä saavuttaakseen ja säilyttääkseen uskottavuutensa. Kauppi uskoo, että naiset joutuvat politiikassa olemaan suhteessa parempia kuin miehet päästäkseen johtajan tehtäviin.
Esimerkiksi Maria Guzeninan ja Tanja Karpelan kaltaiset kauniit naiset kiinnostavat mediaa kovasti, mutta samalla naisten pitää todistaa medialle, että heillä on korvien välissä muutakin kuin kauniit kasvot.
Toisaalta jos naispoliitikko ei ole median mielestä riittävän pullantuoksuinen tai ”avoin”, häntä kuvaillaan kylmäksi ja etäiseksi. Viime vuosina kylmän ämmän leiman on saanut esimerkiksi kokoomuksen puheenjohtajuutta tavoitellut Elina Lepomäki. Itsenäiset naiset ovat äksyjä ja hankalia.
Suomelalle seksismin ”kulminoituma” oli Aamulehden kolumni, jossa Suomelan tulkinnan mukaan Suomelaa ja muita Ylen Vaaligallerian nuoria naisehdokkaita kutsuttiin misuehdokkaiksi. Aikaa vaaleihin oli viisi päivää.
(Tarkalleen ottaen tekstissä ei viitattu Suomelaan. Toimittaja Matti Mörttinen kirjoitti, että Ylen Vaaligallerian toimintalogiikka houkuttelee katsomaan “omituisten heppujen” videoita. Paljon suosiota saavat myös “muutamat puoluejohtajat” ja “kauniit nuoret naiset”. Misuehdokas-kohta kuului näin: “Rehellinen mainoslause Ylen vaaligallerialle olisi: OMG, tsekkaa hörhö- ja misuehdokkaat!”)
Silti Suomelaa vitutti. Hän kertoo vaatineensa vastinetta. Sitä ei kuitenkaan julkaistu, koska Suomelaa ei suoraan nimetty tekstissä, ja vaaleihin oli enää niin vähän aikaa.
“Tuli vain semmoinen olo, että mitä mä enää yritän.”
KELLO TULEE kolme, ja on aika vaihtaa torikahvit lasilliseen olutta. Kummelistakin tuttu ravintola Pikilinna on juuri auennut. Muita asiakkaita ei juuri ole.
(Lobbausrekisteriin merkittäköön, että molemmat ostavat Ilves-oluensa itse.)
Suomela juo kaljaa ja laittaa lisää huulipunaa. Tänään hänellä on vapaapäivä. Tai vapaapäivä siinä mielessä, kuin aktiivipoliitikko sen ymmärtää. Aamulla Suomela on käynyt uimassa maauimalassa (oli tosi kivaa). Iltapäivällä hän on menossa puhumaan kokoomusnuorille otsikolla “mikä kokoomuksessa vituttaa” (vaikka mikä!).
Vitutuksesta puheen ollen, Suomela haluaa täsmentää aiempaa lausuntoaan. Hän tähdentää, ettei varsinaisesti loukkaantunut Aamulehden kolumnista eikä Tamperelaisen kesäheilavoitosta. Mutta?
“Olin ajatellut, että mä olen tämmöinen Marxia ja Keynesiä ja muita kuivia kirjoja lukeva tyyppi. Vähän semmoisella nörttimeiningillä, jolla mua oli kohdeltu koko aikaisempi elämäni. Sitten yhtäkkiä joku sanoo mua misuksi! Ihan saatanan hämmentävää!”
Saatanan hämmentävältä kuulostaa Suomelan kertomusten perusteella myös Tampereen kuntapolitiikka, jossa Suomela on vaikuttanut nyt noin vuoden.
SUOMELA ON Tampereen kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja. Hän on johtanut valtuuston kokousta kaksi kertaa. Edestä epätasa-arvon näkee selvästi. Kun keski-ikäinen tai vanhempi miesvaltuutettu puhuu, koko sali kuuntelee. Lattialle putoavan kynänkin kilahduksen kuulee.
”Mitä nuorempi naisoletettu puhuu, sitä enemmän valtuutetut räpläävät kännykkää”, Suomela sanoo.
Suomelan mukaan hän on joskus joutunut vaatimaan nuijaa paukuttaen valtuutettuja olemaan hiljaa, koska ei mölinältä kuule, mitä vasemmistoliiton 22-vuotias Noora Tapio puhuu. Kalervo Kummola on joskus kaivanut muiden valtuutettujen puheen aikana sanomalehden esiin, Suomela sanoo.
