Lapseton, lapsettomampi, lapsettomin
Vuosien mittaan äänet käyvät voimakkaammiksi ja säännöllisemmiksi. ”Kyllä sullakin kello jo tikittää.” ”Milloinkas sä aiot posauttaa?”
”Mitä se sinulle kuuluu?” tekisi mieli huutaa vastaukseksi, mutta kohteliaasti päädyn ohittamaan kysymyksen vaivaantuneella naureskelulla. Usein kerron siitä, kuinka sukuni naiset ovat saaneet lapsia neljäkymppisinä.
Lasten hankkiminen on kummallinen asia: harvasta niin yksityisestä asiasta on sallittua udella, vihjailla ja kommentoida niin julkisesti. Vähän samaan tapaan kuin raskaana olevan naisen mahaa on joidenkin mielestä sallittua kosketella kysymättä.
Normaalin käytöskoodin mukaan seisomme puolentoista metrin päässä vieraista ihmisistä bussipysäkillä, kavahdamme katsekontaktia tuntemattomien kanssa ja ohitamme katumarkkinoijan katsomalla pois. Lapsi – jota ei edes ole – vie kuitenkin yksityisyyden.
Kun hakee verkosta tietoa lapsettomuudesta, saa eteensä määritelmän, jonka mukaan lapsettomuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa raskaus ei ole alkanut vuoden kuluessa, vaikka seksiä on harrastettu säännöllisesti.
Määritelmä sulkee ulkopuolelleen sen, että monelle lapsettomuus on valinta. Tämä toisille itsestään selvä asia tuntuu olevan toisille käsittämätön – siitä huolimatta, että lapsettomuus on melko tavallinen ilmiö. Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2013 lopussa 45-vuotiaista naisista lapsettomia oli noin joka viides ja miehistä noin joka neljäs. Väestöliiton perhebarometrin mukaan lapsettomuuden ihanne on yleistynyt viime vuosina.
On syytä pysähtyä, jos suusta meinaa lipsahtaa jokin lasten hankkimiseen liittyvä utelu tai vihjaus.
Lapsettomuuden ollessa näinkin tavanomainen ilmiö on järjetöntä, että Vapaaehtoisesti lapsettomat -yhdistys joutuu lausumaan verkkosivuillaan esimerkiksi sen, että lapsettomuus ei tarkoita lapsivihamielisyyttä tai -kielteisyyttä. Tähän tökeröön ennakkoluuloon vapaaehtoisesti lapsettomat kuitenkin törmäävät.
Samaan aikaan, kun toinen joutuu kerta toisensa jälkeen perustelemaan sterilisaatiotaan, toinen ramppaa lapsettomuusklinikalla. Valokuvataiteilija Elina Brotherus kuvaa lapsettomuudesta kärsivän tuskaa omaelämäkerrallisessa Carpe fucking diem -kirjassaan. Ahdistavissa kuvissa piikitetään lääkkeitä ja näytetään kameralle keskisormea.
Kuvia katsoessa lapsettomuuteen liittyvä kaksijakoisuus repeää ammottavaksi kuiluksi, jonka reunalta lienee vaikeaa ymmärtää vastarannan ajatuksia. Niin epäreiluna tilanne varmasti näyttäytyy.
Yhä useammat nuoret aikuiset vellovat lapsettomuuden ääripäiden välissä. Tilastokeskuksen mukaan lasten hankkiminen on lykkäytynyt nuorissakin ikäluokissa. Moni ei yksinkertaisesti tiedä, haluaako lapsia ja jos, niin milloin. Suomen lapsimyönteisessä kulttuurissa tämäkin voi olla vaikeaa tunnustaa, saati perustella.
Lapsettomuuden syiden kirjo on laaja ja hirvittävän henkilökohtainen. Onkin siis syytä pysähtyä, jos suusta meinaa lipsahtaa jokin lasten hankkimiseen liittyvä utelu tai vihjaus. Ajattelemattomat heitot loukkaavat helposti sekä lapsettomuudesta kärsiviä, vapaaehtoisesti lapsettomia että niitä, jotka eivät osaa sanoa. Jutellaan mieluummin vaikka säästä.
Kirjoittaja on Aviisin päätoimittaja.
Lue lisää vapaaehtoisesti lapsettomista täältä.