Pääkirjoitus: Arvon edaattori, älä höpötä ”avoimuudesta” ja ”yhteisöllisyydestä”, vaan puhu suomea

TUIJA SILTAMÄKI, teksti

 

JOS JOKU ei ole vielä kuullut, syyskuun lopussa järjestettiin edustajistovaalit. Niissä valittiin yhdistyvien ylioppilaskuntien ensimmäinen edustajisto, joka viime kädessä päättää sen, millaista toimintaa ja millä rahalla uusi ylioppilaskunta alkaa vuoden alusta alkaen harjoittaa.

Eniten paikkoja keräsi kampus- ja yliopistorajat ylittävä Tekijä-vaalirengas. Vaalien häviäjiä olivat poliittiset vaaliliitot, joskin Viva menestyi varsin hyvin.

Koska oma napa on aina mielessä, me täällä Aviisin toimituksessa odotimme (väitetysti paskat housussa), että yhteinen ylioppilasmedia nousisi yhdeksi vaalien pääpuheenaiheista. No, ei noussut.

Mutta mikä sitten nousi? Sitä on hieman hankala sanoa.

 

KUN EDAATTOREIKSI mielivien postaukset alkoivat hiljalleen täyttää Facebook-fiidiä, monet niistä olivat ympäripyöreydessään kuin ammattipoliitikon kynästä.

Esimerkiksi Vihreä lista lupasi edistää ”avoimuutta” ja ”yhdenvertaisuutta”, Bosa puolestaan nimesi uuden edarin tärkeimmäksi tehtäväksi ”yhteisen sävelen löytämisen eri kampusten ja toimintakulttuurien välille”. Samankaltaisia latteuksia löytyy poliittisen ja epäpoliittisen kentän kaikilta laidoilta.

Sitoutumattomien yhteiskuntatieteilijöiden joukossa haluttiin esimerkiksi ”timanttista viestintää” ja asetuttiin ”uusien rajapintojen” puolelle. Nuoret ihmiset ovat opetelleet puhumaan kuin keski-ikäiset konsultit.

Ympäripyöreydet tunnistaa esimerkiksi siitä, voiko niille keksiä järkevää vastakohtaa. Vai voitko kuvitella, että jotkut edaattorit ilmoittaisivat tähtäävänsä siihen, että yliopistodemokratia olisi mahdollisimman sulkeutunutta ja autoritääristä? Tai että eri kampukset ajautuvat keskenään sotatilaan ja opiskelijoita syrjittäisiin mahdollisimman paljon?

 

EPÄMÄÄRÄISET VAALIPUHEET eivät tarkoita, että edaattorit olisivat kelvottomia ihmisiä. Politiikan kieli on usein ympäripyöreää, ja jargonia vastaan taisteleminen voi olla siihen tottumattomalle hankalaa. Politiikassa kieli on kuitenkin todella tärkeä työkalu, ja siksi siihen olisi syytä kiinnittää erityistä huomiota. Opiskelijapoliitikonkin pitää pystyä kommunikoimaan äänestäjille,
millaista politiikkaa ja miten hän oikein aikoo ajaa.

Jargonin lateleminen on omiaan herättämään epäluottamusta jo ennestään niukkaa suosiota nauttivaa edustajistoa kohtaan. Näissä vaaleissa äänestysprosentti oli ”huimat” 38, kun se yleensä on ollut viitisen prosenttia vähemmän. Moni ei äänestä, koska ei tiedä, mitä edari tekee ja mitä väliä sillä on. Epämääräinen kielenkäyttö ei auta asiaa.

Jos edaattorit haluavat toden teolla edistää ”avointa” ja ”demokraattista” ylioppilaskuntaa, heidän kannattaisi ensimmäiseksi luopua jargonista ja alkaa – kuten populistien rakastettu vaatimus kuuluu – puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Jargon vieraannuttaa.

Edustajisto päättää ”suurten linjojen” lisäksi myös hyvin konkreettisista ja tärkeistä asioista. Tärkeää työtä ei turhaan kannata piilottaa kryptisen kielen taakse.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"