Tällaiset sivuuttamisen kokemukset toistuvat myös Talvitien kirjassa. Kokoomuksen Sari Sarkomaa kertoo:
”Tämä ei ole feminismiä eikä mistään oppikirjasta vaan ihan arjen kokemus: Liisa ehdottaa kokouksessa jotain. Sitten Ville ehdottaa jotain samansuuntaista tai samaa, jota Liisa on edellä ehdottanut. Tämän jälkeen loput miehistä sanovat, että aivan kuten Ville tuossa äsken sanoi. Sitten kaikki ovat yhtäkkiä tismalleen samaa mieltä.”
Suomela tunnistaa ongelman. Nuoren naisen on hänen mukaansa aivan turha kuvitella, että saisi aina kunniaa omille ajatuksilleen. Joskus sivuuttamista on vain siedettävä, koska puuttuminen ei aina auta tai kannata.
”Se ei aina ole tilaisuuden tai kokouksen prioriteetti. On vähän valitettavaa, että joutuu priorisoimaan jonkin asiakysymyksen etenemistä.”
Suomeksi: jos tärkeät asiat ovat pahasti levällään, ei kesken kokouksen ole järkevää alkaa urputtaa ongelmallisista termeistä.
Eikä puuttuminen aina auta. Esimerkiksi iltabileissä humalassa rasistisen vitsin letkauttanut tyyppi saattaa vain provosoitua lisää, jos asiasta huomauttaa.
”Tiettyyn pisteeseen asti jaksaa olla ilonpilaaja, mutta jossain tulee raja vastaan.”
JOO JOO eli kaikki on taas miesten syytä niinkö? No ei nyt ihan niinkään. Kyllä naisetkin osaavat.
Ulpu Iivari valittiin vuonna 1987 sdp:n puoluesihteeriksi. Hän oli Suomen ensimmäinen naispuolinen puoluesihteeri, ja saappaat olivat muutenkin isot täytettäviksi. Kaikkia Iivarin valinta ei miellyttänyt. Puolueen naisille mieluisampi vaihtoehto olisi ollut feministisenä rauhanaktivistina tunnettu Marianne Laxén, joka oli tavoitellut pestiä tuloksetta aiemmin.
”Olin totaalisen väärä nainen, koska en ollut toiminut naisten liitossa. Minua pidettiin poikien pikku apulaisena eikä taistelevana feministinä”, Iivari muistelee Talvitien kirjassa. Joitakin miehiä puolestaan ärsytti se, ettei Iivari pysynyt perinteisillä naisten tonteilla, vaan tunki mukaan talous- ja ulkopolitiikkaan.
Talvitien haastattelemista naisista esimerkiksi Sari Sarkomaa ja Eva Biaudet kritisoivat naisia siitä, etteivät he aina tunnu ymmärtävän, miten tärkeää politiikassa on rakentaa verkostoja.
Seksismiin puuttuminen voi olla hyvin vaikeaa.
OLUT HUPENEE. Suomelan on pian aika lähteä kertomaan kokoomuslaisille, mikä heissä häntä vituttaa. Mutta niin kiire ei oppositiopoliitikolla koskaan ole, ettei ehtisi hallitusta haukkua. Nykyhallitus tekee taantumuksellista politiikkaa, Suomela sanoo.
Suomelan mielestä Sipilän hallituksen politiikan seksismi näkyy siinä, ettei naisten ja vähemmistöjen ihmisoikeuksilla näytä olevan yhtä paljon väliä kuin miesten oikeuksilla. Translain muuttamista vastustetaan Suomelan mielestä näennäisillä perusteilla. Vastakkain asetetaan enemmmistön oikeus olla kiusaantumatta toisen ihmisen hankalasti määriteltävästä sukupuolesta ja sukupuolivähemmistöjen oikeus elää täysipainoista elämää.
”Vaikea olla tätä hallitusta paskempi. Sitten mennään jo Ratinan alta kulkeviin tunneleihin, että päästään niin syvältä riman ali…”
Taantumukselliset tuulet puhaltavat myös kansainvälisessä politiikassa. Suomela on seurannut esimerkiksi aborttioikeudesta käytyä kansainvälistä keskustelua
”ahdistuneena ja vittuuntuneena”.
Ja löytyy rasittavia esimerkkejä toki lähempääkin.
Suomelan ja Hanna-Marilla Zidanin vetämä Suostumus 2018 -kampanja tavoittelee sitä, että raiskaus määriteltäisiin rikoslakiin väkivallan tai sillä uhkaamisen sijaan suostumuksen puuttumisen kautta. Asiaa ajavalla kansalaisaloitteella on tällä hetkellä hieman yli 30 000 allekirjoitusta, mutta tuskinpa se on heti nousemassa hallituspuolueiden kärkihankkeeksi.
