Uutiset
6.7.2016

Dekaanit valittiin omasta yliopistosta

Aino Heikkonen

Tampereen yliopisto on valinnut dekaanit vuoden 2017 alusta aloittaviin uusiin tiedekuntiin. Kaikki viisi dekaania nousevat tiedekuntien johtoon oman yliopiston sisältä.

Nykyisen kieli- käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön johtaja Päivi Pahta siirtyy viestintätieteiden tiedekunnan dekaaniksi ja terveystieteiden yksikön johtaja Juha Teperi yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaaniksi. Antti Lönnqvist jatkaa Johtamiskorkeakoulun johdossa, ja kasvatustieteiden yksikön johtajasta Risto Honkosesta tulee kasvatustieteiden tiedekunnan dekaani. Lääke- ja biotieteiden tiedekunnan dekaaniksi nousee Tampereen yliopiston professori ja Eturauhassyövän tutkimuskeskuksen johtaja Tapio Visakorpi.

Dekaanit johtavat tutkimusta ja opetusta tiedekunnissa. Viiden tiedekunnan dekaanin paikkoja haki 31 henkilöä.

Tiedekunnat muodostetaan nykyisistä tieteenalayksiköistä. Yksiköitä on tällä hetkellä yhdeksän.