”Vahingossa vähän yli rajojen menneen miehen tai suoranaisesti toisen ihmisen raiskanneen miehen oikeudet menevät kaikkien uhrin oikeuksien yli.”
MITÄ SEKSISMILLE sitten voisi tehdä? Vaikka mitä.
Ensinnäkin Suomela haluaisi, että valtuustoryhmät ottaisivat jäsentensä käytöksestä enemmän vastuuta. Hän kaipaa kokousten puheenjohtajilta hanakampaa puuttumista mölinään, tehokkaampaa puuttumista asiattomaan nettikirjoitteluun ja tiukempaa moderointia Tampereen kuntapolitiikka -Facebook-ryhmässä. Organisaatioihin hän kaipaa syrjinnän ja häirinnän vastaisia ohjeita ja nimettyä häirintäyhdyshenkilöä.
”Ja ihan sitä, että joku muu siinä huoneessa sanoisi, että nyt oli asiaton kommentti. Tai kun mä sanon niin, niin jengi ei tyrskähtelisi, naurahtelisi tai vähättelisi.”
Kalvosulkeisiin ja diaesityksiin hän ei usko. Sen sijaan hän ajattelee, että seksismin olemassaoloon herättää parhaiten se, jos joku läheinen ihminen kertoo omista kokemuksistaan. Seksismiä vastaan kampanjoivien tehtävä kohderyhmäanalyysiä ja tajuttava, mikä on strategisesti järkevää.
”Mun mielestä feministeiltä vaaditaan ihan saatanan tarkkaa strategista silmää. Se on tavallaan ihan oikein. Se on haaste, jonka haluan ottaa vastaan.”
Strategisella silmällä Suomela tarkoittaa sitä, että feministejä kritisoidaan herkästi kielenkäytöstä. Miksi kiroilit, miksi sanoit noin kovaa, miksi kärjistit…
Kenen pitäisi kertoa Kalervo Kummolalle seksismistä, jotta viesti menisi perille?
”Kokoomuslaisten naisten ja kokoomuslaisten sukupuolivähemmistöjen edustajien. Kalelle voisi varmaan myös moni naisurheilija kertoa kokemuksistaan.”
ÄÄRIMMILLÄÄN SEKSISMIN seuraukset ovat hyvin vakavia. Suomela mainitsee esimerkiksi syömishäiriöt ja transnuorten mielenterveysongelmat. Joka kolmas suomalainen transnuori on harkinnut itsemurhaa, Suomela sanoo. Siksi transfobiassa menee hänen “kipupisteensä”.
”Olen ihan valmis pilaamaan mitkä tahansa juhlat, jos joku laukoo semmoista.”
Suomela kertoo hiljattain cocktail-juhlissa sattuneesta välikohtauksesta. Tutun tuttu kertoi “transmaalaisista” vitsin, jonka vain Suomela tunnisti transfobiseksi. Suomelan hermot pettivät ja hän läksytti tuttavaa transnuorten itsemurhatilastoista ja vitsin sopimattomuudesta.
”Hirveä kiista kaikkien mun tuttujen kanssa, että miks mun piti tehdä noin…”
Miksi sitten piti?
”Isot kysymykset on pienten asioiden summia.”
OLUET ON juotu, ja Suomelan on aika vaihtaa maisemaa. Pikilinnaan on hiipinyt muutama muukin asiakas.
Yksi asia on vielä kysymättä. Millainen seksisti vuoden kesäheila itse on?
Maltillinen, Suomela paljastaa. Suomela tunnustaa, että hän on välillä lähtenyt liian helposti mukaan ”tietynlaiseen maskuliinisuutta korostavaan puhetapaan”.
”Että kyllähän kaikki miehet haluaa kaikkien kanssa saunassa olla, heh heh.”
Nykyään Suomela yrittää tapahtumissa pitää kiinni siitä, että miehilläkin olisi omat pukutilat ja saunavuoro.
Suomela kerää tavaroitaan ja haluaa sanoa vielä viimeisen pointin, ennen kuin lähtee kiusaamaan kokoomuslaisia.
”Kun sanotaan, että feministit on ilonpilaajia”, Suomela aloittaa.
”Niin on tosi monia tilanteita, joissa setämiehillä on hauskaa, ja nuorilla naisilla ihan tosi vittumaista ja kurjaa.”
Kyllähän se vituttaa.